18 elokuuta 2014

Onni potkii kivuliaasti



No mitäs Maisa, ihmetteli lauantaina koirapaljoutta ja oli hyvin pahastunut siitä, että meillä oli kylässä pentu ja kaksi Maisan mittapuulla liian isoa koiraa. Maisan mielestä kaikki olivat epäkohteliaita ja pahanhajuisia, mutta minkäs teet jos olet itse nättinokka... Kaikin puolin Maisalle kuuluu hyvää, korpin kynsiäkin pidemmät raapimatyökalut saatiin leikattua ja ytimet tyrehdytettyä. Yllä muutamaa kuvaa Maisan loppukesän hömppäilyistä, se on kohta mummo.


 
Sitten tää meidän yks sankari, joka lintukoiraa jäljittelee. Tuikku on saanut uida ja juosta sekä riehua niin paljon kuin tykkää. Ja se sitten todellakin tykkää uida. Kylmä ei haittaa lainkaan ja aina parempi, mitä pidempää matkaa saa uida. Lauantaina koira viihtyi sen kolmisen tuntia järvessä, riehui muiden koirien kanssa ja oli vieläpä melkein tunnin karkumatkalla, jolla juoksi todennäköisesti niin lujaa, kuin pystyi.
 
Tämän seurauksena lauantaina riiputteli häntäänsä ja eilen kiinnitin asiaan kunnolla huomiota. Mitä ilmeisimmin vesihäntä, mitä hätäseen googleteltiin. Häntä siis roikkuu velttona ja tyviosa vaikuttaa halvaantuneelta. Tuikku antaa häntään koskea, eikä tunnu lainkaan kipuilevan, joten on ollut nyt vain levossa ja lämpimässä. Loppukesän uinnit ovat meidän osalta ohi, ulkokoira kuitenkin, niin välttää turhaa kastumista. Häntä kyllä heiluu, mutta laiskasti ja Tuikku ei nosta sitä selkälinjaa ylemmäs. Nyt tänään oli jo huomattavasti parempi, mutta ihan tiedoksi muille vesipetojen omistajille, että tuollaista voi olla odotettavissa!  Riippuhännästä kuva eiliseltä, roikkuu siis tuollain hassusti, ei normaali alaspäin roikkuva häntä.
 
Muuten Tuikku voi hyvin ja on oikein pirteä oma itsensä. Tänään tosiaan jo häntäänsäkin viuhtoi, joten eiköhän tästä levolla ja lämmöllä päästä ♥ Hierojallekin pitäisi alkaa aikaa varaamaan, kunhan tuosta vesihännästä sun muista päästään, niin takapäätä saisi taas hieroa. Tuntuu olevan jumissa, vaikka koira kulkeekin jo suoremmassa, kuin keväämmällä. Mutta näillä mennään, palailen.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)