24 maaliskuuta 2015

Tekstitulvaa treeneistä



Aloitetaan pehmeästi viime viikon kuvista. Tuikku kävi Lielahdessa vähän puistoilemassa, kiva keli ja pitkälle iltaan valoisaa. Huomaa, että hurtta on aikuistunut. Siinä mielessä siis, että puistossa olevat neljä pentua/nuorta koiraa vähän kypsyttivät oman tessuni hermoja. Labbispentu roikkui jatkuvasti Tuikussa ja pienempi nuorikko pyysi koko ajan leikkimään. Hah, ei ole kauan kun Tuikku oli samanlainen, mutta ei se itse arvostanut tuollaista kohtelua. Vähän kurmuutti ja komensi pentuja, mutta ei se sitten aikuista enää pystynyt esittämään, vaan rynnisti mukaan kuraleikkeihin. Ikuinen hiekkalaatikkoteini.

Puistossa tuli vietettyä useampi tunti samojen tyyppien kanssa, sattu hyvä porukka, vaikka kukaan ei tuntenut ketään. Tosin, puisto tyhjenikin muutamassa minuutissa, kun illalla myöhemmin sinne saapui humalainen lenkkeilijä rähjän sakumixinsä kanssa. Tuikku veti tämän koirasta hurjat kierrokset ja seisoi päättäväisesti karvat pystyssä tuijottaen uhkaavasti vanhempaa koiraa. Ei siinä, tulihan tuo toinen varsin provosoivalla rähinällä puistoon sisään ja siinä missä muiden koirat hiipivät karkuun, tönötti Tuikku paikallaan. Ennen kuin ehdin ottaa sen hihnaan, pääsi se vähän rähähtämään ja vastaamaan toisen provoiluun. Ennen suurempia probleemia ehdittiin kuitenkin häipyä, ja kokonaisuudessaan reissusta jäi hyvä fiilis.



Tänään otettiinkin vepeen liittyen patukan pitotreeniä. Olin viikonloppuna talkoilemassa Jämin rotunäyttelyssä ja sain kouluttajalta siinä ohella hyviä vinkkejä vepen kuivaharjoitteluun. Treenaamme nyt ensin noudon kuntoon kahden tolpan välistä ja sitten vientiä. Ensimmäinen murheemme on kuitenkin patukan pitäminen. Sitä on niin kiva räkiä pitkin poikin, mässyttää menemään, liikkeessä se kyllä pysyy suussa. Mutta kun on niiiiiin monta nähtävää asiaa, että sitten vaan niinku unohtaa sen palikan suussa ja se putoo, hups.

Liotin tänään Tuikun nappulat palkaksi ja hain hurtan sisälle. En kiinnittänyt huomiota siihen istuiko vai seisoiko koira, teki vähän molempia. Lykkäsin (yritin antaa koiran itse ottaa) patukan suuhun ja sitten käsi leuan alle. Ensin pidot oli sen sekunnin sadasosan. Tosi äkkiä Tuikku kuitenkin tajusi, että tässä ollaan rauhassa paikallaan ja loppujen lopuks me saatiin ihan paria sekuntia patukan pitoo. Mälväämistä esiintyi joissain määrin, mutta vähemmän kuin aiemmin. Tuikkua ei harmittanut lainkaan, että kopeloin sitä, kun sillä oli patukka suussa. Kaikessa rauhassa se nojasi käteeni ja jos yritti mälvätä, painoin hieman kuonoa kiinni. Herkempi koira ehkä kauhistuisi, Tuikku lähinnä nautti huomiosta. Rauhoittelin piskiä myös rapsuttelemalla.

Videolta huomasin omia mokia, voisin unohtaa käskysanan kokonaan hetkeksi. Ota ota on toki joo käsky, mutta eihän tuo edes osaa sitä vielä. Hokemisen ilosta sitä on kuitenkin kiva jankuttaa... Joka tapauksessa, nämä olivat tähän mennessä parhaat pitotreenit ja tuottivat eniten tulosta. Videoklipille nappasin muutamia pätkiä, toivon mukaan kevään mittaa opitaan ketjuttamaan koko nouto kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)