25 huhtikuuta 2015

Vadelmatassu mustikkatäplillä



Sitä saa aina vähän yllättyä ja olla pyörällä päästään. Aika paljon tapahtunut pienessä ajassa. Yhdessä äidin kanssa räätälöitiin sitten listaa tarpeisiin sopivista roduista ja jonkin ajan kuluttua löysin sopivan yhdistelmän. Soittelin kasvattajan kanssa, laiteltiin sähköpostia ja homma oli selvä ja äiti myyty. Aamulla lähdimme kohti Alavieskaa, hakemaan pikkuruista pentua vanhemmilleni. Oli ilo olla avuksi ja osallistua koiranhankintaan, jälleen kerran. Olen onnellinen vanhempieni puolesta, olihan se selvää, että he tarvitsevat oman koiran.



Tämä pentu tulee seikkailemaan blogissa taustalla, sen verran runsaasti saatte kuitenkin seurata tämänkin kasvua, että oma sivu löytyy täältä. Ja senkin vuoksi pentusesta tulee juttua tänne, että kasvattaja ja pentuesisarusten omistajat saavat seurailla kuulumisia. Kasvattajasta sen verran muutama sananen, että pennusta kyllä huomaa, että siihen on panostettu! Ihanaa vaihtelua kaikenmaailman sosiaalistamattomille arkajaloille, tällainen reipas ja hyvin avoin, tasapainoinen pentu. Ei pelottanut imuri, autoilu, autojen äänet, ihmiset, rapisevat äänet, liukkaat lattiat... Kaikki oli vaan pennulle ihan ookoo ja tosi mielellään tepasteli ympäriinsä.



Esitelläänpä sitten enemmän naperoa! Myy on seitsemän viikonikäinen narttu pentu, kolmen rodun sekoitus. Myyn isä oli puhdas jackrusselinterrieri, karkeakarvainen versio. Emä oli tiibetinspanielin ja petit branbanconin risteytys. Vaikka kotimatka olikin sitten pitkä, sujui se varsin mukavasti. Myy on hyvin reipas ja avoin, ihmisistä erittäin kiinnostunut. Niin sisällä kuin ulkona, se juoksentelee reippaasti ja tutkii ympäristöä. Vielä tänään se ei kuitenkaan saanut mennä Tuikkua moikkaamaan, vaikka mielenkiintoa sillä riitti sinnekin suuntaan. Taas on vilinää talossa ja äiti onnellinen. Ja onhan tuo aika herttainen... ♥



Kotimatkasta väsäsin vielä pienen videon ♥


22 huhtikuuta 2015

Motivaatio huipussaan



Maanantaina käytiin Tuikun kanssa Lielahdessa. Saimme Millan treeniseuraksi ja voi että oli hyvä fiilis ja kivaa! Tuikku sai homeista juustoa palkaksi, hyi miten pahalle se haisi mutta kiehtoi kivasti piskiä. Parit niksit tiiviimpään perskäyttöön ja suoraa eteentuloa ilman apuja harjoteltiin myös. Koko ajan edistytään ja oon ylpee piskistä. Ensi viikon torstaina uudet treenit.



Tänään sitten lenkille lapsuudenystävän ja tämän Nappi koiran kanssa. Voi että koirat rallitti ja oli mukavaa! Saa itsekin ihan uutta virtaa ♥ Olen ollut aikaansaava, mulla on hyvä mieli ja fiilis. Elämä hymyilyy, viimein. Oon niin odottanut tällaista. Ensi keskiviikkona uudelleen Nappia ja Heiniä tapaamaan.

18 huhtikuuta 2015

Paistaa se aurinko meillekin

No niin, mistähän sitä aloittaisi. Maisan poismenon jälkeen täällä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja tämmöinen hiljaisuus on epäkotoisaa. Kuuntelin marinaa lenkkikaverin puutteesta ja totesin kyllä itsekin, että on melkoisen ärsyttävä huomata miten joku on marssinut huomaamattani ovesta sisään ja olohuoneeseen istumaan. Maisa kun osasi asiasta ilmoittaa, jos joku lähestyi. Suru on kuitenkin väistynyt, onhan poismenokin osa elämää, oikeastaan melkeinpä arkea, sillä niinhän voi käydä koska vain. Tosin, vielä edellinenkin postaus meni vähän masistellessa kommenttien maistuessa aikas puulta... Vaikka minun piti ihan neutraalisti kirjoittaa, niin yksi ainoa pitkään aikaan kirjoittamani epäedustava kommentti sieltä bongattiin - again.

No mutta nyt mennään ilolla kohti uutta ja tulevaa. Vähän autoin vanhempiani, pienen pyytelyn jälkeen. Kuka hullu haluaisi olla ilman koiraa? En minä ainakaan. Niinpä autoin heitä etsimään heille sopivan pentueen ja ensi viikolla lähdemme hakemaan heille pentua. Olen tavattoman onnellinen heidän puolestaan, niin innolla pikkuista odottavat ja ovat jo suunnitelleet, mitä tekevät sen kanssa ♥ Ovat kyllä koiransa ansainneet. Myystä tulee ensi viikonloppuna sitten tietenkin lisää asiaa ja kuvia, kun päästään sitä kunnolla näkemään ja hakemaan. Instagramissa on parisen kasvattajalta saatua kuvaa, niitä voi sieltä tsekata.



Ihanassa auringonpaisteessa pääsimme Tuikun kanssa tuossa viikolla treenaamaan. Vähän rallytokon käännöksiä, vauhdinmuunnoksia ja eteentuloa. Eteentulosta on tullut kriisi. Se on täysi kaaos. Jos koira on hengaamassa edessäni se tulee eteen suoraan. Mutta rallytokossa sen kuuluissa tulla myös seuruusta tai sivulta suoraan eteeni. Ja se tuottaa vähän päänvaivaa. Tuikku tulee herkästi vinoon tai sitten istuu oikean jalkani edessä. Hetken pähkäiltyäni otin kosketuskepin pakotteeksi. Pidin sitä oikeassa kädessä niin, että koira ei voi mennä kovin vinoon tai liian reunaan sinne suuntaan. Ja se toimi, jipii!!! Pari onnistunutta eteentuloa kepin kanssa ja siihen oli hyvä lopettaa. Ja sen motivaatio, häntä on vähintäänkin turbomoottori.



Sitten kivoja nättejä metsäkuvia sateen jälkeen. Kostea metsä, muutama hassu auringonsäde ja koira on vaan niin ♥ Siinä silmä lepää ja mieli rauhoittuu, suosittelen. Ehdittiin me ottaa nyt vihdoin ja viimein nuo FitDogin tuotteetkin käyttöön ja testiin, niistä on myös ajan kanssa tulossa asiaa, kuvaa, videota ja vaikka ja mitä.




Eiilen ajeltiin Tuikun kanssa sitten Ylöjärvelle Hannaa moikkaamaan. Kuuran kanssa ne siellä jo odottivatkin ulkona, ja jättimustani autossa vähitäänkin sekosi. Käveltiin pikkukentälle treenaamaan, Kuura sai mennä ensin. Kuuran narulelu olikin niin huippu, että Tuikukin kanssa treenattiin sitten sillä. Mulla on lelupalkkauksessa vielä rutkasti opeteltavaa. Jää mulla herkästi siihe että heitän vaan lelun menemää ja "hyvähyvä"... Koira sitten mennä viilettää ja rallittaa itsekseen lelun kans, hups. Amatöörit asialla eiku.

Hanna meitä sitten taas vähän koutsasi "ei Jenny noin", "ei näin", "kokeiles nyt" ja kyllähän se homma sitten alkoi sujua. Tuikku teki koko ajan joko tosi hyvin tai ainakin semikivasti taukoiluun nähden. Pidettiin sitten vähän taukoa, kun olin teoriaosuuden oivaltanut. Pitkäaikainen haaveeni on ollut saada itsestä kuva Tuikku sylissä. No homma nyt ei käynytkään ihan niin leppoisasti kuin piti. "Kyllä minä jaksan sen nostaa", oli kyllä totta, koira juu nousi, selkäni rutisi, minä nauraa kikatin ja hommasta ei tullut yhtikäs mitään. Tuikku menee nostellessa aivan makaroonilöysäksy ja venyy ja vanuu. se ei ainakaan auta yhtään. Olisin halunnut sen tassut olkapäilleni ja muutenkin oikein kivasti tiettyyn asentoon... Mutta tyydyimme nyt sitten siihen että ylipäänsä sain tuon yli puolet omasta painostani penkistä ylös ja kuvaamisen ajaksi pidettyä sylissä. Ja kivojahan noista tuli, on taas mukavia muistoja.

Otettiin loppuun vielä eteentuloja ja koiralla oli ihan erilainen tatsi hommaan, kuin pari päivää aiemmin. Tarjosi herkemmin suoria eteentuloja ja toisinaan tiiviimpiäkin. Tiiviydestä en ole niin nipottanut, koska rallyssa se 20cm väliä on ihan ookoo. Suorana olemisesta olen pysynyt tiukkana, en vain voi sietää vinona notkumista ja hillumista. Siitä tulee huolimaton fiilis.

Lopussa vielä muutama kuva, kun käytiin Aurin ja Osman kanssa metsäilemässä. Voi kyllä oli kivaa ja on niin kivaa kun on hyviä kavereita! ♥

09 huhtikuuta 2015

DIY: Kalkkijauho

Lyhyt diy ohje ajankuluksi. Kalkkijauhoa tein Tuikulle. Eli kuivatin kananmunan kuoria yön yli ja vetäisin tuollaiseksi jauheeksi sauvasekoittimella. Helppoa, halpaa ja melkoisen riittoisaakin. Suosittelen, jos munia menee paljon tai kiinnostaa muuten.

Talossa on hiljaista, aivan liian hiljaista. Otimme Tuikun sisälle, siinä se vaan möllöttää hiljaa matolla. Juoksee se sentään ovelle vastaan. Mutta ei se hauku tai murise tulijalle, eikä se kanna tavaroita. Aikaslailla tylsä eläin, näin niin kuin Maisaa ajatellen.

Ajankuluksi olen vain rapsutellut Tuikkua, datannut saamatta mitään aikaiseksi. No joo, tein bannerin, väliaikaisen, tuli melko surkea vedos. Aloitin viime viikolla työt uudessa paikassa, mutta aloitus on ollut normaalia raskaampi. Noh, eniten tässä häiritsee tämä hiljaisuus. Onhan täällä päivisin melko yksinäistä, kun ketään ei ole kotona ja kukaan ei pörrää jaloissa.

Mutta, aktivoidun jossain kohtaa. Kun saan jotain aikaiseksi ja jaksan ja viitsin. Nyt just ei ihan hirveästi kiinnosta mikään, vaikka sinänsä hyvä mieli.


07 huhtikuuta 2015

Ei oo enää, niin kuin ennen



Mietin kaksi kertaa, kirjoitanko mitään. Päätin kuitenkin kirjoittaa, kirjoitanhan aina, vaikeistakin asioista. Kirjoittaminen on helppoa, itku ei haittaa, sillä kukaan ei näe eikä kuule. Saan rauhassa ajatella ja kelata tapahtumia, kuten itse haluan. Minua myös helpottaa purkautua isoista asioista, tämä on sellainen. Mennään vaikka suoraan asiaan ja palataan sitten hiukan taustoihin ja niihin kullattuihin muistoihin.

Maisa lopetettiin tänään. Soitin työpäivän aikana sille illalle ajan ja sainkin sen jo klo 18.15. Vasta siinä kohtaa tämä alkoi tuntua todelliselta, töistä kotiin ajaessa tuli ensimmäisiä kyyneliä, mutta yritin pysyä urheana. Päätös oli koko perheen yhteinen ja sitä oltiin mietitty, pohdittu ja pähkäilty, vaikka minä sen ajan sitten varasinkin ja olin lupautunut koiran viemään.

Saavuimme klinikalle hiukan ajoissa, joten ehdin käyttää Maisaa vielä pienellä lenkillä. Koira oli reippaana liikenteessä, teki tarpeensa ja änkesi jalkoihini. Sisälle mennessä Maisaa epäilytti pieni koiranpentu, siirtyi muristen jalkojeni taakse, vaikka on normaalisti mennyt haistelemaan muita koiria, vaikkakin varovasti. Kerroin nopeasti aikamme tiskillä ja meidän ohjattiin huoneeseen. Mieheni jäi odottamaan aulaan. Eläinlääkäriä odotellessa sainkin nieleskellä itkua oikein urakalla ja koira ihmetteli touhua jaloissani.

Eläinlääkärin tullessa Maisa valpastui ja alkoi välittömästi pakoilla tätä. Minä yritin sopertaa jotain asiaa itkuni takaa. Laitettiin kuonokoppa ja nostettiin koira pöydälle, se olikin yhtä rimpuilua ja rähjäämistä. Pöydällä Maisa oli taas ihan kohtalaisen rauhallinen ja se rauhoitettiin. Täysin levollisesti pieni pörrö, meidän tirppamme, nojasi minuun, meni maaten pöydälle ja antoi aineen vaikuttaa. Odoteltiin ja odoteltiin, kunnes eläinlääkäri tuli laittamaan viimeisen piikin. Pienen, hyvin sisukkaan koiran sydän sammui ja silmät lasittuivat. Pokkani petti ja purskahdin itkuun, samalla niin haikea mieli, toisaalta, niin helpottunut olo.



En ole blogissa mitenkään huomattavasti avautunut Maisasta, pitkälti vain kuvia ja tekstiä meidän touhuiluista. Maisa tuli meille pienenä, aivan liian pienenä ja sen saimme selville vasta, kun koira jo oli meillä. Tullessaan meille Maisa oli 3-4vk vanha, mutta me suhtauduimme siihen, kuin normaaliin 8viikkoiseen pentuun. Tyhmäkin tajuaa, että noin nuorena vieroitetusta, ei kasva normaali koira. No, ensimmäiset neljä vuotta koiran kanssa "vain menivät". Se näykki ja murisi milloin mistäkin, mutta ajatusmalli oli lähinnä se, että se on arka ja se kuuluu sen luonteeseen.

Muutama vuosi sitten kiinnostuin ongelmakoirista, tutkin kirjallisuutta niistä ja tunnistin heti, että perheessämme on pahemman luokan ongelmakoira. Aloitin ongelmien purkamisen normaaleista rutiinitoimenpiteistä, kuten harjaamisesta ja kynsienleikkuusta. Harjauksessa homma saatiinkin sujumaan, aiemmin Maisa näykki harjaa ja käsiä, nykyisin antoi harjata "vain" murinan säestyksellä. Sen sijaan kynnet olivat ikuinen ongelma, ei mitään asiaa hommiin ilman kuonokoppaa.



Toinen iso ongelma olivat muut koirat. Eihän Maisan niistä tarvinnutkaan tykätä, mutta kohtuuton pelkääminen oli rasittavaa. Ida ja Bamsu olivat erittäin suuri apu ja ilman Maisaa en olisi tutustunut Idaan. Maisa muutaman kuukauden totuttelun jälkeen nautti Bamsun seurasta, rauhallinen koira, joka ei turhia häslännyt. Bamsu hyväksyi Maisan sellaisena, kuin Maisa oli, psyykkeeltään vajavaisena.

Sain melko hyvin kuriin myös Maisan ihmisarkuuden. Koira joka juoksi aiemmin sohvan alle murisemaan, uskalsi tulla katsomaan ihmisiä ja poistui sitten. Opettelimme myös naksutinkoulutusta, erilaisia temppuja, kokeilimme joitakin harrastuksia. Maisan kanssa startattiin kerran jopa möllitokossa. Startti oli täysi fiasko, koira pelkäsi lippunauhoja, koiria, ihmisiä ja läähätti ja puuskutti apaattisena. Se sai minut miettimään, jo muutama vuosi sitten, onko tässä mitään järkeä.



Maisan ongelmat ovat olleet hyvin kausittaisia. Joskus menee pitkäänkin hyvin, eikä koira sekoa mistään. Joskus pelkkä tuuli laittaa siltä pasmat aivan sekaisin. Loppuviimeksi tilanteemme kuitenkin paheni, nyt muutaman kuukauden sisään. Maisasta tuli omalla tapaa eleetön, vielä eleettömämpi, kuin ennen. Sen puremia ei voinut enää ennakoida. Meillä on aina ollut erityisjärjestelyt arjessa Maisan kanssa, se ei ole muiden koirien kanssa kotona juurikaan tekemisissä ja sen arjesta pyritään tekemään helppoa.

Enää se ei tuntunut riittävän. Koira muuttui hyvin levottomasti ja stressaantuneeksi. Näykkiminen ja rähinä muuttuivat aivan kunnon puremiseksi. Ärsykkeeksi riitti se, että eteisessä siirteli meidän kenkiä tai olohuoneessa otti kaukosäädintä. Ne olivat toki yksittäisiä kertoja, mutta esimerkkejä kuitenkin. Jos Maisan eristi toiseen huoneeseen, se haukkui ja oli levoton. Toisinaan kun sen päästi huoneesta, se tuli muiden seuraan pörräämään ja kyttäilemään. Änkesi hyvällä lykyllä syliin tai muuta ja flippasi sitten. Talvella se sekosi aivan täysin, kun otimme Tuikkua sisälle lämmittelemään. Vaikka Tuikku olikin pääasiassa minun huoneessani ja liikkui ulko-ovelle kytkettynä, oli Maisan aina rynnättävä rähjäämään. Nyt myöhemmin sama rähjääminen ja puremisyritykset ovat kohdistuneet Popiin, vaikka Popi ei ole Maisasta pätkääkään kiinnostunut.

Pääsiäisenä Maisa pääsi sitten puremaan siskoni kaveria ja siihen perään toisen siskoni miestä. Koska koira oli jo pitkään ollut pahemmin tasapainoton ja haastava, kuin ennen, oli pakko koko perheen kesken keskustella koiran jatkosta. Kysymystulva täytti mielen, olin miettinyt lopetusta ajat sitten, pitänyt sitä hyvänä ratkaisuna, mutta nyt homma tuntuikin hankalalta. Lopetanko koiran turhaan? Pitäisikö vielä odottaa? Pitäisikö yrittää vielä jotain ja stressata koiraa lisää? Olisiko se pitänyt lopettaa aiemmin?

Tällä hetkellä oloni on kuitenkin helpottunut. Tiedän, että teimme oikein ja Maisan osalta parhaamme. Se oli erikoisin, kaikkein kummallisin koira, mihin olen ikinä törmännyt, mutta se opetti paljon. Vaikka se olikin äidin koira, kiinnyin siihen vahvasti. Kiitos Maisa, kaikista metkuista ja kommelluksista ♥

03 huhtikuuta 2015

Jättien kuvapostaus

Yritän saada vielä tämän viikon aikana valmiiksi pienistä koirista ja lihasjutuista postausta, jos suinkin kerkiän. Tässä kuitenkin jättihurttien temuamiskuvia, koko postaus, nauttikaa tai jättäkää katsomatta.