01 heinäkuuta 2015

Huumorilla höystetty treeni on paras treeni



Ukkonen varjosti ikävästi eilisen tiistain treenejä, mutta kuuro oli nopea ja päästiin hommiin. Tällä kertaa en ollut väsynyt kuten viimeksi, mutta ääneni päätti lähteä. Vepetreeneissä tuli vielä yksittäisiä sanoja, mutta nyt kuuluu enää onnetonta pihinää. Siispä unohtakaamme treenaaminen pariksi päivää...

No kuitenkin, näitä treenejä voisi sanoa jo hyviksi, sekä minulla että koiralla oli kirkkaana mielessä, mitä tehdään. Olen myöskin ymmärtänyt unohtaa nakkipalkat Tuikun kanssa. Kun ruoka ei toimi, se ei toimi. Eikä koiraa voi pitää nälässäkään loputtomiin, varsinkin jos se tietoisesti valitsee mieluummin nälän, kuin palkan. Lauma- ja saalisviettiin olen nyt syventynyt viimeisen viikon ajan ja jotenkin ne tuntuvat iskevän Tuikkuun paremmin.

Veneestä hypyssä ei ollut ongelmia, Tuikku malttoi jo melko hienosti odottaakin veneessä, kytäten rantaan. Vasta pidemmällä ulapalla se alkoi vähän haukahdella ja käydä levottomaksi. Meillä oli nyt ensi kertaa harjoituksissa poijukin järvellä ja Tuikku oli ehdottomasti sitä mieltä, että pikku poiju parka on pelastettava. Uljas musta pulikoi poijulle, tarttui siihen ja yritti uida rantaan. Poiju se ei paljoa liikahtanut ja tessu räpiköi poijua ympäri ämpäri sotkeutuen jo itse poijun köyteen. Siellä sitten kouluttaja irrotti Tuikkua köydestä. Lopulta Tuikku luovutti, antaa pikku poijun sitten hukkua. Jokseenkin hölmistyneenä, mutta reippaana Tuikku ui rantaan. On se kumma, kun ensin käsketään ja sitten ei saakaan pelastaa.

Veneen hakeminen oli kyllä paras tähän mennessä. Aikaisempiin suorituksiin verrattuna Tuikku lähti hyvin rohkeasti ja itsevarmasti veneen luo, tarttui patukkaansa, joka oli köydessä kiinni ja toi rantaan asti. Ihan superhyperbilekehut tulikin siitä, että Tuikku luovutti patukan kiitoksesta käteeni. Jes, ehkä tästä vielä jotain tulee!

Hukkuvaa Tuikku ei halunnut kovin syvältä hakea, onhan se vähän tyhmää uida pelastamaan uimataitoista. Tuikku arvostaa, jos saa mennä tassupohjaa. Harjoiteltiin Tuikun kanssa siis ihan vain sitä, että se hakee patukkansa avulla hukkuvan. Lähtisi reippaasti ja lujaa, tarttuisi hyvin ja toisi rantaan. Matkaa ehtii ottaa myöhemmin lisää.

Kaiken kaikkiaan treenit menivät tosi hyvin ja jäi hyvä fiilis! Kouluttajat antoivat hyvää palautetta, ollaan edistytty. Ja vaikka Tuikku onkin sekarotuinen, kannattaa taitoa pitää yllä ja kehittää jatkossakin, sillä koesäännöthän saattavat muuttua. Ties vaikka mekin pääsisimme joskus soveen. Ennen sitä kuitenkin alamme harjoitella vientiä, iiks, sitä otetaan kuulemma jo ensi kerralla.



Kävi meidän vesipelastaja ihan vapaa-aikanaankin uimassa, harjoiteltiin sitä uimaan lähtöä vieraassa rannassa. Kivasti haki patukkaansa, mutta pennun pikku pallo lähti ulapalle... Sitä ei pelastaja hakenut, sniif.

BTW, jos teillä herää joitain kysymyksiä haastavan maalaisulkokoiran muutosta kaupunkiin, niin kuulisin mielelläni! Olen tekemässä aiheesta postausta ja en halua siitä puuttuvan mitään olennaista.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisesti osaat kirjoittaa treeneistä :) Ja tosi hupaisa tuo viimenen kuva, ei voinu ohittaa nauramatta!

    VastaaPoista
  2. Mitkä haasteet oli sellasia, jotka pääsi vähän yllättämään, kun muutitte kaupunkiin? :D

    Tosi kiva että Tuikulle on löytyny mieleinen harrastus! Pitäs Auriksen kanssa alkaa sitä mejää tekeen, se varmaan toimis sille yhtä hyvin ku vepe Tuikulle.. :D

    VastaaPoista

Keskustelethan asiallisesti.