14 syyskuuta 2015

Mut jos oot päättäväinen niin



Vilkun eiliset frisbeetreenit toivat mukavasti vauhtia sunnuntai iltapäiväämme. Ei olla harjoiteltu kovinkaan paljon ja tarvitsisin jonkun kaverin katsomaan noita mun rollereita, ehkä sitten ajan kanssa pääsen treffaamaan jotakin... Noh rollereita olen viskonut ja mielestäni Vilkku tähtää hyvin ja alkaa hoksata kiekon liikeradan. Ainoa vain, että pikkupaimen jyrää mieluummin kiekon yli, kuin että tarttuisi siihen heti. No, täytyy kiekko toki pysäyttää.

Ensimmäistä kertaa ulkona frisbeen kanssa harjoittelimme myös kieppejä. Kuvista katsoessa huomaa, että vartaloeleet on ihan jäätävän megasuuret, hupsiiis! No mutta josko tästä lähtis sitten opettamaan sitä oikeaa pienempää merkkiä. Peruuttelua alettiin myös harjoitella, Vilkulle vain on treeneissä vierasta irrota minusta enkä ole peruutusta onnistunut opettamaan muillekaan koirille. Siispä rauhassa edetään.



Viime viikon ohjatuissa oli ohjelmassa merkin kiertoa. Hallissa homma vähän häiriintyi taustatekijöistä. Harjoiteltiin myös hyppyä ja seuruuta, sekä noutoa. Kenttä oli jos jonkinlaista tavaraa täynnä ja neljä muuta koirakkoa aiheuttivat Vilkulle hiukan haastetta. Pidettiin melko paljon taukoja ja pentu oli varmuuden vuoksi kytkettynä. Yhdessä välissä muut sitten lopettivat tekemisensä ja sain ottaa noudot ilman hihnaa ja pentu pääsi rallattamaan täysiä. Noudot menivätkin kivasti, joskin silmien alla toimiessa ohjaajalla oli vähän rimakauhua.



Treenailtiin me tokoakin ja otettiin videollekin nämä. Merkin kierto on aivan alkutekijöissään, mutta mielestäni ollaan hyvällä alulla. Vilkulla oli mukavasti vauhtiakin, vaikka itse kiertäminen on hidasta. Eihän vielä toki voi edes ymmärtää, mikä on homman nimi.

Kentän ympärillä hääräsi paljon jos jonkinmoista lenkkeilijää, joten muutama perusasento harkka otettiin. Ihan selkeästi Vilkku tietää ja osaa hakea kontaktia, mutta hälyisässä ympäristössä oli pakko bongailla ja vilkuilla sinne sun tänne. Seuraaminen sujuu paremmin reippaasti kuin hitaasti. Ja totaali aivopieru oli käännös, joita emme ole treenanneet, argh. Siihen nähden kiva mutka, mutta on se niin kiva kokeilla KAIKKEA, kun joku kuvaa.

Videon loppuun vielä muutamia paikkamakuita, jotka tosin ovat ihan vain rauhallista, mutta valpasta makaamista häiriössä. Makaamisen Vilkku on nyt oivaltanut hyvin, lantio on viimein suora ja se pyrkii pitämään kontaktiakin melko hyvin. Loppuvideolla kuvaajan viheltelytkin häiritsivät vain minua...

Videolle emme ottaneet tätä, mutta luoksetulo oli viimeisimpänä. Kenttä leluja täyteen ja minä toiseen päähän, Niko piti pentua. Ja sitten hulvaton kentän läpijuoksu ja lelun perässä omistajan ohi ja kilpaa autolle. Täytyypä sanoa, että kerrankin oli mun mielestä hyvät treenit.



Tuikun kanssa teimme nakkihäiriötä kotonakin, valitettavasti ei näy kunnolla videolla. Kentällä otettiin muutama epämääräinen seuruupätkä, Niko heitti meitä kohti pari palloa, vihelteli ja lopuksi tarjoili Tuikulle nakkeja. Nakit ovat se pahin, muu häiriö on Tuikulle ihan fine. Kyllä me tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)