31 tammikuuta 2016

Virkistysmetsässä väsymässä



Jo pidemmän aikaa suunniteltu retki lykkääntyi ja lykkääntyi kovien pakkasten vuoksi. Viimein sää näytti meille vihreää valoa, joskin vesisade oli melkoinen riski... Mutta lähdimme silti. Tulostelin viikolla karttoja ja suunnittelin reittiä, jotta meillä olisi nähtävää ja kuvailtavaa ja vaikka ja mitä. Tällä kertaa kohteena oli Pukalan virkistysmetsä ja seurana Janika koirineen. Retkemme alkoi Juurakosta, jossa heitimme rinkat selkään ja lähdimme kävelemään.

Myönnettäköön heti alkuunsa, että en ole kantanut rinkkaa yli vuoteen ja mulla on tosi huono kunto. En tosin ajatellut että näin huono, sillä jalat huusivat armoa ensimmäisen sadan metrin jälkeen. Rinkkaa säädettiin ja väännettiin, kiristettiin ja aseteltiin ja lopulta se istui paremmin. Kahden sadan metrin jälkeen olin tosin varma, että vaikka jaksaisin kävellä yöpaikalle, en pääsisi enää aamulla ylös...

Vilkku kantoi omaa reppuaan kantamuksistaan häiriintymättä. Tepasteli reippaasti ja aika hyvin osasi liukkaammalla varoa kaahailemasta. Pysähdyimme Siitinjärven rantaan nuotiopaikalle ensimmäiselle tauolle. Paikalle saapui toinenkin retkeilijä taukoilemaan, joka kertoi että seudulle liikkuisi kuulemma susi. No se vasta mielenkiintoista olikin... Tunnin tauolla selvittiin ja matka jatkui pitkin metsäpolkua. Syrjäisemmällä polulla, itseasiassa mitään polkua ei nähtävillä ollut, vaan maalitäplät puissa. Näkyi kyllä suuret käpälänjäljet, puiden juuriin oli virtsattu ikään kuin merkkaamismielessä (korkealle, ei mikään kettu) ja vastaan tulivat ison koiran ulosteita muistuttavat pötkötkin. No, suojakeli oli toki levittänyt kaikki jäljet, mutta oli mikä oli, se lisäsi tietyllä tapaa jännitystä retkeen.




Metsässä rämpiminen tuotti vähän tuskaa ja koitui aika raskaaksi. Maasto oli mäkistä, vuoroin märkää, vuoroin liukasta, vuoroin raskaassa suojalumessa tarpomista. Onnea oli, että on melkoisen vähäluminen talvi. Mutta rinkka selkään tehosteeksi tuo melkoisen kärsimys vivahteen tuohon puuhaan. Loppumatkasta tuntui, etten oikeastaan enää tunne jalkojani.

Parin tunnin rämpimisen jälkeen olimme viimein laavulla. Alkoi tulen viritys ja puiden kanniskelu. Tuskailua tuottivat järkyttävän kokoiset puut, joita emme kertakaikkiaan saaneet pienemmiksi. Sopii naureskella pois, mutta ei vaan kerta kaikkiaan voimat riittäänyt enää. Saimme nuotion sytytetyksi pienistä puista mitä löysimme ja taukoilimme hetken. Paikalle ilmestyi pari päiväretkeilijää porokoiransa kanssa. Hetken tuumailtuamme kehtasimme pyytää jätkiä hakkaamaan meille aamuksi puita. Iso kiitos, kun liiterissä sitten mukava pino odottikin.

Koirat jaksoivat riehua illan ihan huolella. Suunnistimme vielä ulkovessaa etsimässä pimeässä, ei meinannut millään löytyä. Kyltti osoitti keskelle korpea ja tuntui että käveltiin vaikka kuinka kauas pelkän otsalampun valossa. Meinasi usko loppua, mutta kyllä se tönö sieltä löytyi... Yhdeksän aikaan satoikin ihan kunnolla vettä, mutta nuotio roihusi ja me kömmimme makuupusseihimme. Vilkku oli ihan raato ja käpertyi kerälle kylkeeni.

Yöllä lisäilin itselleni huivia naamaan ja pipoa syvemmälle päähän, sillä alkoi pakastaa. Vilkku ja muut rämistelivät ympäri laavua ja kattoa ja pitivät melkoista meteliä. Mikä lie koiria valvotti, niin ihan sekaisin se ne ainakin sai. Vilkku tönötti laavun katolla, mutta aamuyöstä hytisi jo sen verran, että kömpi viereeni nukkumaan. Vaan ei silloinkaan suostunut makuupussiin tulemaan. Uskollinen pieni erähaukku ♥



Aamulla nukuimme melko pitkään ja aloitimme päivän rennosti. Jalat ja sormet olivat kohmeiset vaikka miten vaihtoi sukkia ja grillasi raajojaan nuotiossa. Meinasin polttaa kenkänikin, kun niitä kuivattelin... Vähän ennen puoltapäivää olimme valmiit jatkamaan matkaa ja hetken mietimme, mennäänkö ihan koko suunniteltua retkeä. Alkujaan olin suunnitellut meille reilu 14km minivaelluksen, mutta lyhensimme sen sitten kuitenkin 10km. Päätös osoittautui ihan fiksuksi, jalat olivat ihan jäässä, niihin sattui ja vielä paluumatkallakin kastelin polveni.

Pääsimme autolle, ehjinä, väsyneinä. Ja siinä kohtaa tuli fiilis, että reissu oli kaiken sen jäätymisen, kastumisen ja väsymisen arvoinen. Ensimmäinen talviretki on nyt siis selätetty, taas on opittu hiukan uutta ja muutamia niksejä, miten ensi kerralla jaksan paremmin. Ainakin alan ihan huvin vuoksi tarpomaan enemmän metsässä ja kantamaan rinkkaa, jotta se ei ole aina tuollainen järkytys kun retkelle lähtee.

Kiitoksia hyvälle seuralle ♥


27 tammikuuta 2016

Muistin tueksi




Koonti eilisten vapaaharkkojen sadosta. Seurasta ja opastuksesta kiitokset Janikalle. Jos sää sallii, suuntaamme viikonloppuna metsän siimekseen ja palailen nettiin sitten ensi viikolla.

Luopumisharjoitukset makupaloista sujuvat hyvin huimaa edistymistä havaittavissa.

Keskittyminen minuun meni paljon paremmin kuin viimeksi. Mennä viipotin ympäri hallia ja Vilkku yritti pysyä perässä ja keskittyikin hyvin. Häiriöksi heitelty lelu oli vaikea ja se houkutteli vähintäänkin vilkaisemaan. Muutamien toistojen jälkeen Vilkku ohitti lelun onnistuneesti valiten minut, tähän oli hyvä lopettaa.

Palloista luopuminen on seuraava pulmamme, tähän on panostettava. Paikallaan oleva pallo on ihan lyömätön ja riittää hakkaamaan kaiken ja silloin vasta nuppi sekoaa jos pallo lentää. Pallosta luopumista siis ja lentävistä palloista nollatoleranssi.

Noutoa Vilkku tarjoili innokkaasti kun kapuloita oli halli täynnä. Muutama onnistunut nouto otettiinkin. Tai siis hetsattiin, heitettiin kapula ja bileet kun kapula nousi maasta. Ja edelliskertaa pidempään Vilkku kapulaa kantoikin.

Perusasentoa otettiin vaikka seuraamista piti. Perusasennosta käsiapu pois, ehdottomasti. Koira osasi sen ilmankin.

Seuraavalle kerralle suunnitelmissa hyppyä ja asennonvaihtoja, sekä vanhan kertaamista.

24 tammikuuta 2016

Kuulumisia vaan


Viikonloppu meni maalla koirien kanssa lenkkeillessä. Myy ja Vilkku mennä rellestivät onnellisina ulkona. Pentuset ovat kuin paita ja peppu. Anna paimenelle terrieri ja terrierille paimen, oravanpyörä on valmis.

Tuikun kanssa kävimme rallyn vapaaharkoissa. Erityisesti vasemman 270 ja 360 kanssa jynssäsimme. Oikeastaan koira keskittyi mukavasti. Otettiin pari kertaa melko pitkää rataa. Koira jaksoi keskittyä ihan hyvin, itselle tuli muutama aivopieru, kun sovelsin avoimenkin kylttejä. Eteentulot sujuivat ja spiraalissa koira suorastaan syttyi. Itselle varmuutta niin pystyn menemään lujempaa, sillä Tuikku pelittää vauhdissa paremmin. Ainoastaan käännöksiin malttia.

Vilkku pääsi vielä järven jäälle illalla pariksi tunniksi. Seuraksi saimme Janikan, sekä tietysti hurmaavan Teon ja Kikin. Jos keli pysyy näin hyvänä, niin tasan viikon päästä me olemme jo kotiutuneet yölliseltä metsäretkeltämme.

21 tammikuuta 2016

Pakkojäsenyys - ei kiitos


Pyörittelin aihetta jonkin aikaa mielessäni ja jokusen aikaa tätä tekstiäkin muotoilin. Olen seuraillut facebookista aiheeseen liittyvät keskustelut perinjuurin ja kirjoitellut välillä itsekin. Idea blogitekstistä syntyi jokin aika sitten ja oikeastaan tänne onkin mukava ruotia ajatuksia. Periaatteeni vapaaehtoistyöstä ja saamani uusi ohjeistus sotivat rajusti toisiaan vastaan ja siitä lähtien kun tieto tästä tuli, ovat ajatukset aiheesta olleet aikas hyrskynmyrskyn. Enkä ole ainoa. Kyseessä on siis Kennelliiton Kaverikoiratoiminta, johon kuuluin. En voi jatkaa toimintaa enää, sillä en ole enää SKL:n jäsen. Liityin kokeilumielessä Suomen Kennelliiton jäseneksi, suhtautuen avoimesti ja mielenkiinnolla, mitä liitolla olisi meille (kahden koiran omistajalle) tarjota. Jouduin pettymään.

Aloitimme kaverikoiratoiminnan Tuikun kanssa vuonna 2014, jolloin Tuikku kävi myös testissä. Toiminta kiinnosti minua kovasti ja Tuikku sopi siihen hyvin, kunhan vain osasin räätälöidä meille sopivat vierailukohteet. Kävimme vierailuilla joilla uskoin Tuikun viihtyvän ja mitä nyt töiltäni ehdimme. Toiminta oli mukavaa, vapaaehtoistyötä parhaillaan. Kunnes tietoon tuli kaikille koirakoille, että toimintaan osallistuakseen onkin oltava Kennelliiton jäsen. Tämä hämmensi, tiedon saadessani minä toki olin jo jäsen, mutta silti.


Jäsenyydessä itsessään ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kyseessä on vapaaehtoistoiminta. Luulisi riittävän, että koira on rekisteröitynä ja tästä se kertamaksu. Koiran testaaminen toimintaan oli muistaakseni maksuton, mutta voisihan tästäkin pienen summan periä, ilman jäsenpakkoa? Vuosittainen jäsenmaksu ei työssäkäyvälle ole kohtuuton. Eikä se romuttaisi minua taloudellisesti. Minusta on mielenkiintoista maksaa jäsenyyttä vain ja ainoastaan siksi, että saan osallistua vapaaehtoistoimintaan, ilahduttaa ihmisiä ja toimia ilmaisena mainoksena liitolle. Mitä minä tästä saan? Hyvän mielen vierailusta, ajan kulumaan, bensaa menemään..? Aika vähän vastinetta menekilleni. Ja ei, en meinaa että minun tulisi rahallisesti tai muuten suurellisesti vapaaehtoistyöstä hyötyä. Ei tietenkään, mutta en aio siitä maksaa itsekään. Vapaaehtoistoiminnan päällimmäinen idea kuitenkin lienee se, että raha ei liikkuisi suuntaan eikä toiseen vaan tarjottaisiin vain mukava kontakti turvallisiin koiriin.

Kennelliiton toiminnasta nurisee yksi sun toinen ja syystä ja toisesta. Niin minäkin, minuakin harmittaa. Ja siksi katkaisin jäsenyyteni. Miksi liittyisin liittoon vain jotta saisin pitää koirani kanssa hauskaa? Höpö höpö, ainoa mikä sieltä tulee on tasoton lehti, jonka mikään artikkeli ei juuri koskaan ole suunnattu harrastavalle koirakolle tai sekarotuisen omistajalle. Niin ja tietysti kerran vuodessa kolahtava lasku.


Mielestäni “jäsenpakkoa” ei ajateltu aivan loppuun asti. Kaverikoira -tyyppisestä toiminnasta pitävät voivat aivan hyvin ottaa jalat alleen ja perustaa omia pikku ryhmiään, joilla vierailevat haluamissaan kohteissa. Kaverikoira on kuitenkin tunnettu käsite, joten yleismaallisella järjellä luultavasti kaikista ryhmistä alettaisiin keskustella käsitteellä “ystäväkoira” tmv. Ja jos jotain uutisoinnin aihetta on, viitataan sillä hyvin todennäköisesti niin yksityisiin, kuin Kaverikoira nimikkeellä toimiviin vierailijakoirakoihin. Sekoittaa kaikkia, kun pian on paljon pieniä ryhmiä, kaikki samalla tavoitteella.

Sekarotuisen omistajana en valitettavasti hyödy liitosta mitään (liitto kyllä nettoaa meikäläisistä). Koirani ovat rekisterissä ja pysyvät siellä ilman minun jäsenyyttänikin (ja jos eivät, niin ei sitten). Koiramme -lehti käsittelee pääasiassa rotukoirien asioita, näyttelyitä tai muuten sellaisia aiheita, joihin sekarotuisen kanssa ei ole mitään asiaa. SKL ei toki sekarotuisten asioita ajakaan, joten sinänsä ymmärrettävää. Lyhennettynä SKL ei tarjoa kuin FIX rekisterin ja nyt lisukkeena kaverikoiratoimintaa jos olisin jäsen. Ja markkinoi tätä vapaaehtoistoimintana. Jos nyt äkkiseltään laskeskellaan sekarotuisen omistajana… Kaverikoiratoimintaan päästäkseni minun on ensin sirutettava koirani, rekisteröitävä se ja liityttävä itse jäseneksi. Jokainen selvittäkööt hinnat itse, mutta kyllä noista hintaa tulee, jos joutuu nuo maksamaan vain siksi, että haluaa vapaaehtoistoimintaan mukaan.

Ikävä asia sinänsä, kun toiminnan ideasta muuten pidin. Oli ilo tutustua uusiin ihmisiin ja olla tämä lyhyt aika hommassa mukana. Toivottavasti kaikille tämän vuoksi toiminnan lopettaneille löytyy muuta mukavaa vapaaehtoistyötä, tai vastaavia vierailuita yksityisinä tahoina. Lörppähuuli Tuikkuni ei tiedä ajatuksistani tuon taivaallista. Se on koira. Ei sitä kiinnosta. Tuikku on tyytyväinen kun joku rapsuttaa ja me suuntaamme kuonomme kohti uusia tuulia. Luultavasti taakanvedon puitteissa vetämään lapsia ahkiolla ja ilostuttamaan heitä :)

20 tammikuuta 2016

Toko omatoimit



Treeneissä oli eilen illalla hurjan kivaa, opimme uutta ja itseasiassa Vilkku osaa enemmän kuin kuvittelin. Kiitos videosta, opastuksesta ja treeniseurasta Janikalle ja Tiialle. Videota ottaessa oli hallilla jo vähän ruuhkaa ja meillä oli hihna häiritsemässä hommia.

Harjoiteltavaa

Nenäkosketusta aletaan opetella kotona.

Keskittyminen minuun hoksattiin aika nopeasti kun kävelin hyppelin ympäri hallia. Aluksi Vilkku kävi kurkistelemassa paikkoja, mutta pian hiffasi ja pysyä matkassa tsekkaillen toimiani.

Luopumisharjoitukset saatiin hyvin käyntiin. Vilkku tajusi jujun nopeasti ja vaikka häiriö oli melko kova, makaili rauhallisesti pitäen kontaktia maksanami nenän edessä. Voi miten pätevä.


Treenasimme

Seuraaminen sujui mukavasti ympäristöön nähden ja ensimmäisten sähläämisten jälkeen. Omaan palkkaamiseen keskityttävä, vaihtuvuutta ja yllätyksellisyyttä. Kun itse keskityin ja olin jännempi, saatiin ihan kontaktia ja keskittymistäkin hommaan!

Noutoa varten saimme kapulan omaksi ja toisen lainaan, kiitosta vaan. Mielellään Vilkku kevyempää kapulaa piti ja kantoi, mutta heti mälväsi. Otettiin vähän vauhtinoutoja joista palkattiin heti kun kapula nousi ja kotitehtäväksi rauhallisessa mielentilassa pitoharjoitukset.

19 tammikuuta 2016

Arki narttujen kanssa



Neitien arki on ollu sopuisaa ja tasaisempaa, kuin koskaan. Vilkulla alkaa mennä kaaliin, mistä Tuikku pitää ja mitä Tuikku ei pienessä hiprakassakaan salli. Arkea näiden kahden ja eritoten Tuikun kanssa sivusin tässä ja tässä postauksessa. Noihin postauksiin viitaten, arki on ihan mukavaa. Arki on oikeastaan jopa ihanaa. Vilkun aiempia arkipuuhia avasin tässä. Vilkku on oppinut rauhoittumaan. Tuikun yksinolot ovat pomminvarmoja, ei se tee oikeastaan mitään. Paitsi myllää sängyn koska pesä♥

Lenkeissä on parantamisen varaa, remmipuuhastelu on aikamoista räpiköintiä. Hihnalenkkeily sujuu kuitenkin mukavasti ja hermoja säästäen kun Tuikku vetää lenkin ajan taakkaa tai matkassa on kuonopannat. Ohitukset kävelytiellä eivät ole omakaan suosikki, vastaan tulee joko flexin päässä huutava vesikauhuinen pehkorotta tai joku älytön raivoa vuotava egonjatke. Ohitamme harmittavan harvoin normaaleita koiria, niiden ohitukset sujuvat hyvin.



Ruokailutilanteet sujuvat mainiosti, mitä nyt Vilkku on välillä vähän nirkoilija ruuan suhteen. Olen ihan surutta tarjonnut kuppia tasan kerran, jos sen kimppuun ei suurinpiirtein hyökätä, niin sitten ollaan ilman. Pääsääntöisesti koirat syövät eri tilassa, sillä Vilkulla on tapana tuijottaa kun Tuikku syö tai maata ja murista oman ruokansa vieressä. Aivoissa ei kuitenkaan raksuta niin paljon että junnu tajuaisi kiiren vilkkaan ahmia ruokansa. No, yleensä seuraavana päivänä jo kelpaa.



Tekemättömyyttä nämä kestävät ihanteellisesti ja Tuikku vähän liikaakin. Sain alkuun paljon kuittailuja, kun kaksi semi-isoa koiraa muuttivat rivaripäätyyn. En tosin ihan ymmärtänyt, mitä asunnon koko loppuviimeksi merkkaa, kun kukaan tuskin hoitaa koiriensa liikutusta sisällä (toivottavasti ei), vaikka omistaisi kartanon. "Nehän tarvii ihan sikana liikuntaa, kun ne ei mahdu sisällä jaloittelemaan", olivat aika yleiset argumentit. Iso tila ei poista liikunnan tarvetta ja halua päästä neljän seinän sisältä pois. Ja meillä koirat eivät riehu, sählää, juokse, ramppaa sisällä, ei vaikka asunto olisi hehtaari kooltaan.

Olen ihan tarkoituksella nyt kovilla pakkasilla kokeillut, miten koirat kestävät tekemättömyyttä. Vilkku on kaksi päivää ihan tyytyväinen pelkillä pienillä remmilenkeillä. Kolmantena päivänä se kyttää tekemisiäni ja tarjoaa kaikenlaisia taitojaan. Yöllä se alkaa olla levottomampi, ramppaa ja kurkkii ulos ja haluaa pitää minua hereillä. Minusta ihan ookoo nuorelle koiralle, täyttä tekemättömyyttä kaksi päivää on ihan hyvin, senkään jälkeen ei ollut mitään hulluja "oireita". Tuikku nyt pysyi ihan tyytyväisenä viikon, vaikka se käyskenteli itsekseen takapihalla ja kävi kanssani hihnalenkeillä. Tuikku varmaan viihtyisi ihan tyytyväisenä pidempäänkin, mutta en pystynyt pidättelemään treeni intoani.

Normaalisti meillä ei tuollaista tekemättömyyttä juurikaan synny. Jos en treenaa, koirat juoksevat vapaana jossain. Päivinä jolloin ei tehdä mitään, kumpainenkin on niin väsynyt, että eivät eväänsä liikauta. Yksi oppi on siis mennyt perille, silloin levätään, kun siihen on mahdollisuus.

Olipa kiva koota kerrankin positiivisia kuulumisia. Olen koiriini tyytyväinen. Aika on mennyt nopeasti, Vilkku on hurjan kiva. Meillä on paljon opittavaa ja saavutettavaa. Mutta Vilkku on juuri sitä mitä halusin ♥ Arkikin on viimein tasoittunut, oikeastaan, viekin aika kauan että kaikki sopeutuvat uuteen perheenjäseneen, aika kauan.

17 tammikuuta 2016

Pakkasöverit ja ohjatut tokot


Ihana Jedi manssi viihdytti neitejä aamupäivällä jäällä. Töppöset viuhuen pikku terrieri mennä viiletti mustien perässä. Tuikun kanssa tuli pientä väärinkäsitystä mutta juttuun tulivat kuitenkin. Vähän jaettiin haukuille leluja, mutta Tuikku meinasi, että sillehän ne kaikki kuuluvat... Niin kuoli lammaspatukka... Ja kuolaiseksi menivät fleeceköysi ja vinkulelukin. Voi hölmöä. Vilkku ja Jedi sen sijaan innostuivat oikein repimään leluja ja juoksentelivat mennen tullen kilpaa. Viihdyimme jäällä reilun tunnin ja saimme koiratkin mukavasti väsytettyä. Ilman muuta uudestaan!



Jatkoimme jäältä suoraan koirapuistoon Ketkun ja Vinskin kanssa. Nelikko kotoisasti löntysteli puistoa tutkien, muutama reippaampi pyrähdys. Puistoon saapui pari nuorta egonjatkeineen ja portilla tulikin vähän äxöniä, kun pojat eivät ymmärtäneet, että aiomme lähteä ennen kuin tulevat. Ehdittiin napata pystykorvat kiinni kun toinen tulijoista avasi portin ja ofc Tuikku ryntäsi rähjäämään, kun oli päässyt itsensä kiihdyttämään. Noh, saatiin koirat nippuun ja kokonaisuudessaan puistokeikka oli ihan onnistunut.

Illasta oli vielä Vilkun tokotreenit ja voi miten pätevä pieni tokoteini siitä on tullut! Pitkä tauko teki hyvää molemmille ja ohjatuissa oli mukavaa. Kouluttajan Minna Järnvall.

Paikalla olo sujui kivasti. Sain hyvät ohjeet, mitän lähteä opettamaan tätä. Koira perusasentoon ja oikealla jalalla puolikas askel ja palkka. Vilkku on herkkä lähtemään perääni, joten puolikas askel ja keskittymisen huipentuessa kokonainen olivat oivaa treeniä.

Luoksetulo oli moitteeton ja koiralta voisi vaatia enemmänkin. Vilkku ei kuitenkaan enää huutanut, ainoastaan hieman vinkui. Luokse se tuli suorassa ja sataa ja leikkikin onnistuneesti kanssani. Itse taisin taas vähän tylsänä seisoskella, koska olin niin hämilläni onnistumisesta.

Hyppy olikin Vilkulle vanha tuttu ja se oli aivan innoissaan. Oikeastaan, tottuneesti se hyppäsi ilman puomiakin. Lelupalkkaus ei tässä tällä kertaa toiminut, johtunee siitä, että koira oli jo vähän väsähtänyt.

Ja jotta kämppäänkin saataisiin jotain nättiä pelastamaan kaaoksesta... Niin MaisArtilta tilattu uniikki naulakko tuli ♥ Rakastan tätä.