Hain aamulla Hennan ja Doran kyytiin ja lähdimme tutustumaan Riuttaskorven virkistysmetsään. Matka ei ollut pitkä, ajoin tuonne meiltä kotoa miltei tasan tunnin. Riuttaskorven retkeilyalue sijaitsee Ylöjärven pohjoisosassa, aika koomista että tämä muka kaupunki on pinta-alaltaan pelkkää metsää ja risua... Veimme auton metsän pohjoiskärkeen parkkiin Myllykankaalle. Siitä suuntasimme Suutarilankosken laavulle evästämään (laiskat), koska aurinko paistoi niin kauniisti ja päätimme valokuvailla.
Laavulla todentotta oli kaunista ja vieressä virtasi Suutarilankoski. Kosken yli meni puinen vanha silta ja esittelytekstiäkin kyltissä oli. Kuvailin koskea ja kuuntelin veden liplatusta samalla, kun odottelin nuotioon hiillosta. Tuikku käyskenteli vierelläni. Vanha kunnon Tuikku, ehta luotettava retkikumppani. Vilkuilin sivusilmällä koiran touhuja ja keskityin kuvailuun. Olkani yli katsottuani, tajusin Tuikun olevan aivan liian reunalla, ihan liian ohuella jäällä. Ehdin kirkaista "Tuikku varo" ja koira katosi näkyvistä vajoten koskeen. Kauhukuvat hukkuneesta, jään alle virranneesta, ruhjoutuneesta, kuolleesta tai täysin kadonneesta koirasta vilisivät mielessäni. En päässyt siirtymään kiveltä lähemmäs Tuikkua, enkä olisi pystynyt vetämään sitä. Niin nopeasti, kuin koira oli koskeen pudonnutkin, ponkaisi Tuikku sieltä pintaan ja veti itsensä kuiville. Rento ravistus, lipaisi minua naamaan ja kiskaisi itsensä hihnan kanssa hepuloimaan. Kaikki hyvin siis, mutta kyllä pelästyin. Vaan eipä mennyt Tuikkukaan enää niin reunalle keikkaroimaan. Ja toisaalta, osasin itsekin valita kuvauspaikkani hiukan paremmin, olisinhan sinne voinut horjahtaa itsekin.
Sisarukset käyttäytyivät oikein hienosti, vaikka eivät olleet nähneet pitkään aikaan. Ei mitään kähinää tai rähinöintiä eväsaikaankaan. Paistoimme makkarat, söimme munkit (Tuikku tosin vei Hennalta puolet...) ja nautimme juomistamme. Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire osui taukopaikallemme.
Pakkasimme varusteet ja jatkoimme matkaa, tai no, periaatteessa aloitimme sen varsinaisen taipaleen. Kuljimme pitkin kuusikangasta ylittäen pari isompaa ojaa. Saavuimme Haukijärvelle ja ihailimme näkötornia ja huikeita maisemia. Aurinko oli mennyt pilveen, tuuli oli erittäin navakka ja alkoi tulla kylmä. Reippailimme aika nopeasti kohti seuraavaa etappia, jotta pysyi lämpö päällä.
Haukijärven keittokatoksella pysähdyimme juomaan kuumaa kaakaota. Näytti siltä, että alkaa hämärtää ja koiratkin vain makailivat. Taivaalle kerääntyi pilviä ja matkaa jatkaessamme saimme taivaan täydeltä rakeita. Rakeita, tähän aikaan vuodesta? Näemmä sekin on mahdollista. Poikkesimme reitiltä kolme kertaa, sillä tuuli oli piiskannut lunta polulle ja peittänyt reitin täysin. Kiipeilimme hiukan turhaan kalliolla, harhailimme suolla ja viimeisellä metsäosuudella kävelimme epätoivoisesti ristiin rastiin. Lopulta turvauduimme kännykän maastokarttaan ja löysimme autolle.
Kiinnitin huomiota ihanaan hankikantoon, mutta paikoin petollisiin ojiin, jotka lumi peitti, mutta alla virtasi vesi. Joistain kohti lumi oli sulanut jo pois ja järven jäällekin oli noussut vettä. Koirat pysyivät visusti kiinni lyhyemmissä naruissa, jotta mitään jäälle harhautumista ei enää koskiseikkailun jälkeen pääsisi käymään.
Reissu oli oikein mukava ja kesällä tämä on varmasti nätti paikka! Menemme kyllä uudelleenkin.
On kyllä kivan näköiset maisemat! :)
VastaaPoista