07 huhtikuuta 2016

Saako koira olla kotikoira?


Olen tässä aika ajoin toisen koiran kotiin tultua törmännyt jokseenkin mielenkiintoiseen kysymykseen. Tai kysymyksiin, niitä kun on muotoiltu monenlaisia. "Missä Tuikku on? Entä Tuikku? Teetkö Tuikun kanssa enää mitään? Miksi Tuikku ei sitä eikä tätä ja miksi se ei päässyt tuonne ja tänne?" Tässä vain pientä pintaraapaisua. Kerrottakoon ensi alkuun, että tämä some ei ole mitenkään reaaliaikaisesti kytköksissä sen hetkiseen elämääni ja että kirjoittelen tänne muistiinpanoja, hetkiä jotka haluan muistaa ja täysin fiilispohjaisesti. Harmiksenne elämääni kuuluu siis muutakin, kuin kurainen lenkki, kamera ja siitä suoratoistona kaikki tänne bittiavaruuteen. Koirieni onneksi asia on näin.

Lähtökohtaisesti Tuikku ja Vilkku ovat täysin eri planeetoilta, niillä on aivan eri asiat mistä ne pitävät ja mitä niiden kanssa voi tehdä. Vilkku on tehnyt kolme asiaa siinä ajassa, kun Tuikku miettii, miten ratkaisisi ensimmäisen pulman. Luonnollisesti, ripeätoimisempi, nuorempi, keskenkasvuinen ja perimältäänkin aktiivisempi koira tarvitsee enemmän toimintaa. Ja on melko tavallista, että siihen nuoreen koiraan panostetaan, jotta siitä saa yhteiskuntakelpoisen.

Nykyään jokaisen koiran kanssa tulisi harrastaa jotain. Keskiverto elämyksenhakuisuus ei aina tunnu riittävän? No mutta jos se riittää koiralle ja omistajalle, niin mitä sitä muista välittämään. Kirjoittelin joskus siitä, että Tuikulle oli liikaa viikossa yhdet rallyn ohjatut ja toisena iltana vepe, ja siihen lisäksi kotitreenit. Se ei enää nauttinut, se ei pystynyt etenemään ja oppimaan odotetussa tahdissa. Minua turhautti edetä hitaimmin porukasta. Turhauma tarttui koiraan ja sieltä tulivat Tuikun lukuisat sijaistoiminnot. Lopetin ohjatuissa käymiset, niistä tuli pakkopullaa, eikä meillä ollut enää hauskaa.

Mistä Tuikku sitten pitää? No kaiken a ja o on ruoka. Ei niin väliä mitä ruokaa mutta kaikki mikä kuppiin kolahtaa on Tuikun. Tuikku tykkää pitkistä ja rennoista lenkeistä, pyörän vierellä hölkyttelystä ja retkeilystä. Tuikku rakastaa metsää ja pitkäkestoista, tasaista hommaa. Tuikku pitää uimisesta ja pienistä koulutustuokioista. Tuikku on se, joka viimeisenä illalla valvoo, että kaikki varmasti nukkuvat. Lenkillä koiran moodi vaihtuu täysin, kun se saa vetää rengasta perässään. Odotammekin että pururata sulaisi (ja että minä paranen), niin lähdetään taas taakkailemaan. Mielellään se myös leikkii kanssani, treenaa rallytokoa ja juoksentelee tuttujen koirakamujen kanssa.



Parasta yhdessäoloa koirien kanssa on ihan vaan oleskelu ja matelevat lenkit. Kaikki muu on vain plussaa ja kivaa lisuketta. Mutta se että ne odottavat kotona, opettavat luopumaan materiasta syöden ja tuhoten kaiken kodin irtaimiston ja näin pois päin, on tärkeä osa omaa oppihistoriaani. En olisi ikipäivänä muuttanut armeija-ajaksi yksin taajamaan, ilman koiria. Melko sosiaalisena ihmisenä olisin seonnut neljän seinän sisälle, enkä olisi osannut lähteä mihinkään. Vilkussa on ollut mukavasti projektia, Tuikku on ollut ihana ja rento kotolainen.

Kaikki koirat eivät kaipaa niin hurjasti huomiota. Eivät älytöntä härdelliä ympärilleen. Toiset haluavat katsella sivusta ja nauttia olostaan. Tuikku näyttää hyvää esimerkkiä myös Vilkulle; ei aina ole kiire. Aina ei tarvitse tehdä kaikkea mahdollista. Joskus voi ja kannattaa vain olla. Ja tämän minäkin muistan aina, kun Tuikku viimein raahautuu sohvalle tiukasti Vilkun viereen.

Vaikka Tuikku ei ehkä viime aikoina olekaan niin superisti ollut somessa esillä ja vaikka se onkin vanhemmillani hoidossa silloin kun tarve vaatii, ei Tuikkua ole mihinkään unohdettu. Se on arjessa täysin normaalisti mukana, se on usein Vilkun treeneissä mukana "tekemässä jotain pientä". Tuikku on yhteislenkeillä mukana ja tuttujen koirien kanssa juoksemassa. Vaelluksilla Tuikku on mukana. Se, että Tuikku ei kilpaile tai harrasta tavoitteellisesti mitään, ei tarkoita, että koira voisi jotenkin huonosti tai olisi huono. Tuikusta saisi varmasti ihan mitä vaan, mutta rehellisesti, minulla ei ole aikaa eikä motivaatiota kaivaa riistaviettisestä ja itsenäisestä koirasta mitään vietitöntä lapamatoa.

Tuikku saa olla Tuikku, omine puutteineen, ominaisuuksineen ja metkuineen. Ja jos Tuikku nauttii vähän rennommasta elämäntahdista, niin suodaan se sille. Kyllä kotona yksi kotikoira pitää olla, jonka kanssa voi löysemmällä pipolla höntsätä mitä haluaa, retkeillä ja ulkoilla ja johon voi jo luottaa ♥

Tuntuipa hyvältä kirjoittaa ajatuksiaan, vaikka pienessä kuumepöhnässä tänne varmaan eksyi hiukan aivopierujakin. Harrastukset ja jatkuva vääntäminen eivät mielestäni kuitenkaan ole koiran onnellisuuden tae vaan hyvä ja toimiva suhde omistajan kanssa. Joskus on hyvä vain pysähtyä ja olla tekemättä mitään, silloin ehtii miettiä, mitä oikeasti halutaan tehdä.


Onko se aktiivinen harrastamattomuus rikos? Mitä ajatuksia sana "kotikoira" herättää teissä? 

29 kommenttia:

  1. Niin mie itse luulen, että tuo hössötys on monilla saanut alkunsa siitä, koska nykyään yhä useammat ihmiset ottavat itselleen jonkun aktiivisen rodun vain, koska se on hieno. Sitten sille aktiiviselle puolelle ei osata tarjota mitään, mikä koiraa väsyttäisi millään tavalla ja ihmetellään miksi se koira tuhoaa kaiken eikä keskity mihinkään ja on muutenkin niin hirveä.
    Oon todella paljon, aina yhä enemmän ja enemmän törmännyt näihin. Monet tahtoo aussin tai bortsun, kun ne on niin kivoja ja kivan näköisiä, mutta ei tosiaan haluta tarjota sille koiralle kahden kilsan lenkkiä enempää päivässä. Sama kuin monissa rekikoirissa, otetaan se upea, komea rekikoira, mutta pakotetaan sohvalle. Eli kyllä se omasta mielestäni on tietyissä tapauksissa väärin.
    Kuitenkin on olemassa paljon rotuja jotka eivät vaadi suurta aktiviteettia koko ajan niin miksi ei sitten mielummin päätyisi sellaiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, kotikoira nyt ei automaattisesti tarkoita toimetonta pullakoiraa. Mutta siihen rentoon eloon ja oloon en tosiaan ehkä ottaisi mitään aktiivikoiraa, jolla on valmiudet kaikkeen muuhun :D Laiminlyönti on eri asia, kuin tuo "rennompi tahti" mistä itse puhuin :)

      Poista
    2. Juu ei en tarkoittanutkaan esimerkiksi sun ja Tuikun tilannetta. Vähän ympäri pyöreästi vastasin tuohon aktiivisuus yms kysymykseen, koska tuntuu, että tuosta on nyt jotenkin tullut ikävä muoti-ilmiö :-/

      Poista
    3. Joo niin arvelinkin :) Totta joo, ne on kaikilla joko nuo arktiset tai joku cool paimen...

      Poista
    4. Niinpä, mutta miksi ihmeessä? En mie olisi voinut kuvitellakaan ottavani mitään aktiivista rotua jos en olisi itse kiinnostunut aktiivisesti myös puuhaamaan sen kanssa. En ymmärrä miksi toiset lähtevät oikein kiusaamaan itseään. Samaa näkee, että otetaan joku pitbulli, doberman tai rotikka ja sitte helistään, kun ei koira tuppaa ees käsissä pysyä. Ei kukaan ostais ferrariakaan jos tilillä ois satku rahaa.

      Poista
  2. Tää on tosi hyvä teksti. Itselle sanasta "kotikoira" tulee mieleen koira joka kirjaimellisesti makaa sohvalla päivät pitkät ja kiertää korttelin ympäri flexissä. Aktiivinen harrasttomuus ei periaatteessa ole rikos. Oon kuitenkin sitämieltä että jokainen koira tarvitsee jotain aktivointia ja tekemistä ja se voi olla ihan vaikka se koirakavereiden kanssa lenkkeily jos se ei perusohjelmistoon kuuluu. Tai se voi olla pieni hetki tempun opettelemista. Sen kotikoiran toki toivoisi olevan rodultaan joku luonnostaan ei niin aktiivinen.

    Ei kaikki koirat tarvitse tai edes halua aktiivista treenaamista, mullakin on kotona hyvä esimerkki tällaisesta. Silloin pitää mennä sen koiran ehdoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kotikoira sana on melkoisen kattava ja mietinkin tuliko otsikosta liian radikaali sen vuoksi :D Kiva kuitenkin, jos tämä herättelee ajatuksia. Totta kai jokainen koira tarvitsee perusaktivoinnin jne. mutta kirjoittelinkin nyt vain lähinnä Tuikusta :) Pääpointtini taisi olla se, että miksi ahtaa koira muottiin, johon se ei sovi, mutta mitäpä tässä kuumeisena saisi järkevästi kirjoitettua :D

      Poista
  3. Tuikku on Tuikku, sä tunnet sen tarpeet paremmin kun blogin lukijat saa vain pintaraapaisun. Ei pitäisi ahdistaa kenenkään mieltä se, että Tuikun kanssa ei ehkä tehdä nii paljon kuin Vilkun kanssa, ne on kaksi erilaisilla tarpeilla ja aktiivisuudella varustettua koiraa. Kuten itsekin sanoit täysin eri maailmoista. Se mikä riittää Tuikulle, ei välttämättä tuo Vilkulle mitään.

    Koirat on myöskin yksilöitä, joka on mun mielestä sulla tosi hyvin selvillä ja blogia seuranneena tiedän, et koiran tarpeet on huomioitu hyvin. :)

    Kotikoira on laaja käsite, on munkin koira Kotikoira vaikka harrastan sen kanssa aktiivisesti, jokaisella on siitä oma käsitys. Kotikoira on koira, joka koiran omistajilta löytyy kotoa eli kyllä kaikki koirat on Kotikoiria, pl. Työkoirat. Tämä on mun käsitys sanasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo on tosiaan sanana vaikee kun siitä voi sitten tulkita mitä vaan. "Se mikä riittää Tuikulle, ei välttämättä tuo Vilkulle mitään.", ihanaa että joku blogin perusteella päässyt asian ytimeen, koska tää on niin totta ♥

      Poista
  4. Kotikoira on niitä sanoja, joista ei ikinä tiedä, mitä ne tarkoittavat ennen selventävää lauseketta. :D Toisaalta se on myös sana, jonka mielelläni toimittaisin tunkiolle seurakoiran viereen, koska joillekin ihmisille ne ovat vastuuvapautuksia koiranelämän tarjoamisesta. :P

    Musta mikään koira ei tarvitse ihmisten keksimiä harrastuksia. Moni nauttii niistä valtavasti ja moni ihminen tarvitsee eläimensä aktivointiin jonkin selkeän konseptin, kuten agilityn tai palveluskoiralajit. Sen huomaa nyt noseworkin suosion kasvaessa: kuka tahansa on voinut harrastaa hajujen piilottelua tai hajuerottelua aiemminkin, mutta nyt kun se on meilläkin Juttu (ja hyvä että on!), moni on innostunut.

    Harrastukset ovat hyvästä, mutta moni jää ehkä harrastuskoira-kotikoira-jakoon kiinni liikaa. Vähätellään koiran tarpeita tai niitä omia "puuhasteluja". Sä et kuulosta siltä, Tuikun elämähän kuulostaa ihanalta! Musta se ei ole edes paitsiossa blogissa. :D Joka tapauksessa se kotimurrekin kaipaa lajityypillistä tekemistä ja muutakin kuin passiivisen, hyvinvointia alentavan elämän. Koirasta riippuu, millaisen. Kuten jo aiemmin totesin, Tuikun rennonletkeä elämä kuulostaa tosi ihanalta ja mulla ei ole mitään syytä olla luottamatta sun havainnointikykyyn, mitä tulee liikaan kimppatreenaamiseen. Se voi jo formaattina olla jollekin enemmän prosessointiaikaa vaativalle koiralle liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lukea tämmöisiä kommentteja pitkästä aikaa, saa jotain tolkkua omista ajatuksistaan! ♥ Lämmin kiitos :)

      Poista
  5. Kotikoira on tosiaan todella laaja käsite ja siitä tulee niin monenlaisia kuvitelmia. Sun blogia pitkään lukeneena mä voin kuitenkin todeta, että sä osaat ymmärtää hienosti koiriesi tarpeet. Musta jokainen koira tarvitsee jotakin tekemistä, mutta mitä se tekeminen sitten ikinä on ja kuinka paljon on niin koirasta kiinni. Mikään koira ei ole samallainen; Tuikku ja Vilkku ovat niin erilaiset, että on väärin kuvitella, että ne voisi pistää "samaan muottiin". Jokainen koira on omanlaisensa yksilö ja jokaisella koiralla on ne omat tarpeensa. Ja yleensähän juurinkin koiran omistaja on paras tulkitsemaan koiransa tarpeet.

    Musta on kyllä surkeaa nähdä koiria, jotka pääsee pienelle pissalenkille päivittäin ja nukkuu tylsistymistään kotona. Tälläinen virikkeetön elämä ei ole edes niille ei-niin-aktiivisille roduille oikein. Mutta se on niin aktiivisuuskohtaista, että mikä riittää. Mutta toisaalta on yhtälailla ikävää nähdä koiria, joiden omistajat treenaavat hulluna tavoitteena vaan menestyä kilpailuissa. Koirasta tulee oman maineen hankkimisen "väline", ja kun koira ei opi asioita tai toimi odotusten mukaan, sille hermostutaan. Siinä katoaa sitten helposti koko koiraharrastamisen ydin ->pitää hauskaa koiran kanssa.

    Mä hankin koiran erityisesti kaveriksi ja ajattelin, että jotain tullaan tekemään, koska päädyin aktiivisen rodun edustajaan. Toko miellytty ja se jotain onkin sitten toko. Nyt me treenataan tavoitteellisesti tokoa. Lähinnä siksi, että tavoitteet saa mut oikeasti treenaamaan sitä koiraa, kun se kuitenkin vaatii tekemistä. Jos olisin hankkinut vaan "perus kotikoiran" niin luultavasti sitä ei olisi tullut niin paljon koulutettua. Mutta vaikka mulla on aktiivinen koira, niin ei se tarkoita, että se aktiivisuus on pelkää treeniä. Me käydään joka päivä kunnon lenkit ja yleensä tehdään jotain. Se jotain on sitten välillä treeniä, leikkimistä tai lähdetään vaikka koirapuistoon tai koirakavereita tapaamaan.

    Tosi sekava kommentti, mutta ymmärsit ehkä pointtini :D Mä nostan kyllä sulle hattua, kun huomiot koiriesi tarpeet noin hyvin. Ei kaikki kuule tuota tajua. Se mitä nettiin ja blogiin jakaa on kuitenkin vaan pintaraapaisu bloggaajan elämästä. Kaikesta päätellen Tuikulla on huippuolot sun kanssa, koska sä otat sen luonteen huomioon ja kohtelet sitä sen mukaan. Ei Tuikku vois parempaa toivoakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Joo nää "ylilyönnit" harrastamisessa ja vähän kaikessa alkaa olla melkein yhtä yleisiä kuin se, että koira ei pääse lainkaan toteuttamaan itseään :/ On tosissaan ikävää, kun koira ei "riitä" eikä olekaan sitä mitä haluttiin ja joutaa nurkkaan sen vuoksi.

      Minähän en voi tästä syyttää kuin itseäni, eihän Tuikun kaltainen risteytys ole mikään palveluskoira :D Sinänsä siis oppimisen paikka itselle. Mutta on hurjan hieno mahdollisuus, että saan pitkää kahta täysin eri ominaisuuksin varustettua koiraa. Tulee vahva perspektiivi ja osaa katsoa monia asioita täysin eri näkökulmista :)

      Ja kiitos paljon kannustuksesta ♥

      Poista
  6. Hyvää tekstiä!

    Mun mielestä on vähän hölmöä että joku valittaa sulle, jos Vilkku on blogissa enemmän esillä :D Siis totta kai jos on kaksi ihan täysin erilaista koiraa ja toisen kanssa nyt enemmän satutaan treenaamaan juuri siksi että se on sellainen kuin on, siitä toisesta koirasta tulee enemmän tekstiäkin kun treeneistä haluaa kirjoittaa. Eihän se tarkoita että toinen koira on yhtään sen vähemmällä huomiolla.

    Mitä siihen tulee että saako koira olla kotikoira, niin olen 100% sitä mieltä että saa! Meiltä löytyy Korppu joka on ihan puhtaasti siihen rooliin otettu, ja jos se itse saisi päättää niin se mieluiten makaisi päivät siellä sohvalla rapsuteltavana, kävisi vähän lenkillä ja olisi pihalla perheen lasten kanssa. Ja sellaista sen elämä onkin, ihanaa huoletonta kotikoiran elämää ♥

    Ja kyllä minä vaan tiedän niitä bortsuja ja sakujakin jotka on ihan vaan kotikoirina ja oikein tyytyväistä elämää viettävät. Ne nauttivat lasten kanssa olosta ja elosta eivätkä tarvitse liiemmin mitään erikoista puuhaa. Tietenkään lähtökohtaisesti noin aktiivista rotua ei ehkä kannata kotikoiraksi ottaa, mutta ei se mikään mahdottomuus ole.

    Itse varmasti tulen vielä joskus sellaisen ihan vaan kotikoiran omistamaan :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan eri asia kirjoittaa pyörälenkistä, kuin analyyttisesti treeneistä. En jaksa millään hukata aikaani kertomalla tänne joka päivä, missä Tuikku juoksi ja paljonko pyöräilimme. En jaksaisi lukea sitä itsekään :D

      Poista
  7. Tosi hyvä teksti! Itsellenikin aika ajankohtainen aihe. Nyt kun Paroni tuli taloon niin olen kanssa saannut kuulla ihan vaan lenkillä ollessanikin että "miksi Totte ei ole mukana?". No ihan siksi että tahdon vahvistaa minun ja pennun suhdetta. Käyn ihan yhtä lailla Toten kanssa lenkillä ja tottakai käydään niin että kummatkin koirat on mukana.

    Oon kans saanut kuulla siitä kuinka mun facebookkiin tulee kuulemma kokoajan Paronista juttua eikä enää Totesta. Ihan samalla tavalla Totte esiintyy seinällä kuten aina ennenkin. Mutta jos en lataa Totesta kuvia päivittäin niin olen ilmeisesti unohtanut koko koiran eikä sillä ole enää arvoa minulle? Aivan tajutonta ajattelua. :D
    Tämä on yksi syy miksi tein Paronille oman blogin enkä lykännyt samaan Toten kanssa. Joku kuitenkin pahoittaa mielensä jos tulee kaksi ns. Paroni postausta peräkkäin tms. Ja onhan nää kaks aivan erilaista koiraa niin ehkä senkin takia parempi pitää erillään ettei mene liian sekavaksi. :D

    Ja tuo kotikoira juttu. Meillä Totte on niinsanotusti kotikoira. Tuon 7v herran kanssa ei varsinaisesti harrasteta mitään mutta joka päivä tehdään kunnon lenkkejä, leikitään, käydään päivittäin koirapuistossa moikkaamassa kavereita ja löhöillään illat sohvalla. Hyvin onnelliselta koiralta vaikuttaa kaikkien aktiviteettien keskellä vaikkei harrasteta agilityä tai mitään muuta.
    Paroni on sitten sitä varten että päästään harrastelemaan erilaisia juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla että meitä on kaksi! No niin, odotettavissa spekulointia siitä miten Totte parka nukkaantuu sohvalla ja pahoittaa mielensä, kun ei päässyt teinipennun riepoteltavaksi treenien jälkeen :D Varo vaan ;)

      Poista
  8. Hyvä postaus! Toivottavasti edes joku ihmettelijä luki tämän ajatuksella ja sai vastauksen pohdintaansa :) Onhan se lopulta vain hyvä asia että koiria on erilaisia ja ne pitävät eri asioista.

    Tuohon harrastus"pakkoon" olen itsekin törmännyt, enkä vaan voi käsittää. Sillä onhan sen nyt hieman absurdia että tuntemattomat ihmiset tulevat mulle harmittelemaan että koirallani on luppakorvat eikä se muutenkaan pärjäisi näyttelyissä. Kun en edes halua näyttelyissä käydä, mutta silti oletuksena on että olen pettynyt koiraani kun se ei niissä pärjäisi :D

    VastaaPoista
  9. Kotikoira on niin laaja käsite, että kaikilla tuntuu olevan ihan erilaiset näkemykset siitä. Itselleni kotikoirasta tulee mieleen sellainen koira, jolla on rento asenne elämään, nauttii omistajansa kanssa ajan viettämisestä lenkkien ja kotona oleskelun muodossa, muttei kummempia harrasta. Meillä Patches on kotikoira. Sitä ei suoraan sanoen voisi vähempää kiinnostaa joku tokon tai minkään muunkaan vääntäminen. Se on onnellinen, kun se pääsee rennoille kävelylenkeille, saa juosta Jetin tai Nessien kanssa metsässä ja hengailla perheen kanssa.

    Aktiivinen harrastamattomuus ei oo rikos, tuntuu siltä, että nykyisin koiramaailmassa on alkanut nousta sellainen käsitys, että hyvä koiranomistaja on sellainen, joka raahaa koiran eri lajien ohjattuihin vähintään viisi kertaa viikossa ja tekee kotitreenejä siihen päälle... Mulla ainakin nousisi tuollaisesta stressitasot aika korkealle, kun koko ajan olisi uutta opittavaa ja pitäisi aina juosta jossain, ja tuskin omat koirani ainakaan sellaista kestäisivät kovinkaan hyvin, vaikka kuinka hauskaa aluksi olisikin. Koiran omistajan hyvyyttä ei mitata harrastusten määrän tai koiran nimen edessä olevien titteleiden perusteella, se mitataan ihan muilla asioilla. Omistaja on hyvä, jos saa koiransa pysymään onnellisena tarjoamalla sille yksilölle sopivan määrää liikuntaa ja aktiviteetteja. Blogit ovat vain pintaraapaisu bloggaajien ja heidän elukoidensa elämästä, niistä on turha spekuloida yhtään mitään. Omistaja tuntee koiransa parhaiten ja osaa tarjota sille sopivan määrän aktiviteettia.

    Tuikku vaikuttaa musta oikein onnelliselta roolissaan, kyllä sä koiran omistajan tiedät, mikä on sille parhaaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämäpä. Ja mitenkäs sitten ne koiraihmiset jotka eivät bloggaa, mitä ne tekee koirillaan? :D Ja jos nyt mediaseksikkyyttä ajatellaan (kyllä, minäkin huomioin tätä blogissani), niin onhan tuollaiset elegantit frisbee kuvat paljon coolimpaa katsottavaa, kuin se että toinen koiristani jossain kuraliejussa repii kävelytahdilla rengasta. Se, että tänne ei kirjoiteta jotain asiaa x, ei tarkoita ettei sitä olisi tehty. Ja jos nyt joku ihan oikeasti luuli, että Tuikku on myyty, lopetettu tai muuta naurettavaa, niin siitä ilmoittaisin tänne :D Blogi on sentään tuota lörppähuulta varten perustettu.

      Poista
  10. Tosi hyvä teksti! Mä kuulin justiin samoja kommentteja kun sain Kirpun, "ootko unohtanu Pojun täysin", "miks Poju on vaa kotona kaiket päivät etkä ota sitä mukaan mihkään", etc... Se on justiinsa sellanen et haluan vain olla rauhassa ja nukkua, lenkillä se on ilonen ja nauttii päästä juoksemaan. Miellyttämisenhalua sillä ei ole oikeestaan yhtään, joten mitä sen kanssa sit muka pitäis yrittää vääntää? Poju on itsenäinen kotikoira ja nauttii siitä. :) Tottakai sekin saa tarvitsemansa liikunnan ja huomion, mutta fakta on että se kaipaa aktiviteettejä huomattavasti vähemmän kun nuori saksanpaimenkoira.

    Oot kyl ihan sairaan hyvä kirjottaan ajatuksias, pakko mainita erikseen. :D

    VastaaPoista
  11. Itselle kotikoira on ollut sellainen kamala sanahirviömörkö, joka voi koska tahansa tulla esiin sängyn alta tai kaapista. Inhoan koko käsitettä yhtä paljon kuin pelkään sen sattuvan omalle kohdalle. Eihän me Norin ja Nuutin kanssa olla edes mitään megaharrastajia, ei meillä ole ollut vakiotreenejäkään ikuisuuteen, joissa käytäisiin piirunverran tarkkaan ja joka kerta olisi oivallettu jotain suurta ja mahtavaa. Siitä huolimatta itse haluaisin aina melkeinpä asua agilityradalla; oppia kuvioita, suunnitella ratoja, työstää mutkia ja vain turhautua asioihin, joihin tarvitaan ulkopuolisen ratkaisu. Kotikoiraleimassa minä pelkään varmastikin eniten sitä, että koira paljastuukin kipeäksi/sairaaksi, eikä sillä voi enää harrastaa (esim. agilityssä lonkka/kyynervaivainen nivelrikkopotilas). Miksi tämä on pelottavaa? Varmasti osittain siksi, että ennen kotikoiraleimaa se koira ei ole ollut kotikoira ja on eletty siinä uskossa, että se on terve. Ja sitten se on tietämättömyydessä hajotettu. Omatunnon paikka on pelottava. Lisäksi tietysti se, että ollaan jo päästy jotenkin pitkälle, mutta terveys pettää. Se kaikki tuntuu aluksi niin turhalta, vaikka se on opettanut niin paljon.

    Ja tätä minä pelkään Norin kannalta jok'ikinen päivä ennen kuin se on kuvattu.

    (Lisään, että tässä vain yksi siivu kotikoiraleimasta ja sen pelosta, kotikoira on muutakin kuin sairas ja työhön kykenemätön! nimim. perhoskotikoira tissivälissä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toit tosi hyvän pointin esille! On ihan eri asia että lauman seniori, selvästi rauhallisin tmv. koira on "kotikoiran" virassa siihen nähden, että ei suurilla tavotteilla harrasta tai kilpaile, kuin että ellä sanoo sulle tiskillä "kyllä tämä vielä kotikoirana pärjää". Tiedän ihan liian monta nuorta koiraa, aktiivisia sellaisia, joiden kaikki suuremmat suunnitelmat ja jopa vapaana rallittelut jäivät siihen.

      Haha joo, kotikoiralla on vähän monta tarkoitusta! :D Sama sanahirviö on seurakoira... Ei mikään koira oikeesti voi vaan pölyttyä sohvalla...

      Poista
  12. Mulla tuli tämän postauksen pohjalta mieleen tämän oman lauman tilanne: 4 vielä jokseenkin nuorta koiraa, joista yhdenkään kanssa ei harrasteta tällä hetkellä mitään tavoitteellista (paitsi näyttelyitä, mutta joidenkin mielestähän näyttelyt eivät ole edes harrastus ja voiko niitäkään sinänsä tavoitteelliseksi sanoa, kun ne sertit ovat aina riippuvaisia kunkin tuomarin mielenliikkeistä....). Meilläkin siis lienee laumallinen kotikoiria. Se, miksi aloin postausta ajatella syvällisemin oli kohta "Nykyään jokaisen koiran kanssa tulisi harrastaa jotain. Keskiverto elämyksenhakuisuus ei aina tunnu riittävän?". Tämä on aivan totta. Etenkin jos on useampi koira on ikään kuin oletus, että niiden kanssa on pakko tehdä jotain. Muuten on ihan paska eikä tarvitsisi koiraa ollenkaan, "mitäpä niitä keräilemään". Kaksi koiraa on vielä OK, niille riittää vielä aika. Kolme on vähän siinä ja siinä. Mutta neljä+, eihän sellaista määrää voi olla kenelläkään muulla kuin huskysafariyrittäillä, ja silloinkin koirat tekevät sitä mihin ne on luotu, juoksemaan valjakon edessä.

    Toivoisin, että koiramaailma ei olisi niin tavoitehakuinen ja tulospainotteinen, että koirien kanssa voisi ihan vaan olla ja nauttia siitä yhteisestä arjesta. Itsekin luulen, että meillä koirat todellakin nauttivat enemmän kotona lumipallojen viskelystä kuin näyttelykehien koluamisesta. Treenaaminenkin on niitä kivaa, kun saa herkkuja, mutta herkkuja ne saavat joka tapauksessa muutenkin ilman älynystyröiden rassaamista :D Tuntuu siltä, että nykyään koiran laittoa suunnitellessa pitäisi olla suurin piirtein viiden vuoden treenisuunnitelma valmiina, jotta pennun hankinta olisi yleisesti hyväksyttävää - kuitenkin nykyaikana koiran pääasiallinen tehtävä on toimia seuralaisena, harrastusten ohessa.

    Työssäni taas kuulen monesti lauseen "tämä on vaan kotikoira". Usein nämä kotikoira-rotuiset koirat ovat myös hoidollisesti hunningolla, turkki on takussa, hampaita pitä paikoillaan vain hammaskivi, rokotukset eivät ole kunnossa, ruokinta on sitä marketin halvinta (ja se valitettavasti näkyy myös koiran yleiskunnossa), on ylipainoa, silmät vuotaa, kynnet on olleet leikkaamata viimeiset 5 vuotta.... Useamman kerran on pistänyt ihmetyttämään, kun nämä samaiset ihmiset ovat myös niitä, jotka mollaavat näyttelykoiraharrastajia ja syyllistävät, että näyttelykoiran elämän täytyy olla todella kurjaa - itse kun melkein sanoisin, että näyttelykoirista, kuten monista muista harrastuskoirista huolehditaan paljon paremmin kuin Pekka Perusmiehen koti-Mustista jonka pääasiallinen tarkoitus on olla isännän seurana futismatseja telkasta katsoessa. Toki asia ei ole näin mustavalkoinen, mutta pointti käynee selväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Sitä paitsi koiria hankitaan (ainakin pitäisi) itseä varten ja omiin tarpeisiin, ei mitään somelaumaa miellyttämään. Ja tuo on kyllä totta, että toisessa tarkoituksessa sanaan "kotikoira", vedotaan aivan kuin se antaisi luvan pieneen laiminlyöntiin :< Usein tähän liittyy myös tietämättömyyttä.

      Poista
  13. Hyvä postaus! Itsellä on kohta 2-vuotias koira jonka kanssa oli tarkotus harrastella kaikkea, mutta vaikka silloin tekikin mieli bortsua niin päädyin huomattavasti 'helpompaan'rotuun, joka ei vaadi niin paljoa altiviteettia. Tuloksena mulla on ihana koira joka rakastaa tekemistä ja on aina valmiina toimintaan, mutta joka ei flippaa siitä että ei välttämättä joka viikkokaan pääse treenaamaan vaan nauttii ihan 'perusarjesta' lenkkeilyineen ja puuhailuineen. Kuitenkin rahkeet tarvittaessa riitää vaikka mihin. :)

    VastaaPoista

Keskustelethan asiallisesti.