27 kesäkuuta 2016

Isojärven kansallispuisto



Ja niinpä tuli aika seuraavan minivaelluksen. Suuntasimme lauantaina Janikan ja koirien kanssa Jämsän suunnille Isojärven kansallispuistoon. Hanna jo odottikin meitä tupaten täynnä olevalla Heretyn parkkiksella. Kamat niskaan, taas ihmeteltiin miten mahdottoman raskas se rinkka on, kun sitä ei omin avuin saa edes selkäänsä. Koirat vyöhön kiinni ja menoksi. Tarkoitus oli kävellä muutama kilometri suolammelle ja sinne telttailualueelle nukkumaan. Ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen rinkkani olkanauhan joku osa sanoi naps ja poks. Jotenkin rinkka löystyi. Syy ei ihan siinä matkalla selvinnyt ja jatkettiin kävelyä. Rinkka tosin oli vinossa, se painoi ikävästi, se väänsi minua ja sitä oli ikävä kantaa. Kolme kilometriä alkoi tuntumaan liian pitkältä. Vaan koska kylttien mukaan lähin laavu sijaitsi parin kilometrin päässä, käännyimme heti seuraavien opasteiden luota sinne päin. Sää ei ihan retkeilijää suosinut, sillä +27 astetta ei ole mikään lempilämpötilani kantaa puolta omasta painostani ylämäessä. Puhumattakaan koirista, jotka halusivat pysähdellä ja vaihtaa suuntaa ja kulkea keskenään eri tahtiin ja olivat kaikesta eri mieltä minunkin kanssani. 

Matkaa piti olla kilometri, mutta loputtomat ylämäet ja valtava hyttysarmeija tekivät reitistä melko kivuliaan ja raskaan. Huonolla juomisella oli osansa, kun minua alkoi pyörryttää ja mäet tuntuivat aivan liian haastavilta. Lopulta Janika otti Vilkun ja minä jatkoin perässä laahaamista Tuikun kanssa. Voi Tuikku, ihana uskollinen retkikumppanini, siinä se tallusti vierellä, niin että kykenin ylämäessä tarttumaan sen repun kahvaan ja kiipeämään ylöspäin. Alamäessä se odotti ja pääsin tukevasti laskeutumaan ja ottamaan koirasta tukea.

Huilasin itsekseni kallion päällä. Se oli viimeinen mäki, viimeinen mäki niiden neljän muun nousun ja vaikeankin laskun jälkeen. Jalkoja kuumotti. Hyttysiä oli joka paikassa. Päätä särki. Pullosta loppui vesi samantien. Oliko kuntoni todellakin näin huono? Kalliolta sadan metrin laskeutuminen ja pääsin laavulle. Totaalinen voittajafiilis, eihän siihen kahteen kilometriin kulunut kuin puolitoista tuntia! Karttaa vilkaistessa, reitin varrella oleva suo ei suotta ole Tapposuo nimeltään, heh...



Ilta meni hengaillessa, kokkaillessa hyvää ruokaa ja herkutellen. Vilkku ja Teo viihtyivät järvessä ja pääsipä Tuikkukin pulikoimaan. Tuikun ja Aurin kohtaaminen olikin taas iloista katseltavaa, kaksikko oli niiiiin riemuissaan. Laavun seudulla oli muitakin ja kaiken kaikkiaan kahdeksan koiraa siinä niemessä vietti yönsä, koirista viisi oli meidän. Kolmen aikaan yöllä tuli hiljaista, sitä ennen kuului välillä sieltä sun täältä pientä uikutusta tai murinaa.

Minäkin kastoin talviturkkini, sillä Kuorejärvessä oli lämmintä vettä. Ja koiran kanssa on kiva uida ja Janika yllytti. Uimme pienelle kivelle muutaman metrin päähän rannasta. Lähtö oli vaikea, kesti varmaan taas yhden puolituntia että pääsin rimakauhusta. Ja sitten uidessa jalasta alkoi vetää suonta. Ja sitten siellä kivellä Vilkku murskasi varpaani, josta puuttuu nyt puolet kynttä ja näin pois päin. Mutta uinti oli mukavaa ja piristi. Hanna oli kärsivällinen ja onki meille ahvenen. Nyt tiedän, että ahven ei kuulu ruokalistalleni, ainakaan maustamattomana. Makkara sen sijaan tänne kiitos.

Opin kasaamaan teltan, kiitos Hannan. Tai no, opin muutaman pikku jutun mitkä olin jättänyt huomioimatta. Lainateltta oli oikein toimiva, sinne mahtui hyvin kaksi tyttöä ja pari bortsua. Teo ja Vilkku kainalossa nukkui aika hyvin.



Seuraava retkipäivä menikin ihan hengaillessa laavupaikalla. Sitähän me oltiin tultu tekemään. Tuli juteltua, kuvailtua ja opinhan minä sitten pakkaamaan rinkan järkevämmin, fiksasimme sen kuntoon ja opettelin nuotion sytytyksen teoriaa. Tuikku olla möllötti päivän melko kivasti syrjempään kytkettynä. Vilkulle jatkuva taukokäytös tuotti haasteita. Kyllä se rauhottui, mutta oli aika ajoin levoton. Tilapäinen kytkettynä oleminen pois nuotiopaikalta oli sille tiukka paikka, mutta tasapuolisuuden vuoksi kenenkään koira ei puuttunut ruuanlaittoon. Vilkulle täytyy myös opettaa hihnassa menoa paremmin retkiä ajatellen, sekä takana kulkeminen. Nyt toki häiriönä oli Vilkun paras kaveri Teo, niin johan teki tiukkaa sipsuttaa hissukseen.





Lämpimän päivän ajan huilattuamme ja säätiedotusta vilkaistuamme, tuli mieleen idea, joskos poistuttaisiin paikalta yö aikaan. Seuraavalle päivälle luvattu sade ja tuuli eivät houkutelleet, ei olisi nähtävää ja kulku olisi todella ikävää. Siispä eväiden jälkeen aloimme hissukseen pakkailla tavaroita. Lähdimme kävelemään Latokuusikon kautta takaisin. Miltei samantien paluumatkalla kamerani akku loppui, joten Latokuusikosta ei ole kuvia eikä videota, mutta se oli kaunis. Loppumatkan pari nousua eivät olleet kovin raskaita ja nyt kun rinkkakin oli kunnolla selässä, oli viimeinen kävely oikein mukava. Jos siis unohdetaan ne triljoonabiljoona hyttystä...

Saavuimme autoille noin tunnissa, viskoimme kamat kyytiin, kiittelimme seurasta ja ajoimme yötä vasten kotiin. Aamulla ulos vilkaistessa päätös ei kaduttanut - vettä tuli kaatamalla ja tuulikin oli melko navakka. Ilta-auringossa kalliot ja metsät olivat kaunista katseltavaa ja ilta-aikaan ei ollut vastaantulijoitakaan.

Rennolla retkellämme tutkimme vain pienen osan Isojärven kansallispuistoa. Haluan mennä sinne vielä toistekin, ehkä vain päiväretkelle? Ja nyt rinkka selässä kävelyä on alettava harrastamaan useammin, ehkä kivisiä ja juurisia ylämäkiäkään ei olisi pahitteeksi kiipeillä? Meidän kulkemamme maasto oli minun mittapuullani kyllä keskivaikeaa, paikoin tottumattomalle rinkka selässä haastavaakin. Vaan kyllä se taas kannatti ♥ Videolla kaikesta valituksestani huolimatta retki näyttää oikein seesteiseltä. Niistä jyrkistä mäistäkään ei ole todistusaineistoa, koska pelkäsin pyörtyväni kesken, jos ei muuten niin hyttysten vuoksi.

Ovatko muut käyneet Isojärven kansallispuistossa?

12 kommenttia:

  1. Ihanalta näytti! Miten suojaatte koirat ötöiltä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ei mitenkään, ihme kyllä niitä eivät hyttyset mitenkään kohtuuttomasti kiusanneet, eikä edes ulkona nukkuneella Tuikulla ole paukamia :) Järvessä ne viettivät aika paljon aikaa ja päästettiin ne sinne paarmoja karkuun. Itsellä sen sijaan eivät auttaneet erilaiset Offit ja Freet D:

      Poista
  2. Kivalta näyttää! Saisipa sitä itsekin joskus otettua ja lähdettyä pienelle vaellukselle koirineen. Varmasti mukavaa puuhaa, kunhan maisemat ovat kohdillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo aina loppujen lopuksi palkitsevaa ja nousutkin unohtuu sitten näköaloja ihaillessa :)

      Poista
  3. Tiedän niin tunteen, kun rinkka painaa niin paljon ettei meinaa omin avuin saada edes selkään.:D Kauniita maisemia siel näyttää olevan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tuntee itsensä niin pieneksi ja mitättömäksi kun ei meinaa edes pystyssä pysyä kantamustensa kanssa :D

      Poista
  4. En oo itse koskaan käynyt, mutta videosta katsoen tuo laavu ja "uimapaikka" oli sika hyvässä kunnossa ja näytti niin herkullisilta! Itse suosittelen Orivedellä olevaa Pukalan virkistysmetsää, vaikka lyhyin reitti 0,7 km pituudella ei kiinnostaisi tuollaista vaeltaja joukkoa, kannattaa mennä katsomaan! Järvi on tosi hyvä ja iso, hieman ahdasta polkua mutta ei siellä mätikössä paljoa hyttysiäkään ollut.

    http://lapinporokoirasani.blogspot.fi/2016/06/keskikesan-juhlaa.html?m=1 (linkin takaa löytyy kuvia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän me nytkään pitkää reissua tehty, kun tarkoitus oli vain hengata ja nautiskella kesästä :) Pukalassa kävimme viime talvena, täällä postaus.

      Blogiisi ei pääse vaikka osotteen aina jätätkin, sillä olet asettanut sen yksityiseksi.

      Poista
  5. Kuulosti tosi kivalta reissulta videon, tekstin ja kuvien perusteella! Videolla näkyi vähän sinun hinhaviritelmiä, minkälaiset hihnat sinulla oikein oli? Olen miettinyt millaista hihnaviritelmää sitä kehittelisi, jos vaikka jossain vaiheessa saisi lähdettyä reisuun koiran kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itsetehnyt fleecehihnat koirille, jotka on erittäin huonot. Tuikun hihna on himpun parempi, mutta Vilkun on niin hätäseen askarreltu että roskiin joutaisi. Kerää herkästi roskia ja kestää satavuotta kuivua. Kivan pehmeä kuitenkin käteen ja joustaa. Tuikulle oli myös flexi mukana ja yön se oli ketjussa. :)

      Poista
  6. Ihanaa kun Vilkku on kuvissa aina niin eloisa ja toimelias, ja kuvista hohkaa sellanen aitous. Me likey. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilkku on kyllä sellainen elohiiri ettei toista :D

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)