20 kesäkuuta 2016

Oisit vaan sanonu



Minulla on nyt lomaa, tai ainakin asennoidun siihen niin, vaikka olenkin työtön. Mutta nyt on kesä, viimein minulla on aikaa, voin elää kellosta välittämättä. Ja sitä olen tehnytkin. Ja kohokohta, Niko kotiutui armeijasta ♥ Koirat ovat möllöttäneet kotona, on ollut liian hiostavaa tehdä niiden kanssa mitään. Pari rentoa lenkkiä, frisbeetä ja uintia, siinä se. Pitääkö sen muuta ollakaan, tuskinpa vaan. Tuikku ainakin on nauttinut grillin antimista ja pitkistä aamuista kun on saanut nukkua.

Hätsynpikaseen Koirakoutsilla treffattiin Jenniä ja Elsaa. Alkujaan piti myydä fleecehaalari, mutta se ei istunut Elsalle (eikä tunnu istuvan muillekaan koirille...), joten lähdettiin lenkkeilemään. Vilkku ja Elsa tulivat toimeen, tai no, olivat ilmaa toisilleen. Semmoisia juoksijoita kumpainenkin.




Tänään Vilkku pääsi viehkojen colliepoikien pariin ja vauhtia riitti. Vilkku senkun pakeni järveen, sinne eivät Kovu ja Nuka menneet. Metsässäkin rymisteltiin kunnon vauhtia ja hyvin synkkasi. Nukaa Vilkku ei ole nähnyt sitten pentutreffien jälkeen. Ja voi miten jätkä olikin kasvanut! Kiva oli nähdä.

Tälle viikolle on vielä tokovalkku tulossa ja huomenissa pitäisi mennä lällyttämään syrran pupsia. Lauantaina suuntaammekin korpeen ja vasta alkuviikosta palaamme sivistykseen. Innolla odotan reissua ja sinne pääsee kumpikin koira!



Loppuun vielä, meidän leppoisat saunakoirat ♥

3 kommenttia:

  1. Siis nää ranta kuvat on jotain sairaan mahtavaa 😍 Nää on ihan älyttömän tarkkoja ja ihan sika hyvästä kulmasta!!

    lapinporokoirasani.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)