16 huhtikuuta 2017

Pääsiäisretkellä



Myy tuli meille perjantaina kyläilemään ja lauantaina auto starttasi kohti Parkanoa. Seuraksi saimme Tytin ja tällä kertaa mukana olivat Veeti ja Välkky. Viimeksi olemme käyneet kimpassa Hämeenkankaalla, mutta eri koirien kanssa. Nyt reitiksi valikoitui Alkkiavuoren luontopolku, jossa emme ole koskaan vierailleet. Myy ja Savu pääsivät reissuun mukaan, olin kaavaillut Myytä parsonipennun kaveriksi ja Savua Veetin uudeksi kaveriksi.

Kaverisuunnitelmat menivätkin toisin, kaikki tulivat kyllä toimeen. Savu leikki kuitenkin pääasiassa pikku Välkyn kanssa. Junnuilla olivatkin reippaat painit ja riennot. Myy otti Välkyn kanssa myös muutamia spurtteja, mutta pitkälti tutkaili polkua edellämme. Oikein reipas pieni retkikoira, niin hienosti kuulolla. Veeti ja Savu ottivat muutamat keppipyrähdykset, se olikin totista leikkiä se.



Metsässä oli vielä ihmeen paljon lunta, koko menomatkan paistoi aurinko. Polku oli vielä lumen peitossa. Suoaluetta taivalsimme pitkospuita pitkin sen minkä pystyimme. Paikoin pitkokset olivat veden peittämät ja suon jälkeen koko polku tuntui virtaavan niin, että pohdimme seuraammeko nyt ojaa vai polkua. Pienen metsälammenkin löysimme, se oli vielä visusti jäässä.

Puolen välin tienoilla polun varressa kohosi komea mukuramänty. Puu oli rujo näky kaikkine muhkuineen ja möykkyineen ja käkkäräoksineen, kurkottaessaan korkealle pilviin. Jos sattuu tuota luontopolkua kävelemään, niin männyn kyllä huomaa ja siitä oli viereisessä kyltissä pieni esittelykin.



Aurinkoinen keli muuttui loppumatkan aikana pilviseksi ja lopulta lunta pyrytti oikein sankasti. Pääsimme polulta pois ja väistimme lumisadetta suojaan kotaan. Paistoimme hyvässä seurassa makkarat ja koiratkin malttoivat melko kivasti mielensä. Vähän siinä meinattiin rähistä makkaroista ja väsynyttä Savuakin alkoi kiukuttaa muiden ramppaaminen. Kaiken kaikkiaan nelikko käyttäytyi kuitenkin kivasti ja varmasti mennään toistekin.

6 kommenttia:

  1. Oli kyllä mukava reissu, vaikka sää ei taaskaan meinannut suosia meitä :D
    Tuo neljäs kuva ylhäältä on kyllä kans, kun Veeti on juuri kuono Savun puossa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas ja laitoin tuon vieläpä tuoho videon kanneksi :D Noo, kaikki samassa kuvassa...

      Poista
  2. Ihanat kaverukset :) Hipulla on kanssa uusia pikkukavereita; Chihu jonka kanssa osaa olla yllättävn rauhallinen vaikka ensin hirvitti. Nyt pääsiäisenä meillä on kaksi Tipsua hoidossa, niidenkin kanssa on kiltisti. Nää pienet ei vaan ole oikein ulkoilukavereita että koirapuistossa on ainut mahdollisuus omaan kokoluokkaan. Nyt kun mietin niin eipä meillä ole edes lenkkeilykavereita koirista. Mutta kiva kuitenkin että jotain kamuja on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei sukulaisten koirista kauheasti ole näille seuraa, mutta blogien ja fb ryhmien kautta on löytynyt kivasti :)

      Poista
  3. Tykkään kyl tosi paljon näistä kuvista. Oliko sulla mikä objektiivi mukana retkellä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oman kameran akku jäi kotiin, joten kuvailin nämä Tytin kalustolla, Canon 600D ja putkena 85mm f/1.8 :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)