30 kesäkuuta 2018

Blogin historiaa


Avasin blogin vuonna 2011, jolloin sain Tuikun. Blogi oli ihan alkujaan Tuikun tohinat. Vuoteen ei paljon postauksia mahtunut, kirjoitusvirheitä kyllä. Suosituimmaksi nousi Ensimmäinen kerta, kun kävimme mätsäreissä.

2012 vuoden aikana blogin nimeksi muotoutui HurttaTeam, sillä blogissa seikkaili myös toinen (vanhempieni) koiramme Maisa. Tällöin Jumppa tekstiä klikkailtiin eniten.

2013 blogin nimi ja osoite muuttui nykyiseksi, sillä halusin nimestä vähemmän sitovan ja ajattoman. Myöhemmin samana vuonna blogissa näkyivät myös muiden sukulaisten koirat, mm. Popi ja Klaara (voivat edelleen hyvin). Luetuin teksti oli Ulkokoirat

2014 kuumottelin itselleni pentua ja puuhastelin Tuikun kanssa. Takerruin somen jokaiseen keskusteluun, jonka poikimana kirjoitin myös Mistä on nirsot koirat tehty?

2015 blogiin putkahtivat Vilkku ja Myy. Omilleni muuttaessa rajasin blogin kertomaan vain omista koiristani. Niinpä poistin sukulaisten koirien esittelysivut ja rajasin niiden osuutta postauksissa. Hetken luulin, että tää kaikki päättyy keräsi katsomiskertoja hurjasti, kun itku kurkussa huojetuneena kotiuduimme eläinsairaalasta.

2016 koin elämäni suurimman järkytyksen, kun blogin molemmat päätähdet, Tuikku ja Vilkku menehtyivät. Blogiin virtasi kävijöitä tuolloin enemmän kuin koskaan.Luetuin kesäpostaus olikin Peli, jonka kortteja minulle ei jaettu. Blogi oli hetken kiinni ja aioin lopettaa kokonaan. Kirjoittaminen oli kuitenkin olennainen osa palautumisprosessia ja niinpä blogi jatkoi aktiivisena Savun kotiuduttua. Samana syksynä blogin vieraileva tähti Louna muutti meille. Puntaroin hetken, tuleeko Lounasta ihan päätähti vai vierailija. Päätähti tietysti, sillä asuihan Louna meillä miltei kaksi vuotta.

2017 Keväällä otteeni blogiin lipsui. Moni elämäni osa-alue oli koetuksella terveydentilani vuoksi ja lopulta blogi alkoi tuntua ahdistavalta ja raskaalta ylläpitää. En tiennyt, mitä halusin kirjoittaa, kenelle ja miksi. Niinpä päätin sulkea blogin, pidinhän sitä kuusi vuotta aktiivisesti pystyssä. Ennen sulkemista kirjoitin suoranaisen hittipostauksen, 100 retkeä koiran kanssa.

Vuoden tauko teki hyvää. Minä pidän tästä blogista ja tänne kirjoittamisesta. Ihminen vain muuttuu seitsemän vuoden aikana, tietysti. Siksi vanhojen tekstien lukeminen naurattaa ja hävettää. Mutta ne ovat osa blogia ja pitkään pystyssä ollut blogi on osa bloggaajan kasvua. Tarvitsin vain pienen hengähdystauon hoitaakseni itseni kuntoon. Blogista oli myös tullut raskaan tavoitteellinen ja koin bloggaamisen suorittamiseksi, yrittäen ylläpitää tietynlaista odotusimagoa. Nyt sellaista ongelmaa ei ole, sillä minulla on selkeä visio, mitä blogi tulee sisältämään ja millä aikatahdilla.

Katsotaanpa siis, minne seuraavat kuusi vuotta meidät vievät!

2 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen vanhoja tekstejä katsoessa *facepalm* mutta se kaikki on sitä mennyttä ja opittua, kehittymistä kirjoittajana ja bloggaajana. Ihanaa että päästään taas seuraamaan sun tekstejä! Saadaan taas kisata siitä kumpi postaa aikaisemmin yhteisten reissujen postaukset :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä! Ja reissupostaaminen onkin kisaamisen arvoinen asia :'D

      Poista

Keskustelethan asiallisesti.