Kirmailua Niinisalossa

Kävimme alkuviikosta Niinisalossa lenkkeilemässä Even kanssa. Savulle uudet koirakaverit kelpasivat ja koira oli oikein tyytyväinen neitiseuraan. Mieluista vaihtelua arkeen toivat myös uudet lenkkimaisemat, en lakkaa koskaan tykkäämästä Hämeenkankaan kangasmaastoista. Savu ihastui sekarotuiseen Viimaan ikihyviksi. Vähän kuin villakoirannäköinen Louna, vähemmän rajuin ottein. Kilpaa juoksivat niin että maa tomusi. Tuli hyvä mieli nähdä Savukin kiihkeänä, täysiä pinkovana kuratassuna. Arjessa se on niin säyseä, rauhallinen, maltillinen ja kaikella tapaa kuuliainen. Kyllä arjesta irtaantuminen kelpasi koirallekin, silmät säihkyivät kun sai keppi suussa rämistellä märällä hiekalla.

Juttu luistin mukavasti ja muutaman kilometrinkin kävelimme. Kuvaillessa ja koiria katsellessa tulee helposti laahustettua tai seistyä kauankin paikallaan. Papukin nukkuin pari tuntia, joten pystyin kerrankin keskittymään kuvailuihin. Parahiksi vauva kuitenkin heräsi ja edustavimman juoksukuvat jäivät ottamatta. Papun piti selvästi päästä näkemään koirat, sillä seurasi kolmikon kirmailua hyvin tarkasti. Porokoira Sani huomasi vauvan ja kävi tervehtimässä. Pakko sanoa, että porokoirissa on kyllä sitä jotain. Lenkki tuli päätökseensä ja koirat olivat melkoisen väsyneitä. Savu nukkuin koko kotimatkan ja havahtui vasta kun kutsuin sitä autosta kotipihassa ulos.

Treenien suhteen on ollut vähän taukoa. En voi syyttää Papua, etteikö olisi aikaa. Aikaa on ja jaksamistakin kyllä. Ei vain huvita. Olen hukannut motivaation pahemmin kuin koskaan. Harmittaa kun emme edenneetkään aikomaani tahtiin. Että kevään tauko oli pidempi kuin piti. Että Savu ei osaa kaukoja kuten halusin, enkä ole opettanut pitoa. Olen polviani myöten saamattomuuden suossa ja jäänyt roikkumaan synkän harmaaseen negatiivisuuspilveen, jossa mikään ei ole hyvin. Savu kuitenkin seuraa kauniisti, tulee täysiä luokse ja nykyään tekee juttuja kanssani silmät intoa loistaen. Pitäisi todenteolla ryhdistäytyä itsekin, sillä Savu työskentelee todella innokkaasti. Onhan laatuaika aiempaan verraten huomattavasti harvemmassa.

Frisbeetä emme tehneet tänä kesänä ollenkaan. Meidän pihamme on oikeasti vähän kuoppainen ja liian rinnemmäinen siihen. Savu on löytänyt jostain tosi nopean vaihteen ja päästelisi kiekon perässä ihan sokkona. Itse olen löytänyt perfektionistipuoleni ja heitän huonosti. Ehkä frisbee juttuja sitten ensi kesänä. Treenata pitäisi ja siitä Savukin tykkäisi. Mutta mitä minä sitten haluan? No retkeillä, ehkä vähän temppuja kouluttaa. Pitää hauskaa. Savuakaan ei varmasti haittaisi. Pitäisi saada sama riemufiilis tokoonkin takaisin. Treeniseuraa kaipaisin, yksin on tylsä tehdä mitään. 

Kertokaapa nyt, miten motivaation löytää?