Hitaammat kuulumiset

Selailin jokin aika sitten vuosien takaisia blogitekstejäni. Voi kun meno on ollut toisenlaista, erilailla aktiivisempaa, jännittävämpää, mutta toisaalta myös huolimatonta ja stressaavaa. Olimme kolme vuotta sitten vasta muuttaneet näille seuduille (mutta emme vielä tähän taloon), minä vaihdoin työpaikkaa ja kaavailin aktiivista harrastuskesää koirien kanssa. Kesä kuitenkin oli hyvin erilainen, kun menetin koirani. Lopulta asuntokin vaihtui, samoin työt. Vanhoja on kiva muistella kultauksen kera, mutta aikansa kutakin. Tuolta kolmen vuoden takaa minulla ei ole mitään muuta tuttua jäljellä, kuin se silloin armeijan harmaista kotiutunut mies. Nykyinen elämänvaihe on omalla tavallaan ihanaa, hidasta ja huolellisempaa. Olen oppinut kohtaamaan koirani oikeasti ja pysähtynyt kuulemaan sitä. Olen ahminut rutkasti teoriatietoa ja oppinut viimein ymmärtämään näitä parhaita ystäviämme - siis vain hiukan aiempaa paremmin.

Pitenevät päivät ja valoisammat illat ovat ihan lottovoitto! Ihan kuin vuorokaudessa olisi heti lisää tunteja. Valoisuus mahdollistaa myöhäisemmätkin iltalenkit - olen huomattavasti pirteämpi illemmalla, kun on valoisaa. Mies tekee niin pitkiä työpäiviä, että päiväaikaan minun on mahdoton lähteä minnekään ilman lasta. Siispä valoisat illat ovat enemmän kuin tervetulleita, olenkin ikävöinyt kesäisiä yölenkkejä suunnattomasti. Toki niihin kesäisiin lenkkeihin on vielä tovi.

Olen aina ollut enemmän toiminnallinen hutkija, kuin rauhallinen hetkessä eläjä. Uusi elämänvaihe onkin opettanut tässä paljon ja olen viimein oppinut pysähtymään myös koiran kohdalla. Aiemmin laatuaika koirien kanssa oli jatkuvaa menemistä, sillä minulle se on ollut rapsuttelua luontevampaa. Aiemmat koirani eivät myöskään olleet erityisen seurankipeitä. Savu sen sijaan pitää läheisyydestä, oleskelusta ja pitkistä rapsutteluhetkistä. Siltä kannalta ajateltuna tämä pikkulapsiarki on Savun kulta-aikaa. Olenkin panostanut rapsutteluun ja silittelyyyn nyt huomattavasti. Meillä on ollut oikeastaan meneillään varsinainen lämpökausi. Tämän myötä Savun mm. satunnainen kerjääminen ja hetkittäinen vinkuminen on vähentynyt. Lisättäköön vielä, että paijaan Savua silloin kun se itse pyytää ja haluaa. Savun rapsuttelulla on ollut ihan huikea vaikutus koiran käyttäytymiseen, eikä ei toivottua -käytöstä tarvinnut erikseen kitkeä!

On ollut motivoivaa ja piristävää katsella muiden (perheellisten) koiranomistajien treenejä ja kisasuorituksia. Tämä vaihe on siis ohi menevä ja mekin kyllä heräilemme tämänhetkisestä treenihorroksesta. Olisimme heräilleet jo, jos miehen työtilanne olisi toisenlainen. Ei sovi kuitenkaan valittaa, hienoa että on töitä, sillä vain se mahdollistaa tämän hitaamman eläimisen. Some toki toisaalta tuo omat paineensa; kaiken pitäisi olla tehokasta ja nopeaa kellon ympäri. En kuitenkaan onnekseni ole ainoa, joka havahtui tuon viestin epärealistisuuteen käytännössä.


Vaikka tokorintamalla ja kahden keskeisissä metsälenkeissä on toivomisen varaa, ovat käsittelyharjoitukset kivalla mallilla. Savuhan kyllä pysyy paikallaan kun niin käskee ja antaa kyllä harjata (tai mitä tarvitseekaan tehdä), mutta joka kerta suhteemme saa siitä särön. Ylipäänsä mikä tahansa väkisin tehty toimenpide laskee ohjaajan arvoa huomattavasti. Kun harjaaminen hoidetaan koiran tahtiin, ei Savu loppupäivää välttele minua. Toki harjaamisesta Savu ei vieläkään tykkää, enkä minäkään. Turkin kanssa on ollut vähän hankaluuksia muutenkin, mutta kirjoitan niistä lisää myöhemmin.

Meillä treenattavia käsittelytoimenpiteitä ovat mm. pannan, valjaiden ja takin pukeminen, harjaaminen ja kynsien leikkaaminen. Savulle on aina saanut kaikki edellä mainitut tehtyä sen vastustelusta huolimatta. Vaikka Savu ei ole mistään pitänyt, on vastustelu tavallaan tosi hyvä merkki. Se kertoo koiran toimintakyvystä ja oma-aloitteisuudesta. Vastaantaistelun sijaan kannattaa antaa koiralle valinnanvapaus ja sen kautta kouluttaa tehtävistä mieluisia. Passiivinen koira joka ei vastustele, on usein luovuttanut aikoja sitten.

Kynsien leikkaamiseen tarvitsin ammattiapua. En ole onnistunut kynsien leikkaamisessa vapaaehtoisesti yhdenkään koirani kanssa ja aloin olla tehtävän suhteen neuvoton. Onneksi apua on saatavilla, eikä koiran kynsiä todellakaan tarvitse leikaya väkisin! Muita tehtäviä olen kouluttanut Savulle itse. Manttelin pukeminen on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, eikä toisaalta ihmekään. Pukemistilanteisiin on liittyntt monia epämiellyttäviä tilanteita ja tunteiya mm. ahtaita tiloja, muiden ihmisten huutamista, lähellä olevien koirien rähinöitä ym. sekä tietysti se konkreettisin - olen pukenut manttelin aina väkisin, Savun perääntymisistä huolimatta. Kunhan joskus saan edes miltei valmista em. suhteen, kuvaan käsittelyistä tänne videon.

Nykyisellään minua joissain määrin ärsyttää sana "totuttaminen". Koira voi oppia sietämään epämiellyttävää tilannetta, mutta jos arki täyttyy kaikesta mitä pitää vain sietää, ei lopputulos ole kovinkaan miellyttävä. Monet arkiset asiat voi kuitenkin opettaa jopa huippuhauskoiksi vuorovaikutustilanteiksi. Haastan kaikki tämän lukeneet pohtinaan arkisia askareita uudelleen ja tekemään koirastaan aktiivisen osallistujan.

Olen pohtinut myös aiempia koulutustapojani. Nykyisellään johtajuusteoria ja laumavietti kuulostavat korvaani myyteiltä, joita ne toki ovatkin. On jopa epäterveen kuuloista, että toista - edes koiraa - pitäisi hallita 100% nimenomaan nöyryytyksen kautta. Passiivisella eläimellä jonka on toteltava mitä vain rangaistuksen pelossa (tai muka hakemalla hyväksyntää), ei ole paljonkaan tekemistä kouluttamisen kanssa. Onneksi uusi tieto tavoittaa koko ajan useampia ihmisiä ja jokainen voi alkaa toimimaan toisin. Se mihin vannoin vaikkapa viisi vuotta sitten, on mielestäni nykyään ihan järjetöntä. Kaksipiippuinen juttu, mutta toisaalta on positiivista havaita oma kehityksensä.

Yritän tämän vuoden aikana ehtiä päivittämään joitain vanhoja tekstejäni. Niissä on suoranaisia asiavirheitä ja/tai olen esittänyt mielipiteeni uskottavan kuuloisesti faktana. Mielipiteitä minulla on tietysti edelleen, mutta pyrin nykyisellään kirjoittamaan ne mielipiteinä - en absoluuttisina totuuksina. Tieto sitä paitsi muuttuu ja kehittyy koko ajan, joten osa teksteistä - silloisesta itseluottamuksestani huolimatta - ovat tiedoiltaan vanhentuineta ja vääristyneitä. Tulen linkittämään päivitetyt tekstit jonkin tulevan tekstini yhteyteen. Tällä hetkellä linkki sivu on päivitetty ja täydennetty.

Huhtikuu tulee olemaan kiireinen, mutta kalenteriin on varattu tilaa muutamalle retkelle ja tietysti niille pitkille iltakävelyille. Kuulumisia ehtinen kirjoittaa uudemman kerran vasta kesällä. Tekemistä on niin paljon ja olen päässyt aiempaa paremmin kiinni käytäntöön. Se aika, minkä ennen käytin kuvien käsittelyyn ja monipuolisiin teksteihin, oli oikeasti koirilta pois. Minulla olisi edelleen se lähes samanmittaine aika käytettävissä läppärillä oleskeluun. Olen kuitenkin viimein oivaltanut, että Savua ei kiinnosta, mitä nettikansa siitä tai meistä ajattelee. Savua kiinnostaa se, mitä me tehdään nyt ja miten kivaa meillä tänään voi olla. Siispä, sulje some ja kysy koiraltasi, mitä se haluaisi.

Kommentit

  1. Hyvä teksti! Tunnistan niin hyvin tuon jatkuvan suorittamisen tarpeen ja myönnän itsekin kärsiväni siitä. Koirien kohdalla tosin olen oppinut keskittymään tavoitteiden sijaan itse matkaan. Se on se tärkein ja se mistä jää eniten käteen. Ja mikä opettaa eniten.

    Mietin myös monesti sitä miten monille koiraihmisille koiran kanssa tekeminen ja aktivointi on aina sitä että mennään johonkin paikkaan ja tehdään tietyn mittainen treeni. Koiran kanssa voi tehdä ja olla läsnä arjessa monella muullakin tavalla, kuten mainitsemasi hoitotoimenpiteet. Ja usein niihin panostamalla saakin rakennettua koiraan aivan erilaisen yhteyden kuin ainoastaan keskittymällä kodin ulkopuolisiin treeneihin. Toivottavasti ajattelutapa koiran osallistamisesta arjen "pakollisiin" tilanteisiin kasvaa entisestään tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! "...monille koiraihmisille koiran kanssa tekeminen ja aktivointi on aina sitä että mennään johonkin paikkaan ja tehdään tietyn mittainen treeni" Tunnistan tästä itseni ihan parin vuoden takaa! Jälkikäteen pohdittuna itsellekin oli aika raskasta olla koko ajan menossa. Toiset koirat toki tykkäävät kovasta menemisestä, mutta monet nauttivat rauhallisemmista vuorovaikutustilanteista, tai vaikkapa metsälenkeistä enemmän. Ne eivät myöskään vaadi itseltä niin suuria ponnisteluja.

      Poista
  2. Vetävä otsikko sai mut pysähtymään näiden pohdintojen äärelle! Harvoin ehdin lukemaan muiden bloggaajien tuotoksia, mutta onneksi kuitenkin silloin tällöin - ja silloin on hienoa, että eteen kantautuu jotain ajatuksia herättelevää!

    Hienoja pohdintoja ja havaintoja olet tehnyt. Toivon, että itsekin voin katsoa taakseni ja nähdä, minkälaisen polun olen kulkenut. Välillä mietin edesmenneitä koiriani - erityisesti käyttäytymisongelmista kärsinyttä Nikiä - ja toivon, että saisin uuden mahdollisuuden nykyisillä tiedoillani. Ratkaisut, joita tein 11-19 vuotiaana aggressiivisen koiran kanssa olivat parasta, mihin silloin pystyin, mutta näillä tiedoilla olisin voinut saada asiat toimimaan paremmin - tai vain luovuttaa aikaisemmin. Toisaalta ilman rajuakin opettajaa ei tällaista kehityskaarta olisi varmaan tullut käytyä läpi, kun asiat olisivat aina lutviutuneet itsestään tai puoli-ilmaiseksi.

    Hyvä havainnoida myös, miten paljon some vie aikaa koirilta ja muutenkin itse elämältä. Olen ottanut omat sometouhuni harrastuksena ja eräänlaisena ajatuksien selkeyttämisen keinona. Minulla ei niinkään ole ystäviä, joiden kanssa näitä asioita pohtisin, joten olen huomannut, että minulle toimivin keino on jäsennellä ajatukset blogiin ja siten saada päähäni tilaa uusille ajatuksille. Välillä kun kirjoitan oikein kovassa flowssa, tulen tallettaneeksi ajatuksia, joita en etukäteen olisi osannut pukea sanoiksi. Ne ovat usein sellaisia juttuja, joihin itsekin havahdun vasta kun näen ne näytöltä.

    Ihanaa, hetkessä elettyä kevättä teidän koko porukalle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ❤ Välillä mietin itsekin, että olisi kiva saada uusi versio Tuikusta ja toimia nykyisellä osaamisella toisin. Vaikka ilman haasteita ei toki olisi kehitystä tapahtunut.
      Hyvää kevättä teillekin :)

      Poista
  3. Vitsi tätä tekstiä oli kiva lukea. Oon useampaan kertaan blogia ja sun Instaa lukiessa miettinyt, että oot kehittynyt paljon ja siitä lukeminen olisi tosi mielenkiintoista. Olen käynyt itse samanlaisen polun. Kun minä olin nuori (voi v... :D), niin R+-kouluttamisesta puhuttiin vähemmän, vaikka olin tietysti ahminut kirjastosta esim. Pryorin koulutuskirjoja. Puhumattakaan jostain vapaaehtoisuudesta ja koiran valinnoista! Samastun siis vahvasti kehitystarinaasi.

    Hyvää kevättä teidän jengille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Voisinkin melkein kirjoitella jatko-osan "Minä kouluttajana" tekstilleni :D Omaakin nuorempaa vaihetta muistellessa olen myös pohtinut, miksi ihmeessä AIKUISET ihmiset toimivat siten, kuten minullekin neuvottiin. Ja miten lyhyt aika siitä onkaan, kun tiesin että temput voi kyllä naksutella mutta arkiasiat tehdään ilman mitään, tykkäsi koira tai ei. Ihan järjetöntä, kun eihän siinä edes kukaan voita mitään :D Ainakin perin eriskummallista itsetunnon kohennusta, kiusata nyt koiraa...
      Kiva kuitenkin kuulla, että joku muu on rämpinyt samassa suossa.
      Hyvää kevättä sun porukalle myös!

      Poista

Lähetä kommentti

Keskustelethan asiallisesti.

Viikon luetuimmat

Koira ja lapset - konfliktitilanteet

Naksutinkoulutus - mitä se on?

Mikä koirarotu meille? - pohdintaa

Hormooniturkki vai kesälook?

Savu vaelluksella - Pirkan taival

100 retkeä koiran kanssa