Tokomietteitä ja treenitkin (+video)


Tervetuloa takaisin, treenimotivaatio! Motivaationi kaikkeen treenaamiseen loppui viime vuoden puolella, enkä oikein tiedä miksi. Koko syksyn toko vain takkuili, eikä väkisin treenaamisesta pitkällä tähtäimellä tule mitään. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta ja silloin pitäisi malttaa ottaa aikalisä. Olenkin pohdiskellut suhdettani tokoon ja treenaamiseen ylipäänsä. On ollut aika, jolloin treenasin puhtaasti yleisöä, somea - mitä ikinä - varten. Treenasin siksi että halusin näyttää kaikille. Ihan en itsekään tiedä, mitä, mutta ehkä lähinnä sitä että osaan jotakin. Tiedän että en ole ainoa, joka tekee koiran kanssa jotakin siksi, että siitä voisi lisätä päivityksen someen. Harva tätä kuitenkaan myöntää, vuosi takaperin olisin itsekin väittänyt vastaan. 

Nyt kun tuollaista suhdetta someen ei enää ole, olen alkanut etsiä uudelleen sitä iloa, jonka ansiosta aikanaan aloin koirieni kanssa harrastaa. Haluan eroon verenmaku suussa, pakko väkisin vielä vähän -treenaamisesta. Ongelma on tietysti itse aiheuttamani, sillä yritin pitää kynsin ja hampain kiinni tavoitteistani, hätäilin ja harmittelin, sekä tietysti turhauduin. Kirjoitin kolme vuotta sitten, että aion tehdä Savusta varjovalion tokossa. Olen johonkin hukannut silloisen itsevarmuuteni ja -riittoisuuteni. Toisaalta hyvä niin, sillä ne olivat osin uuden oppimisen esteenä.  Tavoitteeni on muuttunut ehkä inasen enemmän haaveen suuntaan, mutta ei sitä ole minnekään haudattu. Olen vain vaihtanut vaihteen vähän löysemmälle ja ajatellut nauttia matkastakin, meidän tahtiin. Harrastuslajit ovat kuitenkin ihmisten keksimiä, kuten realistiset ja epärealistiset tavoitteetkin. Oli kova paikka myöntää itselleen, että ehkä joskus suunnitelmien ja toteutuksenkin suhteen minulla meni vähän lujaa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, aloittaa treenaamaan koiralähtöisemmin.

On tietysti ymmärrettävä nykyisten resurssien olevan erilaiset, kuin muutamia vuosia sitten. Se ei kuitenkaan estä treenaamista, mutta kysyy erilailla omaa jaksamista ja järjestelyä. (Papua ei voi enää/vielä ottaa treeneihin mukaan, sillä hän ei pysy enää paikallaan, mutta ei myöskään osaa varoa mitään. Olisi Savulle epäreilua jos puolet treeneistä menisikin taaperon vahtimiseen tai pahimmillaan etsimiseen. Joudun siis järjestämään ipanan jonnekin hoitoon treenien ajaksi, jonka vuoksi olen hiukan riippuvainen muiden menoista.) Nyt kesää kohti mennessä energiavarastoni ja motivaationi ovat kuitenkin kohdillaan. Yksi mikä treenaamistani jarruttaa myös, ovat kisat. Emme ole kisanneet Savun kanssa kertaakaan tokossa ja minua jännittää kisaaminen muutenkin ihan hulluna. Oi niitä aikoja, kun Tuikun kanssa menin rallykentälle ihan mitään ajattelematta. Nyt ajattelen ehkä vähän liikaakin ja ahdistun niin, että koirarukkanikin haluiaisi vajota maan alle. En tiedä, mikä ongelmaan neuvoksi, mutta kisamaisia treenejä haluaisin tälle kesälle useammat. 
 

Instatilin puolella kyselinkin treeniseuraa ja miten ilahduttavan paljon sain vastauksiakin! Mikäli joku eksyy tänne meille asti maalle treenailemaan, lupaan esitellä treenin päätteeksi lenkkimaastomme ja tarjota kahvit/teet ajomatkan kunniaksi. Laskelmoin kuitenkin bensarahojeni riittävän yhteen tai kahteen treenikertaan viikossa. Pelkästään kotikaupunkini keskustan kentille meiltän on matkaa 30km, joten sen suhteen arvostaisin kovasti kaikenlaisia "puolivälissä" treenaamisia. Tai vaihtoehtoisesti kauemmas ajaessa kävisin itsekin mielelläni lenkillä treenin päälle. Maalla asumisessa on puolensa harrastamisen suhteen, mutta en silti muuttaisi sijaintiamme.

Eilen pääsimme pitkän tauon (5,5kk hui!) päätteeksi treenaamaan Tiinan kanssa. En ole käynyt Savun kanssa Haaviston kentällä sitten pentuvuoden jälkeen ja hälyisä kenttä ihmetyttikin Savua. Kenttä on häiriötreeniä ajatellen hyvällä sijainnilla ja kentän läpikin kulki kesken treenin lapsia, pyöräilijöitä ja koiria ym. Ei toisaalta ihan helppo startti hiukan maalaistunelle Savulle. Teimmekin aluksi vain kontaktiharjoituksia ja leikimme pitkin kenttää. Taukomatolle Savu rauhoittui hyvin, mutta arvioin tilanteen virheellisesti ja niinpä koira karkasi moikkaamaan tuttua ihmiskaveria. Jonkin verran Savu jäi myös nuuskuttelemaan kenttää kesken treenien ja yksi puskista näkyvä collie oli vähän liikaa. Osan treeneistä Savu olikin hihnassa, sillä minuakin hälyisä ympäristö alkoi häiritä. Kun oma keskittymiseni herpaantuu, häiriintyy Savukin ja tällöin se saattaa pinkaista tarkistamaan tilannetta liian läheltä muita kulkijoita. Maalaistunut Savu tykkäsi myöskin haukkua jonkin verran vähän kaikelle, mutta palaili aika kivasti sivistyneen koiran rooliin. Suotakoon anteeksi, kun oudokseltaan kaikkialla onkin kaikkea ja ohjaajallakin olisi asiaa.

Teimme joitakin liikkeitä liikkuroidusti. Savu lähti seuraamaan toki kivasti ja liikkeestä maahanmeno onkin tällä hetkellä meidän onnistunein liike. Vielä kun saisi oman käden kuriin, sillä Savu ei tarvitse käsiapua.

Itse seuraaminenkin lähti mukavasti alkuun, kunnes minä havahduin pyöräilijään, jonka jälkeen Savua alkoi häiritä kovaa pärisevä mopo. Loppujen lopuksi käännyimme ja unohdimme kääntyä, sillä molempien ajatus katkesi. Lyhyempi seuruupätkä ilman mopoja meni mallikkaasti ja päättyi villiin leikkiin.

Perusasentotreenissä Tiina houkutteli ja käskytteli Savua. Kerran Savu lipsahti menemään maaten, mutta muutoin pysyi hienosti istumassa ja varsin tiukasti kontaktissakin. Tällaista treeniä tarvitsisimme lisää ihan jokaiseen liikkeeseen.

Noin muuten käytimme kentällä olon leikkimiseen ja kontaktiharjoituksiin. Molemmille itsevarmuutta siitä, että kentällä on ihan turvallista treenata kaikista mopoista ja moppikoirista huolimatta. Ja vaikka alkaisikin häiritä, keskittyisimme silti vain toisiimme. Treenikuplamme täytyy osin rakentaa uudelleen, mutta kyllä me siihen pystymme. 

Treenien lopuksi Savu tervehti pienen pientä Bättis pentua. Jos jostain ominaisuudesta Savussa tykkään, niin sen kohteliaisuudesta. Ei pienintäkään pelkoa että se olisi murskannut pienen ystävänsä vahingossa. Savu tervehti pentua ja suhtautui siihen sen jälkeen välinpitämättömästi. Siitäkin huolimatta että koko pienen lenkin ajan Bättis olisi halunnut leikkiä. Ihan vielä en kuitekaan uskalla Savua päästää tassuillaan huitomaan, mutta eivätköhän nämä saa myöhemminkin hyvät spurtit ja painit aikaiseksi.


Treenivideon kanssa oli käsittelyvaiheessa monia teknisiä ongelmia. Jonkinlaisen rääpellyksen siitä kuitenkin sain. Itse treeni oli osaltani samanlaista rääpellystä, osin flunssan, osin pitkän tauon vuoksi.


Kommentit

Viikon luetuimmat

Ulkokoirat - mielipiteeni nykyään

Oivalluksia osa 3

Lounan arkikoulu osa 1

Naku Savu alias Nakke Sakke

Koira ja lapset - konfliktitilanteet