26 helmikuuta 2021

Savun viikko päiväkohtaisina kaavioina - aikabudjetti

Instagramissa jaettiin edellisellä viikolla yhden koiralauman aikabudjetti kaaviona. Inspiroiduin aiheesta ja päätin pitää kirjaa samantien koko viikosta. Olen kuullut aikabudjetista aiemminkin, mutta en ole jostain syystä pitänyt kirjaa arjestamme. Pääasiassa koen arkemme olevan leppoisaa ja "ei mitään ihmeellistä", mutta kaavioita katsellessa Savun arki on oikeastaan aika aktiivista - havainnointi viikkomme oli verkkaisemmasta päästä. Ei siis ihme, että koiraani välillä väsyttää, kuten aiemmin kirjoitinkin. Kirjaamani viikko oli meille aika tavanomainen, liikuntaa ja ulkoilua oli hieman tavanomaista vähemmän huonon kelin ja osteopaatti käynnin vuoksi. Viikkorunko noudattelee kuitenkin samaa kaavaa, joskus Savua koskevaa tekemistä on enemmän, joskus vähemmän. Useimmiten vähemmän varmasti riittäisi.

Savulla on kyllä pitkin päivää mahdollisuus levätä ja se lepääkin mielellään. Eteinen on meillä lapsivapaa alue ja toisina päivinä Savu haluaa viettää siellä melko paljon aikaa. Onhan se ainoa tila, jossa voi oikeasti nukkua keskeytyksettä turvallisin mielin. Nukkuu Savu välillä lasten leikkienkin seassa, mutta silloin unta ei kestä niin kauan. Suhteessa tekemisen ja aktiviteetin määrään Savu kuitenkin lepää palautumisen kannalta liian vähän. Tähän tehdään nyt ehdottomasti muutos ja kirjaan kalenteriimme ihan erikseen lepopäiviä Savulle. Vähän useampi yksinolokaan ei takuulla olisi pahitteeksi, sillä yksinolot Savu nukkuu ja varmasti nauttii täydellisestä rauhasta.

Koiran aikabudjetti on kiinnostava aihe ja avaa arkea koiran näkökulmasta ihan erilailla. Suosittelen ehdottomasti havainnoimaan, mitä juuri teidän arki sisältää koiran näkökulmasta. Aiheesta on kirjoittanut mm. Eläinkoulutusblogin Jaana Pohjola. Kaavioita ovat jakaneet myös Paimenlapset ja Koiran hetki.

Meidän aikabudjettiin tavanomaiset kategoria kuten ruoka, eivät sopineet ihan sellaisenaan. Savu syö kupista vain lisät ja pienen kökön lihaa, joten siihen ei kulu aikaa. Tällä hetkellä Savu saa lähes kaiken ruuan treenatessa ja lenkkeillessä. Silloin kun ruoka ei tule taskusta (eli harvoin) Savu syö lihaa kongista tai sokkelosta, aikaa kuluu 10-30min. Kirjoitin alle selvitykset käyttämistäni kategorioista.

Kaavioiden sisällön kannalta lienee myös olennainen tieto kertoa, että olen tällä hetkellä (kuten viimeiset kolme vuotta) kotona lasten kanssa. Yksinoloja Savulle ei siis juurikaan tule, varsinkin nyt kun lasten menoja on meistä riippumattomista syistä peruttu. Yksinoloja ovat siis lähinnä lasten menot, silloin tällöin tunti tai pari. Kirjaan viikon aikabudjetit varmasti uudelleen, kun elämäntilanteemme joskus muuttuu.

Alla kategorioiden selitykset.

Treeni: tempputuokio, hajutreenit, toko/rallytoko, jumppaa

Sosiaalista: rapsuttelua ja oleskelua, lasten paijattavana olemista, lasten leikkien seurailua, ruokailun seuraamista ja sen jälkeistä lattian/astioiden nuolemista

Lepo ja oleskelu: makailua ja/tai omissa oloissa oleskelua, todennäköisesti Savu nukkuu osan tästä ajasta

Ulkoilu: aamu- ja iltaulkoilut, lelulla leikittämistä, ajan viettoa omassa pihassa, kanien ja lasten touhujen seurailu

Liikunta: lenkkeily hihnassa, vapaana, maastossa, tiellä, ahkion vetäminen, leikkimistä yhdessä, tapahtuu omalla väellä tai koirakavereiden kanssa.

Autoilu: matkustamista autossa, maisemien katselua, lepäämistä, yleensä yli puolen tunnin matkoilla nukkumista.

Nukkuminen: kun Savu on ollut todistettavasti unessa kauemmin kuin pikkuhetken; pääasiassa yöllä ja lasten päiväuniaikana iltapäivällä




Päivä 1
14h nukkumista yöllä ja iltapäivällä.
4h yhteensä lepoa ja oleskelua päivän mittaa, ei aivan yhtä jaksoisesti. Kerran Savu halusi eteiseen lapsilta rauhaan.
3h 20min  sosiaalista oleskelua. Savu viihtyi hetken lasten paijattavana, vähän pitkäkestoisemmin haki päivän aikana rapsutuksia minulta. Yli tunnin verran Savu vietti aikaa ruokapöydän vieressä (tai lattialla makaamassa) ruokailuamme tarkkaillen. Yhteensä peräti 40min Savu käytti aikaa astioiden, syöttötuolin ja lattian nuolemiseen ruuan muruista ja kastiketahroista.
1h 35min ulkoilua omassa pihassa. Savu sai osan ruuastaan käsittelytoimien yhteydessä, kun harjoittelimma harjaamista. Savu haki myös lelua lumihangesta, mutta pääasiassa puuhasteli vapaana omiaan; myyrysti, söi kaninpapanoita ja seuraili lasten touhuja.
1h liikuntaa, josta Savu oli hetken aikaa hihnaan kytkettynä. Kävimme minimikävelyllämme 3km lenkin. Lenkki sisälsi lelulla leikkimistä, hankijuoksua ja ahkion vetämistä. Savu sai osan ruuastaan lenkillä palkkioksi luoksetuloista. 
15min treeniä taukoineen, vapaamuotoinen tempputuokio ja pientä jumppaa. 




Päivä 2

15h nukkumista yöllä ja iltapäivällä.
3h yhteensä lepoa, pääasiassa puoliunessa ja eri tilassa kuin lapset.
2h  sosiaalista oleskelua, ruokailun seuraamista ja astioiden nuolemista.
3h 45min liikuntaa, josta Savu oli hetken aikaa hihnaan kytkettynä. Kävimme kahdesti jäällä, aamupäivällä koko perheen kanssa ja iltapäivällä kaverin kanssa. Aamupäivän lenkillä Savu myös leikki ja juoksenteli lelun kanssa.
15min yhteensä treeniä taukoineen ja kahdessa erässä. Aamulla vapaamuotoista temppuilua ja illalla haistelutreenit.






Päivä 3
14h nukkumista yöllä ja iltapäivällä. Mahdollisesti enemmänkin. 
3h sosialisointia, paijattavana olemista ja ruokailujen seuraamista. Tiskeissä ei tänään ollut juurikaan kastiketta tmv, joten aikaa astioiden nuolemiseen kului vain muutama minuutti. Sen sijaan ruokailujamme Savu seurasi yhteensä noin tunnin. Aamuun kuului haistelutreeni, mutta siihen kului vain muutama minuutti. Osteopaatin käsittelyssä Savu oli tunnin. 
2h 40min oleskelua ja lepäämistä. Tänään Savu viihtyi aika paljon omissa oloissaan ja todennäköisesti nukkui huomattavan osan lepäämisajastaan. 
2h autolla ajamista. Autossa Savu pääasiassa lepää, ehkä nukkuukin, mutta katselee myös maisemia. Ajoimme kaupungille osteopaatille ja sieltä mummulan kautta kotiin. 
1h 10min ulkoilua omassa pihassa, sisältäen muutaman minuutin aamu- ja iltapissaulkoilut. Savu söi osan päivän ateriasta ulkona ja puuhaili pääasiassa omiaan. 
1h 10min liikuntaa, kun kävimme hihnalenkillä viemässä Papun kerhoon. Osan ruuista Savu söi lenkillä, sillä ohituksia tuli useampi. Matkaa kertyi 5,5km, josta noin puoli kilometriä juoksimme, jotta saimme Pipan nukahtamaan rattaisiin.









Päivä 4

12h pelkkää nukkumista. Pikkuväki heräsi aamulla jo viideltä, jolloin Savu siirtyi eteiseen jatkamaan uniaan. Treenin jälkeen ja uudestaan iltapäivällä Savu nukkui lisää.
4,5h lepäilyä ja oleskelua. Muulla perheellä oli siivouspäivä, joten Savu makaili omassa mökissään.
3h sosiaalista olemista, kaiken tarkkailua ja toiveikkaana ruokailujen seuraamista. Astioiden nuolemiseen kului taas tovi. Pieni treeni tehtiin, tosin enemmän lihasjumppaa aivohommien sijaan. Savu pyysi etenkin Papulta rapsutuksia.
3h yksinoloa, kun muu perhe oli asioilla. Uskon Savun nukkuneen suurimman osan ajasta.
1,5h ulkoilua ja liikuntaa, kun kävimme hihnalenkillä jäällä. Eilisen osteopaattikäynnin vuoksi en päästänyt Savua riehumaan.




Päivä 5

11h tavanomaista yöunta.
5h lepäilyä ja oleskelua, aamulla iltapäivällä kotona käydessä ja illalla. Kaikkea aikaa en Savua seurannut, mutta se on hyvin todennäköisesti nukkunut suuren osan tästä ajasta.
4h autoilua, jonka kirjasin erikseen, sillä Savu sekä lepäsi, että katseli maisemia ja oli osan aikaa myös sosiaalinen matkustaessaan kavereidensa kanssa. Matkaa kertyi reilusti, kun ajoimme retkikohteeseen ja sieltä kotiin, sekä kun haimme kaverin lenkille, palautimme kotiinsa ja ajoimme takaisin omaan kotiin.
2h sosiaalista ulkoilua retken ja koirakavereiden merkeissä. Kävelemämme reitti oli lyhyt ja tahti verkkainen koska Papukin käveli, joten ei tätä kehtaa liikunnaksi merkata. 
1,5h liikuntaa, kun kävimme jäällä. Savu rallatti koirakavereidensa kanssa.
30min sosiaalista meidän kanssa, kun Savu seuraili aamu- ja iltapalasyömiset, sekä oli rapsuteltavana.




Päivä 6

13,5h nukkumista.
4h oleskelua.
2h ulkoilua sekä omassa (kanien kanssa), että mummulan pihassa.
1,5h autossa matkustamista kyläreissuun ja takaisin.
1,5h liikuntaa, lenkkeilimme jäällä ja alkulenkistä reviteltiin narupallon kanssa. Savu sai osan ruuastaan lenkillä.
1h sosiaalista oleskelua, rapsuttelua ja ruokailun seuraamista.
30min tokojumppaa taukoinensa, sekä käsittelytoimien harjoittelua.






Päivä 7 
14h vähän tavallista pidempi yö ja tavanomaiset päivänokoset. 
3,5h lepäilyä, koska ns. vapaapäivä. 
4,5h sosiaalista oleskelua, rapsuttelua, ruokailujen seurailua ja vieraitakin kävi. Savu oli tänään erityisellä paijaustuulella. 
1h ulkoilua omassa pihassa, jossa Savu samalla ruokaili. 
1h liikuntaa, kun kävimme lenkillä. Savu oli pääasiassa irti ja osan lenkistä potkukelkkailin reippaammin Savun ravatessa perässä. 


Yhteenveto : tämä viikko oli hieman poikkeuksellinen, joskin rauhallisemmasta päästä. Esim. juuri havainnointiviikolla lenkkirutiinit poikkesivat normaalista, kun koko alkuvuoden olemme tehneet viikottain 2-3 hihnalenkkiä jne. Kelien parantuessa ja päivän pidetessä liikuntamme karkeasti ottaen tuplaantuu, siinä missä ulkoilu triplaantuu. Savun arjessa on kuitenkin tapahtumaa muutenkin vähän enemmän, kuin olen arvellut. 

Jatkoa varten kirjaan kalenteriin yhden oikean vapaapäivän, kun tällä hetkellä ns. vapaata on silloin kun sattuu. Pidän myös täsmällisemmin kiinni siitä, että lajitreeniä tehdään max kolmesti viikossa. Muutoin useammin treenaaminen tapahtuu laadun kustannuksella ja tappaa koiran innon. Koska tavallisesti käymme kahdesti viikossa hihnalenkillä harjoittelemassa ohituksia, olisi suotavaa, ettei tokoa treenattaisi isosti samana päivänä. 

Koirat ovat tietysti yksilöitä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Savun tavallinen arki on ilman treenejäkin aika puuhakasta, joten harrastusten kanssa täytyy varoa yliväsyttämästä koiraa. Vapaamuotoisesta aamutemputtelusta en ota stressiä, mutta määrätietoisempaan treenaamiseen minun tehtävä tarkempi suunnitelma Savun palautuminen huomioiden. Pienemmällä mutta tehokkaammalla treenimäärällä etenemme paremmin, kuin "joka päivä vähän kaikenlaista" tyylillä. 

Suuret kiitokset, mikäli jaksoit lukea tänne asti! Mikäli kaaviot tai touhumme herättivät kysymyksiä, nakkaa kommentilla. Vastaan ihmetyksiin mielelläni.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Joskus olen miettinyt olenko huono koiran omistaja kun käyn töissä ja koira on yksin tai siis kissan kanssa kotona. Sitten kun oli pakkaset, toista viikkoa -20 ja ylikin, lenkkeily oli vaan pihapissiä. Koira leikki sisällä leluilla ja haki riehumisseuraa, huomasi jo vähän että on virtaa.
    Onneksi pakkaset hellitti ja mies on lomalla niin koiralla on kaveri, ja se on siitä mieluisinta! Se että saa olla mukana, pääsee autoon mukaan, touhuaa mukana, vahtii pihalla, on toisen koiran kanssa pihalla. Minun kanssa käy lenkillä ja mun kans tekee toimia. Eilen oli autossa mukana kuutisen tuntia ja voi että oli väsynyt loppumatkasta. Ei yleensä nuku vaan tarkkailee.
    Joskus annan koiran veljen luo hoitoon missä on lempi-ihmisiä, lapsia ja saa paljon lenkkeilyä/ulkoilua. Siellä se viihtyy kun on enemmän tekemistä ja aktiviteettiä, mutta myös se oma paikka ja lepohetki saattaa olla vähän hakusessa. Välillä se menee siitä naapuriin mun vanhemmille jossa on rauhallista ;) näitä lomaviikkoa on välillä ja onhan se koirasta varmasti ihanaa <3 uskon kuitenkin että oma koti on paras paikka ja ne rakkaat ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No työssäkäynnin takia et kyllä ole huono. Varmasti suurin osa koiranomistajista työskentelee kodin ulkopuolella, aivan kuten minäkin ennen lapsia :)
      Meilläkin tulee arjessa poikkeuksia ja huomattaviakin muutoksia jos on tosi surkeaa keliä, ollaan kipeinä, on jostain syystä paljon ei koiraan liittyvää menoa jne.
      Teidänkin arki kuulostaa kuvailusi perusteella oikein monipuoliselta ja ainahan voi tehdä muutoksia jos siltä tuntuu :)

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)