14 toukokuuta 2021

Irtokoirakohtaaminen




Tässä tekstissä kirjoitan irtokoiran kohtaamisesta, en hyökkäämisestä. Haluan tehdä heti alkuun selväksi, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Kaikki koirat eivät ole tuntemattomia koiria kohdatessaan automaattisesti aggressiivisia tappelijoita, vaan koiran käyttäytyminen on aina ympäristötekijöiden summa. Tilanteen etenemiseen voi vaikuttaa huomattavasti omalla käyttäytymisellään.

Valitettavasti huonojakin irtokoirakohtaamisia ihmisten huolimattomuuden vuoksi tapahtuu ja isomman koiran runtelemaksi joutunut pikkukoira saattaa menettää jopa henkensä. Pyritään jokainen koiranomistaja kunnioittamaan muita kulkijoita. 


Taustaa meidän irtokoirakohtaamisista yleisesti

En ole pitänyt kirjaa luvusta, montako irtokoiraa olemme kohdanneet, mutta useita kuitenkin. Useimmat kohtaamiset ovat olleet harmittomia, eivätkä kaikki koirat ole tulleet luoksemme. Edesmennyt Tuikkuni joutui kuitenkin suurikokoisen molossikoiran riepoteltavaksi. Olin tuolloin kaverini kanssa jäällä, kun tuntematon koira juoksi luoksemme ja hyökkäsi suoraan koirani kimppuun. En sukset jalassa saanut koiraa millään irti eikä se välittänyt meistä ihmisistä. Sattumalta moottorikelkka ajoi ohitsemme ja irtokoira lähti sen perään, irrottaen otteensa koirastani. Tuikku selvisi onneksi melko vähäisillä ruhjeilla, mutta pelästyin niin että illalla asian tiimoilta tuli itku.

Aamulenkin irtokoirakohtaaminen koiran ja kahden pikkulapsen kanssa

Alkuviikosta lähdimme kauniina aurinkoisena aamuna läheiselle rannalle. Työnsin Pipaa rattaissa ja Papu tuli potkupyörällä perässäni (nimet ovat lasten somenimet, Pipa on 1v ja Papu 3v), Savu oli hihnassa ja käveli rattaiden vieressä. Yhtäkkiä Savun ja rattaiden välissä seisoi suurikokoinen koira, joka oli hipihiljaa juossut takaamme. Säikähdin tietysti että mitä tuleman pitää, mutta pyrin pitämään itseni rauhallisena välttääkseni pahentamasta tilannetta. Savu ei ole tuntemattomien koirien ylin ystävä, eikä etenkään lastenrattaiden, tärkeän resurssinsa läsnäollessa.

Luoksemme rynnännyt irtokoira ei vaikuttanut uhkaavalta, vaan ennemminkin päällekäyvän uteliaalta. Tällainenkaan koiratyyppi ei aivan kuulu Savun suosikkeihin, mutta koska koira oli jo luonamme, oli pelattava niillä korteilla mitä oli. Laitoin rattaisiin jarrun ja kutsuin Savua kauemmas rattaista kehuen sitä samalla. Yritin siis tehdä tilanteesta Savun silmissä "ihan ookoon" ja turvallisen. Irtokoira oli koko ajan aivan Savussa kiinni, hieman jännittyneen oloisena, mutta kuitenkin rauhoittelevia eleitä käyttäen. Savu sen sijaan oli aivan jäykkänä, karvat pystyssä ja nosteli huuliaan. Onneksi Savu kuitenkin tuli kauemmas rattaista, jolloin päästin sen hihnasta irti - vältin tällä hihnan kirisrtymisen, joka loisi lisää painetta ja mahdollisesti laukaisi Savussa ei toivotun puolustusreaktion. 

En ylipäänsä halua että koirani joutuisi tappeluun, mutta vielä vähemmän halusin lasteni näkevän miten isokokoinen koira repisi meitä puolustavan lemmikkimme kappaleiksi. Niinpä lisäsin jäitä hattuun ja vain kehuin Savua miten hienosti se malttoi tyytyä pelkkään irvistelyyn. Rattaista kauemmas tullessa ja ilman hihnaa ollessa Savu rentoutui inasen ja tuntematon koira jätti sen rauhaan. Kutsuin säikähtäneen Papun luokseni ja kerroin ettei ole mitään hätää. En pitänyt irtokoiraa uhkana potkupyöräilevälle lapselleni, sillä koira oli ohittanut Papun jo kertaalleen minun huomaamattani. Irtokoira vain haisteli Papun nopeasti ja lähti takaisin kotipihaansa. Minä kytkin Savun takaisin hihnaan ja jatkoimme matkaamme.

Sydän hakkasi helpotuksesta miljoonaa ja hikikarpalo valui otsalta. Miten paljon olikaan pelissä, miten hurjasti minua pelotti ja jännitti ja miten hyvin tilanne silti meni. Kukaan ei itkenyt, ketään ei purtu eivätkä koirat ottaneet mittaa toisistaan. Savu pystyi hillitsemään itsensä ja tasaamaan tunnetilansa, kun sitä vain tsempattiin tekemään niin. Jos olisin alkanut huutamaan kenellekään, juossut Papun luo tai yrittänyt häätää irtokoiran, Savu olisi taatusti hyökännyt sen kimppuun. Tämän jälkeen rauhanomaisesti meitä tervehtimään tullut koira, olisi aivan varmasti vastannut haasteeseen: olimmehan sen kotitiellä.

Miten toimia irtokoiran kohtaamisessa?

Ymmärrän, että irtokoiran kohtaaminen  pelottaa ja aiemmat kokemukset taustalla ohjaavat sitä miten toimimme tänään. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että toisinaan erikseen kehoitetaan raivoamaan ja huutamaan, jopa potkimaan irtokoiraa. Miksi omistajan huolimattomuudesta rangaistuksen ansaitsisi koira? Mitä utelias koira oppii siitä, että vieras ihminen satuttaa sitä? Mitä hihnassa oleva koira oppii, jos hihnan päässä oleva kaksijalkainen suhtautuu vieraisiin koiriin vihamielisesti? Jokainen tietysti toimii kuten toimii tilanteessa parhaansa mukaan, koiransa tuntien.

Vaikka olen itse tullut vieraan koiran puremaksi ja aiemmat koirani joutuivat ikäviin kahakoihin, en silti halua uhata vierasta koiraa. Se irtokoirakin on todennäköisesti jollekin rakas, jonkun tärkeä perheenjäsen. Haluaisinko että Savu saisi selkäänsä siksi, että olisin päästänyt sen karkuun? En todellakaan, ottaisin kritiikin nöyrästi itselleni. Savu ei ole mikään riidanhaastaja tai tappelijaluonne, mutta uhatessa mikä tahansa koira voi toimia vastoin tavanomaisia toimintamallejaan.

Useimmiten olemme selvinneet irtokoirakohtaamisista väistämällä. Läheskään kaikki koirat eivät ole tulleet luoksemme asti, jos olemme vaihtaneet suuntaa. Ne, jotka ovat tulleet lähemmäs ovat olleet Savun kanssa varsin sopuisia kunhan olen päästänyt Savun irti. Sitä yhtä molossia lukuunottamatta, mikään irtokoira ei ole lähestynyt meitä uhkaavasti, epäileväisenä kyllä - tällöin ei ole mikään pakko kävellä suoraan vierasta koiraa kohti. 

Näkisin, että ei toivottua irtokoiraa lähestyessä on mahdollista välttää tai ainakin vähentää konfliktin riskiä omalla toiminnallaan. Hyökkäyksiltä toivon kaikkien säästyvän ja välttyvän. Molempia tilanteita on hyvä miettiä etukäteen. Miten monen ja millaisten koirien tai kokoonpanojen kanssa yleensä lenkkeilet? Onko lenkkireittinne varrella potentiaalisia pihasta karkaavia koiria tai muutoin tiettävästi haastavia ohitettavia? Miten koirasi suhtautuvat muihin koiriin ja kuinka voisit tukea niitä todennäköisesti jännittävässä, jopa pelottavassa tilanteessa?

Ensisijaisesti olisi tietysti toivottavaa, että irtokoiriin ei tarvitsisi törmätä. Syitä ja sattumia on kuitenkin monia, minkä vuoksi vapaana jolkottavia tai perään juoksevia koiria silloin tällöin tapaa.

Turvallisia ulkoiluja ja lenkkejä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Tärkeä aihe ja itselle hyvin sydäntä lähellä. Jouduimme tekemään raskaan päätöksen ja muuttamaan pois edellisestä asuinpaikastamme osaltaan hövelin koirakulttuurin takia; koiria singahteli sieltä, täältä ja tuolta omieni niskaan. Tilanteet menivät joskus ohi vain jännityksellä, joskus taas tuli tappelu. Yhden kerran tuuperruin itse sairaskohtauksen takia tantereeseen, kun henki ei vaan enää minuutteja kestäneen selkkauksen jälkeen kulkenut. Tämä on ainoa tilanne, jossa päätin antaa koirien hoitaa homman kotiin. Onneksi lauman silloisena johtajana toiminut vanhin afgaaninarttuni hoiti tilanteen uskomattoman hyvin; se asettui minun, muun lauman ja vieraan, hyökänneen ja edelleen uhkaavasti käyttäytyvän koiran väliin ja antoi joka eleellään ymmärtää, että irtolaisen ainoa mahdollisuus kävellä tilanteesta pois omin jaloin on kääntyä ja palata kotiinsa. Juuri niin se tekikin.

    Nykyään, kun hihnan päässä on työlinjainen presa canario, myönnän olevani entistäkin jännittyneempi lenkeillä. Minun on tarkoitus hankkia presalle koppa irtolaisia suojatakseni, sillä sen huumorintaju ei riitä vieraisiin koiriin kahden metrin sisällä. Koska en halua irtolaisille pahaa, koppa on yksi keino suojata niitä. Surullista tosin, miten helpolla sitä vaan tyytyy lannistumaan ja ostamaan omalle koiralleen kopan muiden virheitä varten. Se on kuitenkin parempi kuin pururadalta selkkauksen jälkeen löytyvät ruumiit tai kalliit eläinlääkärireissut ja kivuliaat toipilasajat.

    Kuinka paljolta välttyisimme, kun koirat pidettäisiin hihnassa aitaamattomilla alueilla ja ne alueet, joissa koirat ovat vapaana, suojattaisiin asianmukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Itse käytin edesmenneellä Tuikullani loppuaikanaan kuonokoppaa; silloisella asuinalueellamme oli melko paljon irtokoiria, sekä etenkin pikkukoiria jotka päästettiin flexissä meidän jalkoihin. Jos koirani olisi purrut jonkun pikkukoiran huonoon kuntoon, se olisi ollut tietysti minun vikani. Kuonokoppaa käyttäessä meitä yhtäkkiä väistettiin. En tosin vieläkään ymmärrä, miten kukaan uskaltaa päästää etenkään pienen koiran moikkaamaan isoa, tuntematonta koiraa.

      Poista
  2. Tämäkin niin suhteellista. Toisia koiria pidetään rodun, koon ja ulkonäön perusteella aggressiivisina, vaikka eivät olisikaan sitä, joku pikkukoira taas saattaakin olla. Meillä oli yksi kääpiösnautseri, joka saattoi purra jopa toisen puoliskomme perheenjäseniä, koirille vähemmän vihainen. Taas koirasusityttö kaikille olennoille maailman kiltein, jopa ylihuolehtiva. Yhtä koiraa puraisi, kun tämä kävi snautserimme kimppuun. Ja kun yksi saksanpaimenkoira kävi päälle, käveli vain muina tyttöinä eteenpäin kuin ei olisi huomannut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, ettei koiran käyttäytyminen kulje koon ja ulkonäön kanssa käsi kädessä.

      Poista

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)