17 kesäkuuta 2021

Ratatreenien muistilista

© Mira Kaipainen

Eipä mennyt toissailtaiset rallytokon ratatreenit aivan putkeen, mutta treenattiinpa silti. Seurana olivat taas Mira ja Rudi ja tosi kivan radan Mira olikin meille tehnyt. Radalla oli jokunen voittajan liike ja pyynnöstäni myös pieni pätkä oikean puolen seuraamista. Kaikkinensa radalla oli pariin kertaan ämpäreiden pujottelu, spiraali ja houkutus pikkuämpäreitä merkkeinä käyttäen. Houkutuksen häiriöinä oli minun tuomani pehmolelu ja kanin kuljetuslaatikko - ja Savu haksahti näihin molempiin vaikka kuvittelin olevan helppo nakki!

Savu oli koko treenien ajan vähän äänekäs ja turhautunut/ylivirittynyt. Kun palkkailin tiheämmin, saatiin tekemisestäkin kivempaa. Yleisenä syynä tietysti reilu kuukauden tauko ratatreenistä, mutta Savu vaikutti myös vähän liian nälkäiseltä. Savu saa käytännössä kaiken ruuan treenaillessa, mutta aamun treenituokio oli tuolloin aika lyhyt ja rallytokoilimme vasta iltasella. Ei myöskään ollut fiksu veto antaa Savun ulkoilla koko päivää lasten leikkejä seuraillen ja palloa jahdaten. No ensi kerralla ohjaaja on taas fiksumpi ja ehkä terävämpi ymmärtääkseen ennakoida tällaiset asiat 😜

© Mira Kaipainen

© Mira Kaipainen

Onnistumisiakin saimme yksittäisissä liikkeissä ja viimeinen ratatreenimme meni jo oikein kivasti. Itseä ärsytti kyllä oma mokailu ja säätö, mikä tietysti tarttui koiraankin. Jatkoa ajatellen kertyi melko pitkä muistilista, mutta tyhmähän tämä harrastus olisi ilman haasteita.

- liikkeelle lähdöt yhdenaikaisiksi
- puolenvaihdot istumisen kautta työ alle
- puolenvaihto jalkojen välistä haukahtamatta
- pujottelu ja spiraali oikealla puolen seuraten
- houkutuksen lähestyminen maltilla; koiralle onnistumisen takaaminen
- sivulla peruuttamiselle oma käsky ja peruuttaminen vahvemmaksi
- plan b jos Savu haukkuu tai keskittyminen herpaantuu: laske rimaa ja/tai jokin helppo tehtävä koiran itseluottamuksen tueksi
- voittajan käännöksiin vihjeet ja kuivaharjoittelua ilman koiraa

Ja tämän työmaan lisäksi yleiset häiriöt ja lämmittelyrutiinien noudattaminen.

© Mira Kaipainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)