20 elokuuta 2021

Elokuiset rallytokon ratatreenit

Eilen käytiin pitkästä aikaa rallytokon ratatreeneissä Tamskilla. Ympättiin treenit kimppaan Miran ja Netan kanssa. Rallytoko on siitä mälsä laji että pelkästään itselle tulee tehtyä rataa tosi harvoin, paljon kivempi jos samasta rakennelmasta saa treenit muillekin.

Savun kanssa emme olleet ihan parhaimmillaan eilen, mutta treeneistä jäi silti paljon käteen. Videoltakin voi nähdä, että yhteistyö ei aivan toiminut ja kupla vähän poksahteli. Äänihäiriöt kuuluvat taustalla, mutta jokin mehevä haju oli matossakin; Savu ei ihan heppoisin perustein nuole hallien mattoja kuten nyt teki kesken pyörähdyksen. 

No mitä kaikkea käteen jäi kun radan tekeminen kuitenkin epäonnistui? Ensinnäkin olisi pitänyt olla suunnitelman varasuunnitelma 😅 Olin nyt ennalta miettinyt, että palkkaan Savua muutaman liikkeen välein sekä eteentulosta ja onnistuneista asennonvaihdoista. Näin toki teinkin, mutta en tajunnut miettiä treeniä ollenkaan siltä kannalta että edellisistä hallitreeneistä on kauan ja Tamskilla käymme tosi harvoin. Paitsi että Savu oli vähän kiihtynyt ja innoissaan treeneistä, se ei voinut vastustaa uutta hajumaailmaa. Ja kun se ei ollut ihan samalla taajuudella minun antaessani ohjeita, alkoi haukkuminen. Ei nyt aivan holtiton räksytys, mutta ei selvästikään riittävän vakuuttava kun yritin peruuttamista peräti neljä kertaa uudestaan. Olisihan siinä voinut vain jatkaa matkaa seuraavaan tehtävään 😆 Tein radan kahdessa erässä, kun ensimmäisellä vuorolla eteneminen muuttui vain tahmeammaksi. Spiraalin jälkeen toinen ohjaajan ympäri kiertäminen onnistui kohtalaisesti ja vapautin Savun siitä lelulle. Jotain positiivista, niin erinomaisesti Savu leikki häiriöistä huolimatta.

Tosi tyytyväinen olin Savun asennon vaihtoihin, hyppyyn itsessään (yllätyin miten pitkälle Savu lensi ja siitä hyvästä hidas ohjaaja sai haukut) sekä istumisten kautta tehtävään täyskäännökseen. Spiraalikin oli tosi kiva silloin kun nenä ei ollut maassa! Toki houkutuskin meni kivasti siihen asti kun aloin miettiä pitäisikö palkata kesken ja sitten Savu jo menikin haistelemaan pehmojänistä. Mutta, kaikkinensa draivi oli kiva silloin kun töitä tehtiin.


Ensi kerralle muistilista

- huolellisempi lämmittely

- palkkaa hajuista luopumisesta, aikalisä jos nenä ehtii viedä koiraa (tätä ajatellen voisi vähän päivittää lämmittelyrutiinejakin)

- älä uusi ja hinkkaa montaa kertaa, jos ensimmäinenkään ei meinaa sujua

- palkkaa heti kun tuntuu siltä että pitäisi palkata. Sitä varten treenit on että kehutaan koiraa!

- varsinaisista liikkeistä hiontaa kaipaavat; yhdenaikainen liikkeelle lähtö, eteen tuleminen, pysähtymisestä perusasentoon ja ohjaajan kiertäminen - kyllä huomasi ettei näistä mitään ole tehty kesän aikana.


Omatoimitreeneillä tästä eteenpäin ja toivottavasti jo syyskuun alkupuolella päästään uudestaan hallille ratatreeniin. Treeniseuralle iso kiitos! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)