11 joulukuuta 2021

Jouluiset rallytokon ratatreenit

Perjantaina vietettiin vähän kuin pikkujouluja rallytokon ratatreenien merkeissä. Herkkuja haukattiin aina kun ehdittiin ja oikeastaan treenit olivat pikkutonttujen toimesta niin tehokkaat ettei ennätetty edes glögiä juoda. 😂 Muuttujista huolimatta saatiin treenit pidettyä ja joulufiilistelytkin hoidettua. Kaikkinensa kivaa oli kaikilla!

Mira oli suunnitellut jälleen kivan radan jolla oli meille sekä helppoja että haastavia liikkeitä. Etenkin ihmisten ohituksiin oon tosi tyytyväinen, sillä Savu ei karannut haukkumaan kumpaakaan treenikaveria! Ei, vaikkei Essiäkään olla tavattu pitkään aikaan ja Savua olisi moikkailu houkuttanut. Ylipäänsä radan liikkeet menivät tosi kivasti, pientä takkua ja tahmaamista aiheutti Savulla väärään kurkkuun mennyt nami ja Pipan radalle kylvämä herkkumeri (me siivottiin lattia ennen lähtöämme, ei huolta). Ihan pikkuisen houkutuksen pehmot tuoksuivat kiinnostaville ja yhtäkkiä pikkutonttu seisoi vieressämme ojentelemassa Savulle nameja, mutta muuten oikein kiva kokonaisuus!

Aiempiin treeneihin peilaten meni kyllä tosi kivasti; Savu ei haukkunut eikä karannut, toisinsanoen ohjasin sitä selkeämmin ja annoin sille aikaa suorittaa liikkeet. Pikkuisen nenä meinasi viedä, mutta se näkyi lähinnä hitautena ja kutsumalla Savu kyllä palasi hommiin. Draivi oli mainio aina kun sen sai päälle. Itse on ollut ihan parhaimmillani, sillä radan pitäminen kuosissa pikkuväen läsnäollessa on vähän kuin hatara korttitalo, mutta selvittiin 😂

Kiitos Essille ja Miralle sekä treeniseurasta että kärsivällisyydestä!

Kuvassa sheltti Rudi, Savu, Papu ja Pipa, seka aussi Kida

3 kommenttia:

Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)