Tunturiketun Fenna

Vuoden virallisesti pimeimpänä päivänä Savun olo ainoana koirana päättyi ja pieni Loimu liittyi laumaamme. Tätä on odotettu ja toivottu kauan, ja olen ollut aivan innoissani että vihdoin tämä on totta! Laumanvahvistus on rodultaan islanninlammaskoira ja viralliselta nimeltään Tunturiketun Fenna. Muutaman tunnin ajomatka kotiin pennun kanssa sujui hyvin, vaikka hakumatkalla auton käsijarru ehti jäätyä tankkausjonossa kiinni. Puolen tunnin jännittämisen ja renkkaamisen jälkeen käsijarru aukesi ja ehdittiin juuri täsmällisesti Loimua hakemaan - luulen nyt oppineeni, että ei käsijarrua päälle kovilla pakkasilla 😅

Kotipihassa päästin Savun ulos, ennen kuin aloin ottaa Loimua autosta. Savu haisteli housujani tarkasti ja kiirehti takaluukulle. Ja siellä se oli, pieni karvainen mytty vaaleanpunaisessa kuljetushäkissä. Savu ei autossa olevasta tulokkaasta kummia tuumannut, joten siirryttiin kaikki sisälle. Olin laittanut keittiön ja makkarin ovelle portin sillä ajatuksella, että koirat katselisivat toisiaan pari päivää pieneltä välimatkalta. Mutta hui hai vaan, Loimu paineli heti portille kutsumaan Savua leikkiin ja ihmettelemään, miten tuon huoneen pääsisi tutkimaan. Koska Savu suhtautui pentuun neutraalisti avasin portin. 

Loimu tutki ensimmäisen illan aikana kaikki huoneet, ravisteli niin lasten pehmot kuin Savun rotankin ja kutsui Savua leikkimään. Savu ei riehakkaista leikkiinkutsuista välittänyt. Loimu sen sijaan tuntui vain innostuvan pienestä murinasta, mutta jättää Savun rauhaan jos yhtään huuli nousee. Eli vaikka onkin rohkea ja vauhdikas pentu, niin järkevä silti. Ja Savu nyt on suhtautunut Loimuun niin hyvin kuin voi, paremmin kuin odotin. Savu on ihan valtavan kärsivällinen ja ensimmäisestä huomautusmurinasta on pinnaa vielä pitkä pätkä jäljellä. Ja kuten joskus riehuvia lapsia, yliväsynyttä iltahepuli pentua Savu haluaa paeta portin taakse omaan rauhaan 😁

Jo toisena päivänä ulkoillessa Savukin innostui ja lähti Loimun leikkiinkutsuun mukaan. Sittemmin Savu on leikittänyt pentua pihassa oma-alotteisestikin. Ja nyttemmin minusta tuntuu siltä, kuin Loimu olisi ollut meillä jos ei nyt aina, niin ainakin kauan. Niin hyvin se solahti joukkoon ja arkeen mukaan hurmaten kaikki, jopa isännän ja Savun hyvin nopeasti.

Tuntuu ihan uskomattomalta että kaikki selvittely ja pitkä odotus on ohi ja minulla on vihdoin toinen koira, islanninlammaskoira. Loimu on näiden ensipäiviensä perusteella kaikkea sitä mitä odotin ja toivoin. Se on sopivan vilkas, peloton, kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Loimu pitää ruuasta ja yhtä paljon silityksistä. Loimu on oikeastaan melkoinen halikirppu, mikä onkin ihan loistavaa. Tätä täytyy samantien vahvistaa sosiaaliseksi palkaksi ruoka- ja leikkipalkan lisäksi.

Tämä vauhdikas ja rohkea neiti ei juurikaan meininkiä ihmettele, vaan on siellä missä tapahtuu. Loimua kiinnostaa kaikki lasten touhut, kova metelikin. Ulkona sekin halusi koeistua kaikki pulkat ja olla ahkion kyydissä. Tältä osin kaikki onkin mennyt kuten toivoin, sillä tähän arkihärdelliin tarvittiin nimenomaan iloisesti kaikkeen osallistuva hulivili koira. Loimu vaikuttaisi erittäin osuvalta tyypiltä 😄

Lapset pitävät Loimusta, mutta eivät sen hampaista. Alunperin Papu vähän pettyi sillä hän olisi halunnut kissanpennun. Onneksi Loimu on sentään siskoni kissojen värinen. Sittemmin Papu ehdotti pennun palauttamista, kun se vain puree ja hyppii. Yksittäisten iltavillien ulkopuolella Loimu on lasten kanssa lähinnä rapsutuksia kaipaava sylikirppu. Alla olevassa kuvassa tulimme juuri ulkoa sisälle riisumaan, kun Loimu kiiruhti Papun syliin ja nukahti siihen. Pipan mielestä Loimu on ihanan pehmeä ja vähän tuhma koska hampaat. Mutta silti Loimu on ihana koiranpentu, koska Pipa tykkää koirista joka tapauksessa.

Jouluaatto aamuna poikkesin koirien kanssa Canisportilla omatoimivuorolla. Loimu hillui vapaana tai nuuskumatolla syömässä sen aikaa, kun treenasin Savua. Savun taukoillessa leikin Loimun kanssa. Molemmat koirat olivat sopivasti väsyneitä hallilla käynnin jälkeen ja jouluvierailu mummulassa sujui kivasti.

Loimun "treenit" ovat olleet pelkkää syliä, leikkimistä ja namien syöntiä naksuttimen kanssa. Noin muuten se on saanut tutustua uuteen ympäristöön ja ihmisiinsä rauhassa.  Pureminen ja haukkuminen tosin väheni huomattavasti, kun aloin vahvistella istumista. Nyt Loimu tulee viereen istumaan (ei sentään perusasentoon 😂) jos sillä on jotakin asiaa, sen sijaan että se murisisi ja roikkuisi puntissani. Muutaman päivän kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että useimpina rähinäkertoinaankin Loimu olisi vain halunnut vähän paijaamista. Istumalla rapsutusten pyytäminen on miellyttävämpää ja sellaista koiraa lapsetkin mielellään silittävät.

Teksti voi olla vähän hajallaan ja sekava, mutta olkoot. Onnea ja iloa on nyt joka tapauksessa kahden koiran verran, enkä malta odottaa opinmatkaani Loimun kanssa! Alla lisää kuvia.