Viime perjantaina luottoauto Volvo käynnistyi jo ennen aamu neljää, kun Loimun kanssa lähdimme kohti Islanninkoirat ry:n järjestämää islanninlammaskoirien leiriä. Leiri tokikaan ei alkanut aivan niin aikaisin että aamuyöllä olisi tarvinnut lähteä, mutta päätin yhdistää työt samaan reissuun ja kuvasin koiria Jyväskylässä muutaman tunnin. Taitoimme ajomatkaa Loimun kanssa leppoisasti muutaman tauon kanssa, eikä me mitenkään liian ajoissa oltu Kerimäellä perillä.
Leiri pidettiin Kerimäellä Majoitusliike Yömyssyssä ja majoitusliikettä voidaan Loimun kanssa lämpimästi suositella. Ulkoilmaihmisenä telttailen aina kun voin ja niinpä meille järjestyi telttapaikka pihanumerta. Palvelu oli erittäin (koira)ystävällistä ja asiakaslähtöistä, sekä ruuat maittavia. Aivan varmasti majoitutaan tuolla toistekin, kenties joku kerta myös sisätiloissa.
Teltan pystytyksen ja monen moikkailun jälkeen lähdettiin paikalla olijoiden kanssa lenkille. Hihnalenkille lähteminen koiraporukalla hiukan kuumotteli itseäni, sillä Loimulla on hihnailusta koiraporukoissa ihan hävyttömän vähän kokemusta. Täällä maalla asuessa kun tulee aika harvoin käytettyä hihnaa muutenkaan. Vaan kyllä se kimppalenkki kelvollisesti meni, vaikka parkkipaikalla autosta ottaessa Loimu ei ihan ollut edukseen. Jännittävä ja kiihdyttävä tilanne kaikille (ja arvatkaa vaa jännittikö muakin😆), joten ei vedetä siitä pienestä hetkestä isompia johtopäätöksiä.
Lenkin jälkeen siirryttiin sisälle syömään ja tutustumaan ja ilta kului paimennusluentoa kuunnellessa. Itse en tiedä paimennuksesta juuri mitään, joten oli todella kiinnostavaa kuulla, millaista paimennus on Islannissa ja mitä ominaisuuksia paimennuksessa islanninlammaskoirilta on toivottu. Ylipäänsä ennen käytännön paimennusharjoituksia kattava teoriapaketti lajin juurista ja harrastamisen säännöistä oli oikein paikallaan. Nyt keltanokkakin tietää vähän enemmän kuin viikko sitten.
Perjantai-ilta vierähti nopeasti ja mekin vetäydyttiin Loimun kanssa ajoissa telttaan. Vähän aikaa Loimu hääräsi teltassa ympäriinsä, mutta ei reagoinut kuuntelua kummemmin ulkoa kuuluviin ääniin. Telttakangashan ei mitään ääniä eristä, joten jokainen parkkipaikalla koiran kanssa liikkuja tuli kyllä kuulluksi. Yö meni kyllä tosi rauhallisesti, en havahtunut kertaakaan että Loimu olisi tehnyt mitään. Loimu havahtui aamuyöllä minun sukeltaessa syvemmälle makuupussiin (jonka muuten naapuri ystävällisesti lyhensi ja ompeli vetoketjun oikealle puolelle 💛) ja syöksyi tunkemaan päätään pussiin myös. Ei Loimu kuitenkaan oikeasti viihtynyt vieressä nukkumassa, saati että olisi käyttänyt omaa makuualustaansa. Syyskuinen yö oli islantilaiselle riittävän lämmin nukkua ihan vain teltan pohjalla.
Lauantaina me herättiin Loimun kanssa jo kauan ennen aamupalaa, joten ehdittiin käydä sekä lenkillä että hengailla sisätiloissa. Aamupalan jälkeen suunnattiin oman ryhmän (leiriläiset oli siis jaettu kahteen ryhmään) kanssa aamulenkille. Loimu oli huomattavasti parempituulisempi lenkkeilijä kuin edellisiltana, eikä sinkoillut ympäriinsä. Maantiellä autojen ohittaminen on sille haastavaa, mutta aamulla se malttoi syödä ruokaa pientareelta traktorin ajaessa meistä ohi.
Lenkin jälkeen siirryimme kentälle tekemään tottelevaisuuslajeja. Kentällä oli kivannäköinen rallytokorata ja hetkellisesti harmitti ettei Savu ollut mukana kun eihän Loimu vielä ratoja tee 😅 Loimu odotteli vuoroaan autossa kun valokuvasin muita ja autossa odottamisessa on kyllä alkukesän tokoleiriin (Tokoleiri Jämijärvellä 6/2022) verrattuna tapahtunut hurja muutos. Loimu haukkuu kyllä jos joku menee auton ohi, mutta katselee kauempana kulkijoita myös hiljaa. Ja mikä tärkeintä, se myös nukkuu osan ajasta autossa ollessaan, eikä päivystä enää jatkuvasti. Hiljaa hyvä tulee ja jatkamme harjoituksia.
Jännitin omaa vuoroa niin kamalasti että taisin myöntää sen ääneenkin ja lopulta tein Loimun kanssa puolihuolimattomalla suunnitelmalla sitä sun tätä. Toin sen autolta tonnikalatuubin voimin kentän laitaan ja lähdettiin Loimun kontaktista liikkeelle. Sekalainen kontaktipelini ei oikein toiminut kuten videoltakin voi huomata, mutta CU-koulutuksesta (Control Unleashed koulutuspäivä 7/2022) käteen jäänyt 1-2-3 peli sitoutti Loimun olemaan kanssani ihan erilailla.
Kun Loimu oli valmis, kokeiltiin vieraalla kentällä hiukan perusasentoa, noutokapulan hakemista ja kosketusalustaa. Videolta voi taas naureskella omalle sähläämiselleni, kauhean monta toistoa vähän kuin varmuuden vuoksi enkä tiedä mitä ajattelin kun meinasin lähteä kävelemään perusasennosta. Mitään katastrofaalista ei kuitenkaan käynyt, mitä nyt paukautin Loimua vahingossa noutokapulalla päähän.
Tosi tyytyväinen oon Loimun yleisolemukseen treenatessa. Se ei alun säntäilyn jälkeen uppoutunut haistelemaan muuta kuin heittämiäni nameja, se haukahti alussa vain kerran ja kun se kapula suussa meinasi juosta ihmisille, se kääntyikin kutsusta luokseni. Kaikkinensa jäi siis oikein hyvä mieli meidän treenihetkestä. Uusi kenttä ja oma jännitys saivat minut odottamaan täyttä kaaosta, mutta treeneissä oli nähtävillä lähinnä meille tyypillisiä mokia ja epäkohtia, jotka vaativat itseltäni vähän hienosäätöä. Jotakin mainitakseni, niin kosketusalusta pitää ottaa harjoitteluun varmaan kokonaan alusta.
Iltapäivällä suuntasimme Loimun kanssa paimennustreeneihin Loimun kasvattajalle. Vähän epäilin aluksi, mutta nyt olen kyllä varsin varma että Loimu tunnisti paikan ja kasvattajansa. Se alkoi ensinnäkin autossa huutaa kun pääsimme perille, vaikka se ei nähnyt lampaita eikä muutoin hauku autossa juuri ollenkaan. Kun Loimu sitten vuorollaan pääsi aitaukseen vapaaksi, se kyllä juoksi suoraan Riittan luo paijattavaksi ja paimennusharjoittelussa vastasi Riittan kehumiseen samoin kuin omaani. Näillä spekseillä sanoisin Loimun tienneen ja tunnistaneen, mihin olimme tulleet.
Paimentamaan tuli myös Loimun sisko Nilla ja ennen vuoroamme ehdittiinkin päästää juniorit juoksemaan aidatulle alueelle. Vapaaksi päästäminen sopikin paremmin kuin hyvin, ei olla oikein Loimun kanssa totuttu kulkemaan vain toisiimme kytkettyinä 😁 Hyvin samanoloiset siskokset, vauhtia riitti. Vasta paimennuksen jälkeen Loimu oli siihen malliin väsynyt, ettei jaksanut enää toisen siskonsa Fannin kanssa juuri leikkiä. Näemmä se jollain tekemisen määrällä paukut loppuu Loimustakin.
Ensimmäisenä päivänä Loimu vähän jähmettyi lampailla alun rohkean perään lähtemisen jälkeen. Minusta vaikutti siltä kuin Loimu olisi puntaroinut oliko lampaiden perään lähteminen nyt uhka vai mahdollisuus ja mitä ihmettä se oma ihminen käveli siellä lampaiden seassa. Ihan valehtelematta väitän, etten ole ikinä nähnyt Loimun istuvan niin pitkään ja kaukana paikallaan, minun sitä kutsuessa, kuin lauantai iltapäivänä pyöräaitauksen portilla. Pitääpä saada yhtä varma paikkaistuminen vielä tokokentälle niin ollaan askel lähempänä tavotteita 😂
Loimu rohkaistui ja innostui lampaista kun sai peräänsä liinan ja Riittan vierelleen kävelemään. Loimui laittoi lampaat liikkeelle ja oli kauhean tyytyväinen saavutukseensa niiden liikuttamisesta. Noin muuten itselläni ei ollut silmää arvioida kuinka meni, mutta ei kai kovin huonosti melkein ensikertalaiseksi. Loimu on nähnyt lampaita pikkupentuna sekä kerran kevättalvella (Tokotäyteinen viikonloppu +lampaat 3/2022) joten nyt oli vähän kuin kolmas eka kerta.
Lauantai-illan luennolle otin Loimun mukaan. Salissa oli muutama muukin koira ja Loimun oli aika vaikea rauhoittua. Ei se nyt ihan mahdottomasti ääntä pitänyt, mutta härväsi aikalailla ja oli tosi levoton. Tonnikalapasteijatuubi siinä ehti loppua ja lopulta otin Loimun syliini. Se vaikutti hiukan jännittävän ympäristöä tai tilannetta muuten, varmasti osasyynä hienoinen yliväsymys. Sylissä olemisen jälkeen Loimu asettui lattialle ja nukahti. Toivoin sen vain inasen rauhoittuvan, mutta en uskonut sen voivan nukahtaa. Vaan taaspa pääsi pentu yllättämään. Loimu nukkui tunnin ja sen jälkeen kiikutin sen autoon loppuluennon ajaksi.
Yö teltassa oli vielä edeltäjäänsä rauhallisempi ja levollisempi. Sateesta huolimatta makuupussissa oli lämmin ja nukuttiin oikein hyvin. Telttakangas tosin vuotaa jostain saumasta, mutta ei kuitenkaan kastuttu. Samoin teltan ikkuna jonka kuumaliimalla korjasin, hajosi sateessa lopullisen oloisesti. Täytyy hiukan perehtyä teltan huoltamiseen, mutta toistaiseksi tällä ei lähdetä enää uhmaamaan kaatosadetta.
Loimu ja ihanat Bruda ja Isafold
Sunnuntaiaamuna en malttanut olla treenaamatta ja niinpä me pienesti tokoiltiin kentällä Loimun kanssa keskenämme. Aamupalan jälkeen päästiin kokeilemaan hoopersia ja olipa vaan hauska laji! Uskaltauduin päästämään Loimun irti koska se vaikutti olevan hyvin fokusoitunut ja selvittiin irtiolon suhteen tosi kivasti, vaikka kentän reunalla oli ihmisiä ja toinen koira. Kaiken säätämisen ohella on aina kiva ja palkitsevaa huomata pientä kehitystä ja edistystä.
Loimu innostui hoopersista, vauhtia ja palkkaa vuorotellen. Itsellä ei ole lainkaan edes agilitytaustaa, joten kaikki ohjaaminen ja itsensä asettelu muutenkin kuin koiran tielle tuntui vähän kömpelöltä. Kai se on sitä alkuun muillakin. Tosi kiva oli kokeilla uutta lajia osaavamman ohjauksessa.
Treenien jälkeen jäi vapaata aikaa ennen ruokailua ja hengailtiin sitten luentosalissa juttelemassa. Loimu nukahti melkein heti lattialle. Tällaista hengailua kodin ulkopuolella on harjoiteltu aika vähän, joten yllätti positiivisesti ettei Loimu ole ihan toivoton tapaus. Toki se on nuori ja virtaa kuuluukin riittää, mutta näköjään oikeasti väsyneenä kykenee nukahtamaan myös vieraammassa paikassa. Oikein hyvä. Leirin parasta antia olivatkin näinä vapaampina hetkinä käytävät keskustelut, olispa ehtinyt jutella ihan kaikkien kanssa.
Sunnuntai iltapäivänä Loimu pääsi uudelleen lampaille ja olikin aivan eri koira kuin edellisenä päivänä. Luopumisharjoittelumme näkyi lampaillakin, sillä vaikka Loimu oli vähän kiihtynyt se ei meinannut lähteä lampaille ilman vihjettä. Kun sitten käytin meidän vapautusvihjettä "mee vaan", niin Loimu lähti oikein reippaana. Ilmeisesti se teki hyviä itsenäisiä ratkaisujakin suunnista tai jos jokunen lammas harhautui laumasta. Oli todella kiehtovaa nähdä omaa koiraa siinä tehtävässä, johon rotu on jalostettu.
Paimennuksen jälkeen Loimu pääsi vielä siskojensa Nilla ja Fannin kanssa pellolle leikkimään. Joukkoon liittyi myöhemmin myös serkkukoira Turre. Ja voi miten Loimulla oli kivaa. Kerrankin kaikki leikkikaverit ymmärsivät sitä ja kaikkien mielipuuhaa oli täysiä juokseminen.
Päivän menivät hurjan nopeasti ja ei auttanut kuin lähteä taivaltamaan auton ratissa kotia kohti koirien leikkihetken jälkeen. Kiitos kivasta leiristä kaikille osallisille ja osallistujille. Me viihdyttiin ja Loimukin silminnähden nautti rotutovereidensa seurasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy rohkeasti ja keskustele asiallisesti :)