Suunnistus kannatti!

Löydettiin uusi uittopaikka Tuikulle, kuten näkyy. Reiluna koiranomistajana en viitsi koiraani viedä ihmisten uimarannalle enää. Siispä kartta kouraan ja selasin siitä meille lähimmän järven. Sen piti totta kai olla koiraa isompi lätäkkö ja lähellä, sekä ehdottomasti hiljainen, jossa ei olisi mökkejä tai tietä lähellä.

Tuo lampi on todellakin keskellä metsää, matkaa tulee vain noin 2km. Ihanaa seutua ja mukavaa maastoa, kerrassaan mahtava löytö. Kyllä nyt kelpaa taas hölkytellä uimaan.

Kuntokuuri starttasi, viimein

Tosiaan, kuten arvasin, lykkääntyi tämä meidän urheilun aloittaminen. Jos joku siis on ihan pihalla, niin täällä suunnitelmani. Olin siis ensin mahatauti toipilaana ja tällä viikolla tuli yllättäviä menoja ja muuta ohjelmaa, joten ma-ti en ehtinyt tehdä koirien kanssa oikeastaan mitään.

Tänään kuitenkin päästiin tositoimiin, ensimmäisenä Tuikun kanssa pyöräilemään. Reippaalla ravilla päästeltiin koko lenkki, alkuun melko lyhyt. Tosin homma ei ollut mitenkään kevyttä, sillä 300metriä pyöräilimme sammalpohjalla, aivan risukossa. Hmm, siinä meni kymmenisen vuotta sitten polku... Yksi isompi ylämäki ja raskas sammalosuus, siinä oli näin ensimmäiselle kerralle tarpeeksi rutistusta ja tasapainoilua.

Säätila 8,1 °C, aurinko paistoi

Matka n. 2,3km

Aika n. 15min

Pidin itse puolen tunnin laiskottelu tauon ja lähdin sitten hölkkäämään Maisan kanssa. Mentiin vain pururata ympäri, koiran ravatessa. Täytyy sanoa, että hölkkääminen teki itselle tiukkaa, varmaan tuntuu huomenna!

Matka n. 2km

Aika n. 20min

Yritän päästä perjantaina heittämään samanmoiset lenkit, kun eivät olleet mitenkään ylivoimaisia. Etenkin pyörällä on kevyt mennä (jos ei siis lähde tuonne metsään). Huh, täytyypi vielä muistaa venytellä.

Kuraveriset lentää

Reissattiin Kpäähän moikkaamaan Hiisiä ja tämän jälkeen vietettiin ilta poikkiksen porukoilla. Pääsi Tuikku leikkimään cavalieri Madden kanssa. Koko päivä tuli autoiltua ja Tuikulla oli kova hinku etupenkille Nikon syliin. Ihan hyvin se kuitenkin takana pysyi ja lopulta alkoi nukkumaan.

Ei sovi unohtaa, että huomenna on äitienpäivä! Onnea siis Tuikulle, yhdeksän pennun mamma! Ja Klaaralta onnittelut Ikaalisiin Turrelle ♥

Näytön paikka

Jännitystä taas kerrakseen, kun lähdettiin Mersulla reissuun. Tuikku matkusti hienosti, niin riemulla kuin poikaystävän autoon hyppäsikin. Sitä oltiin niin ylpeenä takapenkin valtiaita. Pikkusen meinasi tulla vanhassa autossa kuuma, onneksi oli lyhyt matka. Saavuttiin kisapaikalle taas paria tuntia ajoissa, käytiin lenkillä ja hengailtiin hallissa. Tuikulla oli hyvä vire päällä, se on aina ihan innoissaan kaikesta, kunhan Niko on paikalla. Ilmottauduttiin Alo luokkaan ja odoteltiin omaa vuoroa. Tuloksen saatuamme, totesin että taisi olla tavoitteet meidän treenimäärää kohden vähän turhan korkealla... Hyväksytty tulos kuitenkin ja toivottavasti päästään pian starttaamaan uudestaan. Nyt nimittäin hoksasin itse syyn koiran hidasteluun ja haahuiluun, laahustan itsekin tuolla kentällä. Treeneissä mennään paljon lujempaa ja koiralla säilyy into.

Tulos 78/100p ja 3.14min

Tuomarina Krista Karhu

Lähtö -1p ohjaajavirhe, suorituspaikka

Koira eteen, oikealta sivulle, istu -1p nuuskii kylttiä, taluttimen kiristyminen, vino, -3p uusinta

360C oikeaan

Spiraali vasempaan -1p puutteellinen yhteistyö

Koira perusasentoon, yksi askel, istu, kaksi askelta, istu, kolme askelta, istu -1p vino, ohjaajavirhe, -3p epätarkasti suoritettu tehtävä

Istu, kierrä koiran ympäri -1p vino, ohjaajavirhe

Saksalainen täyskäännös -1p ohjaajavirhe

270C vasemmalle -1p Koskettaa/nuuskii kylttiä

Askel oikealle

Käännös vasempaan

Pujottelu edestakaisin -1p taluttimen kiristyminen, koira pois asennosta enemmän kuin 0,5m

Käännös oikeaan

Koira eteen, vasemmalta sivulle

Koira eteen, yksi askel, eteen, kaksi askelta, eteen, kolme askelta, eteen -1p vino, -3p ohjaajavirhe (eri mittaiset askeleet)

Kommentteja: Kiinnitä huomiota suorituspaikkoihin :)

Ihan en noista kaikista ohjaajavirheistä tiedä, että mitä niissä on tapahtunut, mutta ilmeisesti aloin suorittamaan kylttejä liian aikaisin/myöhään. Ja jostain syystä Tuikku tarjosi kentällä kovin vinoja perusasentoja, vaikka se on juuri saatu suoraksi. Sen lisäksi se koetti kesken radan moikata tuomaria. Pääasiallisena tavoitteena mulla oli kuitenkin lopettaa hihnan nykiminen, tällä kertaa tulikin onneksi vain kahteen otteeseen merkintää taluttimen kiristymisestä.

Rallittelun ja tulosten jaon jälkeen me suunnattiin kohti Lielahtea ja Viirapuistoa. Siellä meitä Peppi ja Ketku jo odottivatkin ja koirat pääsivät leikkimään. Sen tarpeessa Tuikku olikin. Kyllä oli illalla väsynyt piski auton perällä nukkumassa.

Hyvänmielen treenit

Iloiset rallytokotreenit takana, sillä viikon päästä on startti ALO luokassa. Vähän perusasentoo, seuruuta joka suuntaan ja erilaisia käännöksiä. Palkkana leikkiä ja kyllä Tuikku nautti. Parin kilometrin laiskottelu lenkki päälle ja kotona harjailua, hyi tuota pohjavillan määrää. Treenit menivät tosiaan kivasti ja lelu on ehdottomasti paras palkka tuolle. Nami on sellainen tarkkuuspalkka, mutta kunnon revittelyleikit saavat tuohon hurttaan vauhtia. Perusasento pelaa kivasti ja seuruukin ihan jees, käännöksissä toisinaan vähän nukkumista havaittavissa. Oi oi, toivottavasti startissa homma toimisi...
No mutta sitten blogista itsestään, Koiria maalta -blogi on nyt nykyisellä nimellään porskuttanut kohta puolikkaan vuoden. Melko nopeasti sain blogin vauhtiin ja ulkoasuun ja sisältöön alan pikkuhiljaa olla tyytyväinen. Olen pyrkinyt monipuolisesti laittamaan sekä kuvia, että tekstiä ja suuret kiitokset kaikille palautteen antajille. Sata lukijaa häämöttää jo mittarissa ja mietin että kun kolminumeroinen luku tuonne kilahtaa, olisi jonkin pikkukivan aika. 
Loppuun vielä muutama otos pikkuhöntistä Maisasta, joka meni ja hyppäsi järveen. Totesimme yhdessä tuumin (koiraa onkiessani), että vesi on kylmää ja vielä ei hetkeen mennä uimaan.

Rescuet & kodinvaihtajat

Päivitys 17.01.2015

Viime syksynä kysyttiin mielipidettäni kodinvaihtajista ja rescueista. Tässä nyt pitemmittä selittelyittä kerron omakohtaisen mielipiteeni rescueista ja kodinvaihtajista, kun niitä on mulle enempi vähempi toisinaan suositeltu.

Totuushan on, että ulkomailta (Viro, Espanja jne.) tuodut koirat eivät minua hirveästi houkuttele tai henkilökohtaisesti kiehdo. Ajatus varmasti hieno, mutta en tajua sitä, miksi ulkomailta pitää rahjata Suomeen rescue, kun yhtälailla täällä on kodinvaihtajia ja rescueita. Itse kammoan ulkomailta tulevia tauteja, oli rokotukset kunnossa tai ei, rajan ylittävä koira voi silti olla kantaja. Koiria tuntuu mielestäni olevan Suomessa kuitenkin ihan riittävästi, joten miksi tarvitsee ulkomailta hakea rescue? Tuontikoiran vielä tajuan jonkin asteisen jalostuksen vuoksi. 

Tietysti etelänmaista tuotavat koirat ovat rakenteeltaan usein eri luokkaa ja ulkonäöllisesti "kauniimpia", kuin Suomen kookkaat ja vankat metsästyskoiraristeytykset. Niinpä, moni vetoaa usein siihen että Apula ja eläinkodit Suomessa ovat täynnä ongelmakoiria, metsästyskoiria tai muuten vaan juuri itselle epäsopivia koiria. Juuri sen vuoksi se koira on pakko hakea ulkomailta, sillä "juuri sieltä löytyy juuri minulle sopiva koira". Anteeksi sanakäyttö... Ensinnäkin meidän mummon koira kumoaa tuon metsästyskoiraväitteen aika hyvin. Kodinvaihtaja sekin, ei mikään ongelmakoira (mitä nyt haukkui herkästi) ja pieni kuin mikä.

Toista koiraa unohtamatta, pieni, puhtaasti seurakoira ja pitää ihmisistä. Miksi vastaava rääpäle pitäisi "pelastaa" jostain maailman kolkasta? Mitä nyt katsellut, niin yllättävän paljon etsitään nuorille tai aikuisille cihuille tai chihumixeille koteja. En usko, että kaikille edes riittää kotia.

Itse tuskin koskaan tulen ulkomailta koiraa ottamaan, mutta kodinvaihtajille haluaisin myöhemmin tarjota koteja. Ihan jo siksi, että se on mielenkiintoista. Luoda suhde valmiiksi aikuiseen koiraan ja alkaa opettamaan sitä ja ikään kuin kuntouttaa, jos siihen on tarvetta. Mieluiten ottaisin kodinvaihtajan perheeltä, koiran kotiympäristöstä, en yhdistyksiltä. Ennen koiran otto päätöstä koiraa on tietysti hyvä käydä katsomassa, jotta tietää, mitä on ottamassa. Me kävimme katsomassa mummon koiraa kertaalleen ja se kävi meillä vierailulla ennen päätöstä ottaa se mummolle.

P.S. Itse en myöskään yleisesti ottaen suosittelisi rescueta tai kodinvaihtajaa ensikoiraksi, mitään sen kummemmin perustelematta. Koirathan ovat yksilöitä, em. voisi melkeinpä tehdä oman postauksen.

Kaikki kameran uumenista

Koska Tuikku ja Hukka ovat viihtyneet vallan mainiosti kameran edessä ja vähän takanakin, voisin teille julkaista aimo annoksen kuvia metsäretkiltämme. Päivät on mennyt mukavasti ja kaikin puolin lepposa hoitokoira. Antaa mun hyvin nukkua, kun nyt väliaikisesti nukun lattiapedillä. Tosin, äiti ei oikein ilahtunut kun Hukka iloisena ulos katsellessaan työntää jättikirsunsa lasiin kiinni. Nyt meillä on kaikki ikkunat metrin korkeudella sitten kuolassa ja kirsun kuvia täynnä. Mutta miten noin surumielisen ilmeen omaavalle lörppöhuulelle voisi olla vihainen... Toinen mitä Hukka keksi on, että se hyppää työpöytäämme vasten ja tähystää ikkunasta ulos. Tätä se tekee ollessaan yksin. Jäi kiinni kun työpöydällä oli valtavia tassunjälkiä ja vähän naarmuja. Ja kyllä poikaystävä näki sen ikkunassa katselemassa, kun oli meille mennyt. Hassu piski. Hyvä puoli tuossa on se, että se ei ollut työpöydältä syönyt mitään, ei yhtikäs mitään, vaikka hienosti ylettyisi vaikka minkälaisiin herkkuihin.

Tänään metsälenkillä koirat lähtivät painamaan risukkoon ja huudoista huolimatta eivät tulleet takaisin niin nopeasti, kuin tavallisesti. No totta kai kun Hukka oli juossut Tuikun mukaan, lähdin koirien perään. Isä ajoi metsätiellä traktorilla vastaan ja Tuikku hölkytteli vieressä, liekö isääni vastaan lähtenytkin. Ei muuta kuin koira hihnaan ja pentua etsimään. Käveltiin tien reunaan katsomaan, ei tassun jälkiä. Lähdettiin takaisin metsätietä pitkin ja hetken kuluttua Hukka juoksikin meitä ihan miljoonaa vastaan. Isä kertoi nähneensä sen pidemmällä metsässä, kun ajoi traktorilla. Oli kuulemma Hukka ollut hiukan hämmentyneen näköinen, ihmetellyt ja katsellut ympäriinsä ja sitten lähtenyt täysiä juoksemaan. Juoksi onneksi meidän luokse ja eipä nuo kumpikaan tuon jälkeen enää mihinkään lähtenyt.



Yhtenä päivänä tuli hiukan kiistaa luusta. Koirat söivät mahdottoman isoja lihaluita ja kun sitten katsoin, että nyt on luut syöty ja lähdin viemään niitä metsään, päätti Hukka leikkiä. Kävi Tuikun kopin alta hakemassa haudatun luun, oli kyllä jo kaluttu ihan, mutta Hukasta hurjan hauska lelu. Penikka paineli luu suussa riemuissaan leikkien metsään ja Tuikku raivokkaasti rähjäten perään. Ei mammakoira oikein tykännyt, kun sen kätköistä haettiin herkut pois. Hukkahan otti koko homman ihan leikkinä, häntä viuhuen paineli karkuun, Tuikulle kilpajuoksu oli kyllä jotain ihan muuta, kuin leikkiä. Kun Tuikku sitten sai Hukan kiinni, sai pentu melkoisen kurmuutuksen. Kaikeksi onneksi Tuikun maahan käsky on vahva, niin vahva että karjuin sen menemään maahan odottamaan, otin hihnaan ja sidoin puuhun. Tämän jälkeen otin Hukan kiinni ja jätin senkin puuhun odottamaan. Sitten Tuikku luunsa kanssa takaisin ketjuun kiinni ja Hukan kanssa sisälle. Käytiin lenkkeilemässä uudestaan, kun olin kerännyt luut pois, tämän jälkeen homma onnistuikin!

Kyllä nuo jaksavat järjestää ohjelmaa, vekkuleita koiria. Eilen tosiaan kun poikaystävä tuli, löytyi Hukasta uusia puolia. Ei oltu kukaan kotona ja poikkis tuli itsekseen sisään. Hukka ryntäsi ensin innoissaan vastaan, mutta huomatessaan tulijan olevan vieraampi, perääntyi vaatenaulakon taakse karvat pystyssä haukkuen ja muristen. Voi mikä näky se on varmasti ollut. Oli se sitten tunnistanut ja rynnännyt poikaystävän luo. Voi olla, että turvatakki ja työhousut kauheissa neonväreissään vähän säikyttivät koirat ja muutenkin, kun muita ei ollut kotona. Hassu Hukka. Maisa oli vaan pöhähdellyt rapuissa ja ihmetellyt Hukan vahtipuuhia. Ei tule kyllä tylsää näiden kanssa! Mutta tässäpä kuvia

Rajaton riemu kuvattuna

Valtaosalle lukijoista tuttu Tuikun pentu Hukka saapui taas hoitoon. Tällä kertaa jätkä viettää meillä aikaa reilun viikon ja toivottavasti viihtyy. Jälleennäkemisen riemu oli suunnaton, siitä kuvia. Kuvamateriaalia luvassa lisääkin näin vaihteluksi, onhan tässä koko talvi teille kirjoiteltu. Poikkeuksellisesti myös video, olihan kaksikolla taas hömpät leikit menossa.

Virallisesti täysikasvuinen

Se on Tuikku, koira joka täytti tänään tasan kolme vuotta. Tässä se on 1v ja tässä 2v. Kliseisesti, aika on mennyt todella nopeasti. No niin se on. Meille on käynyt vaikka mitä, mutta kaikesta on selvitty. Se riehuva ruipelo ikitottelematon penska kypsyi loppu viimeksi suhteellisen nopeasti ja osasi käyttäytyäkin kohtalaisesti, mikäli oli tarvetta. Täytyy kyllä oikeastaan todeta, että en olisi voinut saada parempaa koiraa vuonna 2011, kuin Tuikun. Näin ei voi kaikista koirista sanoa, varautukaa kunnon omahyväisyys tekstiin. No hei ihan luvallista kerran vuodessa kirjottaa ihkutus postaus ;)

Eniten mä rakastan tän piskin huonoja puolia. Se ei ole erityisen näköinen, se on luppakorvainen, nahkaa vaikka muille jakaa ja värikin on tylsä musta. Se on myös vankka, joten toisinaan näyttää läskiltä ja epäsporttiselta. Huulista valuu myös kuolaa litratolkulla. Tuikku myös kiinnostuu kaneistamme aina tilanteen tullessa ja yrittää päästä ruokailemaan niillä. Sen lisäksi se pyrkii pakenemaan tielle ratsastajien perään, tai oikeastaan ihan kaiken mukaan, joskus myös autojen. Tuikku on aina se penaalin tylsin kynä, oikeestaan se josta puuttuu kumi ja teräkin on katki. Sellainen kynä, jossa ei ole lyijyä lainkaan. Tuikulla on myös äärettömän tylsä haukkuääni, se ei ole sellainen kumea vahtihaukku, kuten toivoin. Eihän tuo edes vahdi. Se haukkuu silloin, kun olen antanut sen lojua ketjussa liian kauan yksin. Sellainen haukkuminen on oikein hyvä.

Pikkuviat unohtuvat kuitenkin siinä kohtaa, kun itkettää tai päivä ei muuten luista ollenkaan. Tuikku ottaa lunkisti, makaa koko keho korkkiruuvilla kieli lerpattaen. Saatta katsoa vähän kieroonkin. Siinä missä itseä jännittää ja perhoset tai vähintäänkin kalat sinkoilevat mahassa, koira vaan olla mötköttää ja ihmettelee maailman menoa. Miten voihaan suhtautua kaikkeen niin leppoisasti. Koville hermoille todellakin on käyttöä. Luonteensa puolesta Tuikku on mainio lasten kaveri, nuorena oli vilkkaampi ja kaatoi pienet, mutta nyt on rauhoittunut. Käytiinhän me talviriehassa vetämässäkin lapsia pulkalla. Naapurin pikkutyttökin on saanut rauhassa vatkata Tuikun poskia ja halia koiraa. Tuikkuhan vain nauttii saamastaan huomiosta ja makailee tyytyväisenä.

Vähän kaikkea tuon hermoilla ja psyykkeellä on keksitty, en oikein tiedä, mitä vielä pitäisi kokeilla. On menty junalla, linja-autolla, tavattu koiria, hevosia, kissoja... Erilaisia ihmisiä, Tuikkua on kohdeltu välillä aika ronskistikin ja vierailta koirilta on saanut muutaman kerran selkäänsäkin; pari kertaa puistossa ja kerran jäällä. Siinä missä itse on vielä tilanteesta järkyttynyt, Tuikku jo jatkaa touhujaan, kun tilanne on ohi. Palautuu aivan uskomattoman nopeasti, eikä hyökkäyksistä huolimatta ole jäänyt kyttäämään mitään tietyn näköisiä koiria.

Tätä kirjoittaessa keksin kaksi asiaa, joita Tuikku ei ole vielä kokenut. Tuikku ei ole ikinä ollut missään hoidossa. Koska se asuu ulkona, hoitoon laittaminen tuottaisi vähän haasteita. Se pysyy ainoastaan tukevassa kettingissä tai katollisessa häkissä. Sisällä ei saa olla samaan aikaan pieneläimiä ja kaikki näkyvä ruoka on kerättävä pois. Siispä tätä täytyy vielä joskus kokeilla, tosin täytyy vähän tuumailla, kelle tuon tosiaan voi sitten antaa hoitoon, jos tarvetta tulee.

Täytyy kyllä sanoa, että tää on todellakin maailman täydellisin koira. Niin sopiva mulle, muotoutunut koulutuksen virheiden myötä Tuikuksi. Tästä on hyvä Tuikun kanssa jatkaa ja toivottavasti meillä on edessä monen monta yhteistä vuotta ♥

Mitä sitten, kun vastaan astelee hukka tai kontio?

Kuvat © Hanna Worne



Karhutesti

Saavuimme Niihaman koirakentälle puolitoista tuntia ennen omaa vuoroamme. Jätettiin Tuikku autoon odottelemaan ja katseltiin muiden vuoroja, jokaisella koiralla omanlainen reaktionsa. Kuunnellessa ja katsellessa oppi yllättävän paljon, mielenkiintoistakin se oli. Tuikku odotteli levottomana autossa ja ennen vuoroamme vein sen kävelemään. Ihan lunkisti otti lenkkeilyn, ei kiinnostanut muut koirat tai ihmiset. Omalla vuorolla sitten käveltiin lähtöpisteeseen saamaan ohjeistusta. Tuuli leijutti karhun hajun Tuikun nenään ja koira oli heti valppaana, rintamasuunta testikentälle. 

Luvan saatuamme suunnattiin kepille, jossa oli lähtöhaju. Reippaasti Tuikku lähti seuraamaan jälkeä. Kun karhu tuli näkyviin ja pysähdyin, hidasti Tuikkukin. Kova haukku alkoi heti ja karvat nousivat pystyyn. Suu vaahdossa ja kuola lentäen louskotettiin ja vähän siirryttiin takavasempaan. Muutama askel karhun perään kun se kääntyi pois päin ja taas vähän pakoon. Muutaman minuutin tarmokas haukkuminen ja sitten Tuikulle riitti, yritti ottaa hatkat ja juoksi liinan päähän muutaman kerran täysiä. Oli siinä jäisellä maastolla vähän hommaa pitää tuo. Palasi karkuyrityksen jälkeen taakseni haukkumaan ja murisemaan. Testi lopetettiin sen jälkeen. Hyvällä tahdilla Tuikku veti mua pois päin kentältä ja vasta kauempaa alkoi taas murista ja haukkua, sekä hyppiä. Eli vähän jäi kuitenkin kiinnostamaan.

Suunnilleen tuollaista reaktiota toivoinkin, että koira ilmottaisi selkeästi, mutta ymmärtäisi paeta. Alla vielä arvostelu mikä saatiin

Koiran reaktio hajujälkeen, voimakas, lähtee jäljelle

Reaktio nähdessään pedon, siirtyy omistajan taakse, aloittaa haukun heti

Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, pieni

Rohkeus, pieni (katsoo pedon ohi)

Taistelutahto, pieni

Väistöliikkeet/ketteryys, keskitasoa

 

Susitesti

Tänään sama paikka ja suunnilleen sama aika, kuin eilen. Meidän vuoro oli melkein saman tien, vain yksi koira ennen meitä. Tuikku käväisi taas pienellä lenkillä ja sitten toimintaan. Vuorossa oli susi ja vähän taas jännitti, meitä kumpaakin.

Kun saatiin lupa, vein Tuikun haistamaan kiveä, jossa haju oli. Reippaasti taas jäljelle ja rintamasuunta sutta kohti. Kun susi sitten tuli piilosta esiin, koira pysähtyi ja rähinä alkoi. Suu vaahdossa rähjäämistä ja paikan vaihtoa. Vähän takavasempaan ja edes takaisin vierelläni, suden perään ei Tuikkua saatu lähtemään, tasainen pelkohaukku vei vallan. Positiivista palautetta saatiin, koira ilmoittaa, mutta pakenee. Ei jää suurpetojen ruuaksi. Minun tapauksessani toimii ihanteellisesti, kun ei ole kuitenkaan mikään metsästyskoira.

Koiran reaktio hajujälkeen, voimakas, lähtee jäljelle

Reaktio nähdessään pedon, siirtyy omistajan taakse, aloittaa haukun heti

Koiran toimintakyky pedon liikkuessa, pieni

Rohkeus, pieni (katsoo pedon ohi)

Taistelutahto, pieni

Väistöliikkeet/ketteryys, keskitasoa

Huikeen kokonen jäbä

Joku saattaa arvata, kenties nähnyt facebookista. No enivei, jättijäbä on ollut hoidossa viimeksi kesällä. Säkää vajaat 70cm ja painoa n. 45kg. Sitäkin isompi satsi kovia hermoja ja rauhallisuutta. Ja ne kirkkaat silmät, surumielinen ilme, lerpattavat huulet ja jättimäiset korvat. Aika herttaista on myös se, että tämä jättimäinen vuosikas nukkuu nalle kainalossa. :3 Jos jollekin nyt jäi vielä epäselväksi, niin hoidossa siis Tuikun pentu Hukka Wolfberry. Hukka tosiaan tuotiin meille viime sunnuntaina hoitoon ja muutamia päiviä se meillä viettikin. Hiukan kuvasaldoa ja tekstiä tältä ajalta. PS. Oon tekemässä isoa Berry postausta, kunhan saan pentujen omistajia kiinni.

Siinä oli hiukan sunnuntailta kuvia. Vallan riemuissaan Hukka meille tuli, heti pusuttelemassa Maisaa ja halimassa Tuikkua. Maisa tuota jättikokoista ystävää kiinnostikin. Hukka hiipi varovasti keittiöön Maisaa katsomaan ja ynisi. Yritti huitoa Maisaa tassulla, josko saisi pikkuisen leikkimään. Tirppa pisti jätkälle jauhot suuhun päästämällä kunnon rähinän. Voi mikä näky se olikaan, kun tuolit kolisten Hukka-parka sinkosi häntä koipien välissä eteiseen karkuun. Nurkan takaa se sitten korvan luimussa kurkisteli, eikä enää tullut keittiöön. Ja mitä Maisaan tulee, niin se vain ylpeänä pällisteli ruuan valmistumista ja varmasti katu-uskottavuuskin kasvoi.

Kauhian letkeä ja rento haukku. Kun tulee sisälle niin vetää unta kaaliin ja ulos mennessä rallittaa täysiä. Koon puolesta ei juuri pennuksi uskoisi, mutta liikkeet paljastavat nuoren iänkin. Honkkeli kuin mikä, kompuroi ja liukastelee ja muutenkin kohelimpi, kuin Tuikku. Leikin sujuivan kuitenkin vallan mainiosti ja paini oli koirista parasta. Tuikku meinaa vähän jäädä poikansa jalkoihin. Siitäkös rakkimus suivaantui ja komensi nuorta nulikkaa oikein mojovasti. Ihan tossun alla Hukka oli noin muuten, vähän Tuikku murahti niin pentu olisi hakenut vaikka kuun taivaalta. Mutta fyysisesti Hukka oli koko ajan niskan päällä. :D Nikon kanssa vietiin piskit soramontulle juoksemaan ja siellä saivatkin riehua kunnolla. Käytettiin sen jälkeen vielä pienellä remmilenkillä ja kyllä sitä mentiin niin rennosti ja rauhallisesti että. Seisotus ja kaverikuvatkin otettiin. Täytyy kyllä sanoa, että tuommosen jätkän vieressä Tuikku tuntuu oikeesti tosi pieneltä.

Yön Hukka nukkui tosi hyvin, ei kertaakaan herättänyt mua tai en ainakaan herännyt. Yöllä mennessäni vessaan, oli koira pakko ottaa mukaan, jäi pitämään sellaista meteliä huoneeseeni, että olisi koko talo muuten herännyt. Tuli siinä samalla Hukan sitten moikattua myös Rufus-kania. Miellyttävä suhtautuminen, koira vaan makaili ja kallisteli päätään, ihmetteli moista pitkä korvaa. Ja Rupsu tottuneesti mussutti vain heinää.  

Yllä löytyy kuvasia maanantain touhuiluista. Hukan mukana tulleet jättimäiset ydinluut maistuivat hurtille. Siinä missä Tuikku alkoi repimään luusta lihaa ja syömään herkkuaan raivokkaasti, Hukka alkoi leikkimään. Voi sitä pennun riemua, kun se luu suussa juoksi Maisan perässä ja heitteli herkkuaan. Maisa äristen pinkoi karkuun, eikä ymmärtänyt yhtään, mitä toinen yritti. Vähän piti Hukkaa sitten ohjata ulkona, että paas maate ja syö se. Puolisen tuntia se luulla leikki ennen, kuin alkoi nakertaa. Voi pentua ♥ Kävipä myöhemmin niin, että Maisa varasti Hukan piilottaman luun ja sipsutti jättiluu suussa pakoon...

Tuikun kanssa taas leikittiin ja riehuttiin. Pallo oli kyllä paras lelu. Vähän tuli kaksikolla kinastelua ja välien selvittelyä. Hukka innostuessaan nappasi Tuikkua hännästä, niin kovasti että mammakoira retuutti poikaansa sitten niskavilloista. Toiseen kertaan Tuikku muistutti arvoasemastaan, kun Hukka heitti äipän selälleen ja hyppäsi päälle tähän tapaan. Linkin kuvassa osat ovat toisinpäin, kuten vuosi sitten. Tuikku tosiaan hermostui moisesta alentamisesta ja räjähti nuoremmalle oikein kunnolla. Ei siinä Hukka paljon vastaan väittänyt, vaan taas leikittiin nätisti. Huumoririkkaita ja letkeitä piskejä :>

Tiistaina me vaan löhöiltiin ja mulla onkin pelkkiä puhelinkuvia, joita ei kehtaa julkaista. Hukka paini päivän nallensa kanssa ja kompuroi meidän rappuja ylös alas. Se myös läträsi lätäkössä ja riehui Tuikun kanssa. Tuikku tosin totesi, että moinen pentuseura saa nyt riittää ja juoksi metsään karkuun, totta kai nulikka perässä. Hukka hidasteli onneksi ja sadan metrin paikkeilla kääntyi takaisin. Tuikku tosin katosi näkyvistä, tuli varmaa vartin päästä takasin. Eipä sitä karkaamiseksi voi kutsua, jos hetken pyörii metässä. Sisällä Hukka härnäsi Maisaa ja tirppa pakeni vierasta sohvan selkänojalle. Turhaahan tuo, koska Hukan pää on selkänojan korkeudella, Maisan logiikka... Mukavat ja toimeliaat kolme päivää vietettiin Hukan kanssa ja pian se tuleekin jo uudelleen hoitoon. Täällä lisää kuvia :)

Unelmista totta

En muista, olenko blogissa maininnut, mutta kuitenkin siitä vuosikkaasta Tuikusta asti olen halunnut päästä sen kanssa oikeasti töihin. Haaveena on ollut talvirieha tai muu lasten tapahtuma, johon voisi viedä Tuikun rapsuteltavaksi ja pulkkaa veätmään. Tänä vuonna onnistuttiin ja kaikki napsahti kohdalleen :) Päästiin paikalliseen talviriehaan vetokoirakoksi ja olin kyllä ihan riemua täynnä.

Tuikulle tuttua olivat lapset, vetäminen ja hälyisä ympäristö, jännitettä tosin loivat ponit ympärillä, sekä se että kovassa häiriössä piti keskittyä vetoon. Sekin mietitytti, että teilaako Tuikku innostuessaan kaikki muksut ja varastaa makkarat, vai osaako käyttäytyä rauhallisesti ja asiallisesti.

Reissu oli todellakin unelmien täyttymys. Tuikku riemastui toki ihmisistä, mutta ei montaa kertaa hyppinyt vasten ja nekin joita vasten hyppi, olivat tuttuja ja "luvallisia". Lapsia riitti kyytiin, raskainta oli, kun ensimmäiset urat suojakelihankeen vedettiin kouluikäiset kyydissä. Tarvittiin avuksi vähän Nikoa juustojensa kanssa, jotta saatiin koira liikenteeseen :D Pelästyttiin jo että koiran vetointo loppui ensimmäisiin kierroksii, mutta kun niitä pieniä natiaisia alkoi kömpiä kyytiin, niin johan Tuikku innostui.

Kutakuinkin vajaa neljä kilometriä juosta hölkyteltiin yhteensä, itsellä meinasi kunto loppua siinä hankikahluussa ja lyhyissä tauoissa ja kyllä Tuikullakin kieli viisti maata. Lapset tykkäsi kauheesti, niin minäkin ja Tuikkukin. Sen lisäksi että Tuikkua luultiin taas labbikseksi, kysyttiin myös onko se pentu (oli niin iloinen) ja että onko se uros (iso koko). Mukavaa oli jutella ihmisten kanssa ja paljon saatiin kehuja ja kiitosta, että oltiin tultu mukaan :)

Kolmen tunnin vetelyyn mahtui kaikenlaista. Toisen koiran nähdessään pulkkaa vedettiin melkoista kyytiä, onneksi tenava pysyi kyydissä ja tykkäsi hirmusti. Myös makkaroista koira oli kovin kiinnostunut, onneksi buffetista oli talkoopiskille varattu oma makkara :)

Mahtava tapahtuma ja iso kiitos että päästiin mukaan, ensi vuonna uudestaan!