21 joulukuuta 2015

Hyppyä ja koppia



Kerrottakoon ensimmäiseksi, että haastepostauksia tuli liki kymmenen. Nyt kaikki on luettu ja valinta oli vaikea, mutta tällä kertaa palkinto lähtee Tipsulle, eli Tempputaituri blogin koiralle. Matleenaan on otettu yhteyttä :)

Frisbeen kannalta sää on suosinut ja olemmekin Vilkun kanssa treenailleet melkeinpä viikottain. Olen sisällä naksutellut jalkani yli hyppäämistä, mutta tosi herkästi junnu lähtee kiertämään. Olen käyttänyt siis seinää apuna ja ulkona puuta. Nyt olikin ensimmäiset hyppytreenit frisbeen kanssa ulkona. Heti kun Vilkku hyppää ja koppaa, irrotan otteen. Toivottavasti pikkuhiljaa kyetään irrottautumaan puusta ja koira silti hyppäisi... Maltti on valttia, meillä molemmilla!

Takaakierrot ovat alkaneet sujua tosi hyvin ja niihin olen tyytyväinen. Koira saa haettua loivan kehän ja tajuaa juosta ikään kuin varaslähtönä. Tätä myötä koppauksetkin onnistuvat tosi hyvin, kun Vilkku on matkalla jo ennen heittoa. Heittokäsikin on muuten harjaantunut!

Nyt noita neljää kiekkoa viskoneena voisin kai todeta, että lempparini on ehdottomasti Jawz! Se on vakaan tuntuinen, Vilkun suuhun hyvä, tukeva ja lentää tasaisesti. Pitänee shoppailla niitä muutama lisää...

19 joulukuuta 2015

Kyky aloittaa ja lopettaa



Tokotauko on ja jatkuu, mutta aloitus-lopetus treeniä aloittelimme tänään. Treenien ydinproblematiikka on ollut se, että välipalkkaan koiraa kyllä ahkeraan, mutta palkka ei ole koskaan tarkoittanut loppua, vapautusta tai taukoa. Tai ainakin hyvin harvoin. Siinä siis palkka menetti arvonsa, koira mielenkiintonsa ja treeni tarkoituksensa.

Tänään harjoituksemme oli yksinkertainen. Kävelimme reippaasti kentälle, kutsuin Vilkun perusasentoon, odotin että se otti kontaktin ja bileet. Ja tällä kertaa ne bileet meinasivat ihan superleikkiä ja riehumista ympäri kenttää. Lelu piiloon, sama uusiksi. Olin passiivinen kunnes pentu otti perusasennossa kontaktin, sitten leikittiin ja lelua repimällä pois kentältä ja homma oli loppu.

Ajatella, että on joulukuu jo yli puolen välin ja me treenailimme samassa kelissä kuin syyskuussa. Alku-loppu leikkiharjoitukset jatkuvat joulukuun loppuun ja sitten palaillaan treenailemaan muutakin. Kun nyt vain alkaa sujua leikkiminen ja selkeä aloitus ja lopetus.

15 joulukuuta 2015

Maalaisvierailua



Viikonloppuna vierailimme vanhemmillani samalla, kun haimme Tuikun takaisin kotiin. Käytimme kaikki kolme piskiä soramontulla juoksemassa ja samalla soviteltiin kaikkien uudet Pompat. Ei moittimista, istuvat hyvin päälle ja pysyivät kovassakin menossa! Ainoastaan Myy jäykisteli, mutta ilman pomppaa pikku tirpula päästeli kovaa kyytiä.

Myyn ensimmäiset juoksut loppuivat juuri, mutta Vilkulla vielä odotellaan alkavaksi. Käytös on ollut nyt tasaisempaa ja koirien keskinäinen tauko teki hyvää. Tuikku oli montullakin vallan kuuliainen ja mielissään pentukavereista. Kotona yksinolot ovat sujuneet hyvin, sänky ja sohva on aina myllätty, mutta se on pieni haitta kaiken nähdyn jälkeen. Videon mukaan koirat eivät myöskään nahistele keskenään, totta kai huolehdin kaikki mahdolliset kinastelun kohteet pois.

Tuikun taakanvetovaljaat saapuivat myös, Jum-Jum'silta tilasin ja sieltä sain myös loistavat ohjeet lajiin ja sen harjoitteluun. Pari lenkkiä on jo vedetty ja valjaat istuvat hyvin. Tuikulle homma on oikeastaan tuttua, ainoastaan valjaat vaihtuivat sopivimpiin. Nyt on menty kaksi kertaa 4,5km lenkki kevarinrengas perässä. Mitähän tuo rengas painaisi, ehkä 5-7kg. Nyt kasvatellaan kuntoa ahkiokeikkoja varten, jaksetaan sitten talvitapahtumissa vetää lapsia.

Vilkun kanssa ollaan vaan höntsäilty ja temppuiltu, sekä pureuduttu ihan arkiasioihin. Melko paljon olen nyt käynyt kavereiden kanssa lenkillä ja juttuseura onkin mukavaa. Vilkku on ollut lenkit pääasiassa irti, niin saa mennä rallittaa kunnolla. Kovia pakkasia varten tilasin tuolle Hurtan mikrofleece haalarin ja sekin oli sopiva. Manttelin sijaan Vilkkua vähän haalari ällötti, sehän koskee mahaankin...

Vilkulle olen myös pähkäillyt vetoa harrastukseksi, mutta tuo on niin sälittävän pieni sintti. Kikkarilla tai potkurilla olisi kiva mennä ja korkeammallekin tähdätä... Mutta jos ajattelisi että Vilkku vetää hyvin ja haluaisi vähän edetä niin sille tarvitsisi samaa koko luokkaa olevan vetokaverin ainakin lainaksi, jotta kumpikin kirittäisi ja jaksaisivat yhdessä paremmin. Noh, vetohommia ehtii junnulle mietiskellä ja pohtia myöhemminkin, kokeilee vaikka joskus. Tammikuussa pitäisi sitten taas alkaa tokotreenit, frisbeet... Tuikulla aktivoituu tämä taakanveto ja tammikuun lopussa alkavat vepen kuivatreenit. Kyllä tästä taas vauhtiin päästään, kunhan joulu levätään! Nauttikaa kuvista...

13 joulukuuta 2015

Tuikun kootut


Joku muistanee, että jo parina aiempanakin vuonna olen tehnyt joulukalenteriin näitä "kootut" postauksia. Tuikusta tätä on kyselty iät ja ajat ja ehkä nyt olisi aika julkaistakin se. Kuvia on kaivettu tähän useammalta vuodelta, jotta saatiin vaihtelua.


Tuikun muistilista jouluksi

• vetoa joka asiassa siihen, että et voinut tietää, koska olet ex-ulkokoira
• huolehdi että ruokaa ei mene roskiin
• jotta et saa ruokaasi kylmänä, kannattaa syödä suoraan uunista tai hellalta, varo palovammoja
• paketoi pentu ja lähetä se hyväntekeväisyyteen (jo kolmatta kertaaa kun se pentele tuli aina takaisin)
• toista edellinen, mikäli se taas epäonnistuu
• esitä nauttivasi tonttulakeista, lyhdyistä, kaulureista ja kaikenlaisesta hössötyksestä kameroiden kanssa ihan vain siksi, että siitä saa aina ruokaa


Faktoja

Ylipaino on ylivoimaa, vaikka ylipainoa ei olisikaan
En tunne sanaa epäonnistuminen, teen vain asiat omalla tavallani
En ymmärrä kun toisista koirista valitetaan, että ne eivät irtoa, mulle huudetaan aina että pitää pysyä lähempänä
Ahneena syöttöpossuna ja lehmänhermoilla varustettuna Tuikku on oikeen kiva monitoimimössö

Kuvista ehkä selviää, miten ikävä elämä Tuikulla on, joskin se onneksi suhtautuu kaikkeen aivan yltiöpositiivisesti. Välillä mietin, mitä mielenkirkastusnappulaa se mahtaakaan syödä...

08 joulukuuta 2015

Kerrassaan mielenkiintoista arkea



Viime viikolla olimme Tiinan kanssa lenkillä (ja ollaan lähdössä nytkin). Jedi tuli hyvin toimeen meitin neitien kanssa. Siitä päästäänkin sitten keskustelemaan tähän meidän neitien arkikäytökseen, kun oikeestaan kaksjalkasella alkais nyt olla käpy täynnä kaikenmoista pelleilyä.

Mulle voi myöntää samantien huonon koiranomistajan ja monet muut ala-arvoiset tittelit, ihan niin monta kuin itse haluaa, sillää juuri nyt se ei liikuta tippaakaan. Koirieni narttumaisuus alkaa nostella päätään, välillä tuntuu että ehkä pahin on tässä, mutta koska Vilkun juoksuja edelleen odotellaan, niin luulenpa että pahin on vasta tuloillaan.

Voisin väittää että Tuikku lähti Vilkku-vapaalle lomalle mummolaan. Vaikka faktahan on se että laitoin Tuikun sinne ennen kuin hermoni ovat riekaleina ja jotta voisin hetken keskittyä vain pentuun. En pentuun ja pentua leikkivään koiraan. Tuikku osaa oikeasti käyttäytyä ja olla fiksu, nyt viimeisen kuukauden se on vain halunnut olla pentu.

Ihan ensiksi on myönnettävä itselle, että kyllä, olen älyttömän väsynyt. Intti ikävystyttää, sade ja pimeys masentavat ja totta puhuen työpäivien jälkeen lenkille raahautuminen on melko työlästä. Laiskanpulskeasti tuleekin vietyä molempia samaan aikaan ja kesällä eivät voimat työpäivän jälkeen riittäneet tuplaremmeilyn opetteluun. Yhdessä kummankin koiran hihnakäytös erityisesti ohitustilanteissa on ala-arvoista. Tuikku, joka on ennen ollut passeli pomminvarma lenkkikaveri, sekoaa totaalisesti ja kiihtyy entisestään vieressä hössäävän pennun vuoksi. Erityisesti liukkaalla kelillä minulla on täysi työ pidellä kaksikkoa. Yksin kummankin koirien ohitukset ovat ok, Tuikku saattaa jäädä vähän katseella kiinni ja Vilkku pompottaa koirasta riippuen, mutta muuten fine. Ainoastaan yhteisohituksissa saa todenteolla käyttää voimaa ja näinollen remmilenkit eivät ole kovin rentouttavia.

Joku aika sitten kyllästyin lenkeillä vääntämiseen ja hetken mielijohteesta hankin kuonopannat. Ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Ne eivät tule olemaan lopullinen ratkaisu, ainakin toivon niin. Ja käytössäkin ovat vain kun vien kumpaakin koiraa yhdessä, jotta pystytään järkevämmin harjoittelemaan yhdessä menemistä. Kaavailin lenkit myös niin että käytän kummatkin erikseen, Tuikku pääasiassa pyörällä tai taakkaa vetäen, Vilkku remmilenkillä ja/tai vapaana juoksemassa. Näin arkena siis. Kummankin lenkittäminen yksin on raskasta, ikävää minulle ja koirille ja katsojille varmaan turhan hauskaa. Siispä harjoittelemme kaikessa rauhassa, mutta väsyneenä en lähde raahaamaan kumpaakin. Aiheesta purkaudutti tarpeeksi?

Mitä narttumaisuuteen tulee niin, bitches. Meillä on ollut sallittua ruuasta ja leluista pienet rähinät ja komentaminen, kyllä asiat pitää osata jakaa ja määrätä mikä on kenenkin. Mutta kun kolmena yönä joutuu karjumaan koirille että "********* se on vesikippo", niin huumori onpi tipotiessään. Minun ruokiani ei tokikaan saa vahtia, vaikka nyt vuorotellen nuo kyttäävät sitäkin. Toisinaan Vilkku jää kyttäämään Tuikkua, irvistelee ja pörhistelee. Tuikku sietää tätä hetken ja sen jälkeen paiskoo rääpäleen pitkin seiniä. Joinakin iltoina Tuikku saattaa lymyillä sängyn alta ja kun Vilkku alkaa liikuskella asunnossa, kuulu sieltä vaimea murina. Ja samanlaista kyttäämistä esiintyy sohva, sänky ja nojatuolipaikoista, sekä ilman muuta tyhjistä ruokakupeista, vaatteista ja jopa sähköjohdoista. Ulkona Vilkku käy haastamassa ja kärttäämässä Tuikkua jatkuvasti jonkun kepin kanssa. Yhtenä iltana kävinkin sitten kinastelijat irrottamassa toisistaan, sitä oli Vilkulla pientä vekkiä korvassa ja Tuikulla huulessa.

Nyt viikonloppuna tuijotuskilpailua ja Tuikun pöhähdyksistä Vilkku sai hullunmoisen hepulin. Kahden jäähytyksenkin jälkeen pentu pinkaisi vauhtiin ja lopulta liukastui parketilla ja pamahti kintut solmussa sängyn reunaa vasten. Siitäkös seurasi kiljumista ja kolmijalkaisuutta. Ensin saatoin vähän mainita pennulle että sisällä juokseminen on kielletty ja sitten nauraa hihittelin tyhmälle. Tällä välin Tuikku oli ryöminyt sängyn alle piiloon, ettei vain joudu osaksi saarnaa... Puhunko pikkulapsista? En sentään, tykkään vain kirjoitella koirista tähän sävyyn, yrittäkää ymmärtää. Ja kyllähän niille voi höpötellä mitä lystää kun korvien välissä humisee kuitenkin tuuli. Noh, loppujen lopuksi kintussa pidettiin sitten kylmää, kun meinasi alkaa turpoamaan, ei sen pahempaa kuitenkaan.

Jotta tämä ei aivan menisi valitteluvirreksi (jota taisin tuossa kirjoittaa pitkän litanian), niin Tuikku kotiutuu kuitenkin jo viikonloppuna. Oikeastaan nyt kaksi päivää ilman Tuikkua jo harmittaa ja haukkulia on ikävä. Postissa tuli Tuikulle Rukan isommat valjaat, taitavat olla vähän väljät mutta olkoon, retkeilyyn kun vain tulevat... Taakanvetovaljaat tulivat myös ja odotan innolla niiden sovittelua! Huisin hienot olivat ♥


05 joulukuuta 2015

Tuntemattomat ovat luontopolut



Ensimmäistä kertaa täytyy rehellisesti myöntää, että retki meni kyllä hieman pieleen (vaikka kivaa olikin) ja en ihan ensimmäisenä halua uudestaan näille huudeille. Kävimme siis Hämeenkankaalla ja ainakaan meille reissu kokonaisuudessaan ei näyttäytynyt kovin luokseenkutsuvana. Ensinnäkin olin itse aikataulusta myöhässä, enkä meinannut löytää paikalle ollenkaan. Kun sitten Tytin kanssa löysimme toisemme ja lähdimme kävelemään, olimme varsinaisesta lähtöpaikastamme 2km väärässä suunnassa. Varsinaiselle lähtöpaikalle emme koskaan päässeet, sillä satuimme kävelemään polullemme jo aiemmassa kohdassa. Suunnistimme kartan ja kännykän avulla, ihan kuten aina ennenkin. Täällä polut kuitenkin erkanivat ja haarautuivat turhan ripeää, hukkuivat aluskasvillisuuteen, muuttuivat teiksi ja metsäautoteiksi ja näin pois päin. Tämä hankaloitti maastolukua ja muutamaan otteeseen jouduimmekin kääntymään ympäri.

Kun sitten viimein pääsimme merkitylle polulle, jota pitkin olimme menossa Kylmämyllynlähteelle, hukkui polku aluskasvillisuuteen. Oikeastaan ns. aluskasvillisuus ulottui vyötäisille asti. Paikoitellen polku oli aivan vetistä kuraa ja edes vaelluskengillä ei meinannut selvitä. Itse lähde oli ihan mukavan oloinen paikka ja varmasti paremmalla kelillä olisi näyttäytynyt edukseen. Meille osui hiukan epämiellyttävä sää, sillä kävi kova tuuli ja satoi vettä.



Laavulle kävely olikin rennompaa ja viimein pitkähkö eestaas patikointi voitaisiin palkita eväillä. Vaan laavullapa odottivat litimärät puut, joita ei millään saanut syttymään. No, ei se oikeastaan haitannut, sillä olin unohtanut kattilan ja teepannuni kotiin. Siinä vaiheessa fiilis oli niin ärsyyntynyt ja turhautunut että ei voinut kuin nauraa. Kauempaa kuului vielä hirvikoiran ajohaukku ja sekös retkestä nyt olisi puuttunutkin että paikalle olisi pöllähtänyt vielä hirvikin.

Tuikku ja Väinö tulivat hyvin juttuun ja niillä synkkasi heti. Jotenkin koirissa oli vähän samaa olemusta, vaikka Väinö oli selvästi riistaviettisempi. Jotain samaa oli myös näössä, liekö se tuo ajokoira kummankin taustalla.

Melko aikaisin alkoi hämärtää ja metsässä tuli pimeää, joten kävelimme nopeasti kartan mukaan lähimmälle tielle. Instagramissa on näkymä harjulta, jolle ennen tietä nousimme, ei moittimista, näköala oli kaunis. Soitimme Tytin miehen meitä hakemaan, kun kylmissämme ja märkänä ei huvittanut alkaa enää pimeässä suunnistamaan. Loppujen lopuksi emme Jämikeskukselta olleet kovin kaukana, mutta useampi kilometri kuitenkin. Noin muuten ihan kiva reissu, jos olisi saanut sen nuotion, ruokaa valmistettua ja jos ihan koko ajan ei olisi satanut ja olisi vaikka pysytty reitilläkin. Ensi kerralla parempi onni!




Oletteko te käyneet Hämeenkankaalla? Entä onko teillä ollut epäonnisteempia retkiä?

02 joulukuuta 2015

Mut on luotu kulkemaan

Kirkassoljanen, Seitseminen 9/2012
Virrat 5/2013
Seitsemisen kansallispuisto 10/2014
Helvetinjärven kansallispuisto 7/2015
Siikaneva 9/2015
Vuorijärvi 9/2015
Helsinki 10/2015



Tuikku, koira josta ei pitänyt tulla mitään, koukutti minut reissaamiseen. Muutamista pidemmistä automatkoista reissasimme hyvin pian yön yli kestäville reissuille bussilla. Ja ei aikaakaan, kun olimme itse pääkaupungissa junalla, aivan ummikkoina. Ikimuistoisin ja upein reissu on ollut vaellus luonnonhelmassa. Ja siinä Tuikku on omiaan, siitä se nauttii itsekin eniten.



Vilkusta on hyvää tahtia tulossa mainio retkikumppani myös. Se menestyy myös mainiosti ahtaissa kaupunkioloissa, Tuikkua kun välillä vähän busseissa ärsytti, jos oli monta tuntia ahdasta. Vii voi toki muotoutua vielä suuntaan ja toiseen. Mutta sellaiseen tulokseen olen tullut, että jos koira kestää oikeasti suunnittelematonta reissaamista, se kestää kaiken tarvittavan. Jos pää on niin kunnossa, niin en rutise koiran muista ominaisuuksista.



Ja mitäs minä, minä olen matkakuumeinen. Aivan matkakuumeinen. Selailen vanhoja kuvia, katselen videoita, muistelen ja naureskelen vanhoille ideoilleni. Tunnetusti en retkiäni paljon suunnittele, en niin sinne metsän keskelle, kuin suurempiin kaupunkeihinkaan. Suunnitelmat eivät kuitenkaan koskaan toteudu ja se tunne, kun olet irti kaikesta rutiininomaisesta ja vapaa, on jotain niin parasta.

Seuraavaksi ostoslistalla on reput koirille. Näin ensialkuun Tuikulle, se saisi pidemmille retkillä kantaa omat romunsa. Tuikulle hankin nyt syksyllä myös flexin ja taakanveto valjaatkin tulivat, joten niillä saa talvella vetää ahkiota.

Matkakuumeeseen on onneksi tulossa lääkettä, lauantaina lähden tutustumaan Hämeenkankaan maastoihin. Ja isompaan kaupunkireissuun lähdemme Vilkun kanssa helmikuun lopulla, nimittäin Itä-Suomeen. Oi, minä odotan jo uusia seikkailuja... ♥

P.S. Otahan yhteys jos huvittaa helmikuussa nähdä, yövymme Mikkelissä, Joensuussa ja Kuopiossa.