Puikkonokat Harjupolulla

Tähän väliin vähän ajantasaisempia retkikuulumisia! Olimme suunnitelleen Kiiran kanssa niin kutsuttua naperoretkeä (Kelmi ja Papu*), mutta toki Savukin oli tervetullut. Treffasimme Seitsemisen luontokeskuksen parkkipaikalla. Savu meni tervehtimään Kelmiä vähän hämillään. Näytti kuin, olisi ihmetellyt miksi Koda on kutistunut. No ei sentään, pienen alkumökötyksen jälkeen pentu oli Savun mielestä oikein mukavaa seuraa.

*Vauvamme on somen puolella nimeltään Papu.

Lähdimme kiertämään luontokeskukselta lähtevää harjupolkua. Reitti oli n. 5km ja suhteellisen helppokulkuinen, joten arvelimme sen sopivan seurueemme pienimmille. Savu ja Kelmi tassuttelivatkin polulla heti rinnakkain, ihan kuin olisivat tunteneet ennestään. Kaverikuvat ovat aina pentujen kanssa vähän mielenkiintoisia ottaa. Pentu olisi mieluummin jossain touhuamassa tai siinä kuvaajan/palkkaajan jaloissa. No joitain yhteisräpsyjä saatiin ja ainakin Savulle hyvää treeniä. Savu joutui välillä odottelemaan, että saatiin pieni Kelmi paikalleen.

Istuskelimme kaatuneella puunrungolla tauolla hyvän tovin. Yhtäkkiä metsään oli eksynyt muitakin retkeilijöitä ja muutama seurue lipui ohitsemme. Jatkoimme matkaa ja saimme saksalaisen seurueen kiinni. Jatkoimme ohi ja tuota pikaa he marssivat kovaa vauhtia ohitsemme. Olivat kuitenkin pysähtyneet seuraavalle opasteelle ja menimme taas ohi. Parkkikselle he kävelivät heti perässämme. Oli siinä koirilla (varsinkin Savulla) ihmettelyä, ohituksia enemmän kuin kotiseudulla - metsässä. 

Kävimme luontokeskuksen kahviossa. Harmillisesti vitriini oli aika tyhjä, joten tyydyimme pelkkiin juomiin. Kuuma kahvi olikin ihan paikallaan. Luontokeskukseen ja ravintolaan hyväkäytökset koirat olivat tervetulleita, joten totta kai kävimme keskuksessa. Savusta täytetty jänis oli  kammottava. Jänis oli kieltämättä aseteltu vähän hassusti ja se näytti hyvin kiukkuiselta.

Räspimme vielä pihassa muutamia posetuksia ja temputtelin Savua. Sain sen myös kannustettua kaadetun kelopuun päälle, vaikka ensin vähän epäili. Hienosti kuitenkin hyppäsi matalasta kohdasta ja tasapainoili itsensä korkeuksiin. Temputtelu, vallankin tasoille hyppiminen osoittautui taas hyväksi keinoksi ohitustilanteessa. Ohitsemme meni pari koiraa ja myöhemmin lisää ihmisiä, eikä Savu haukkunut lainkaan. Se vain istui ryhdikkäästi ja katseli.

Kuvien laatu ärsytti itseä, toki paksu pilviverho teki valosta vähän mälsän tasapaksun. Mutta pikkuputkeni piirto on surkea, jos kuvattava kohde on metriä kauempana. Onneksi Kelmi ja Savu olivat mainioita malleja! Savu pitikin Kelmistä yllättävän paljon ja käyttäytyi oikein hienosti pikkupennun kanssa. Kiitos seurasta pikku puikkonokalle ja omistajalleen. Seuraava retki häämöttääkin jo syksyn puolella, sitä ennen yritän saada pohjoisen postaukset julkaistua.

Ämmin luontopolku ja Sallan museopiha

Alkuperäinen suunnitelmani oli reissussa kiertää Riisitunturin Riisin rääpäsy. Retkikumppania kuunnellessa keksimme extempore, että lähdemmekin Sallaan. Suunnittelin että kiipeäisimme tunturin huipulle. Tulimme kuitenkin, no ikään kuin järkiimme ja päädyimme Konttaisen jäljiltä jalat rakoilla kävelemään Ämmin luontopolun. Kiva polku ja laavu, ei mitään ihmeellistä matkalla. Reitiltä näkyi kyllä Salla tunturin maisemia ja tietysti helpokulkuisuus oli plussaa.

Luontopolun jälkeen ajelimme Sallan keskustaan ja vierailimme sota- ja jälleenrakennusajan museossa. Hieno museo, paras missä olen käynyt. Kannattaa ehdottomasti vierailla, jos tuolla suunnalla liikkuu. Kylällä oli niin rauhallista, että kytkimme Savun auton peräkoukkuun odottamaan. Mallikas reissukoira meni oitis maaten ja nukkui kun tulimme takaisin. Museon ikkunoista näki toki autolle, joten mielenrauhani säilyi, kun pääsin vilkaisemaan tilannetta koko ajan.

Museon pihassa oli rakennuksia, joihin olisi päässyt sisällekin, mutta pikkumatkustajalle museopuuhat alkoivat riittää. Ehdin kuitenkin pihassa temputtaa ja kuvailla Savua. Reissu olikin kuvapainotteinen, sillä sää suosi. Alla loput otokset.

Eläinkoulutus.fi jäsenyys - vahva suositus

*Ei yhteistyöpostaus*

Voisiko arkiasioita kouluttaa positiivisesti, niin että saa tuloksia? Voiko pieleen menneen asian uudelleen kouluttaa? Voiko koiran koulutuksessa edetä ihan kotioloissa?

Nämä kysymykset pyörivät päässäni vuosi takaperin, kun olin raskaana. Miten jatkaa treenejä ja mitä olisi järkevä treenata? Miten muuttuvat voimavarani ja taloustilanteeni ja kuinka usein pääsen ulos koiran kanssa kahden? Kaikkea ei tietenkään voinut etukäteen tietää, jolloin halusin tietysti varautua kaikkeen. Jokin kurssi, jonka voisin suorittaa kotona, vaikutti helpolta sovittaa omaan arkeen. Päädyin pienen selailun jälkeen ostamaan Jaana Pohjolan Eläinkoulutus.fi sivuston jäsenyyden koko  täksi vuodeksi*. Materiaalit olivat niin mielenkiintoisia, että pelkän loppuraskauden aikana ehdin lukea ja katsoa kaikki siihen mennessä julkaistut artikkelit koirista.

Sain sivustolta valtavasti motivaatiota ja inspiraatiota. Mutta mikä parasta, opin myös hirvittävästi uutta. Kyse ei ole mistään kummallisista vippaskonsteista, vaan täysin yksinkertaisista ohjeista. Aiempaan tekemiseeni verraten, asioita lähestytään vähän eri näkökulmasta. Postaussarja Kysytään koiralta on mielestäni todella hyvä ja väitän sen olevan paikallaan ihan jokaiselle koiranomistajalle.

Siitä on jo muutama vuosi aikaa, kun koulutin koiriani fyysisemmin ja enemmän käskyttäen, näyttäen niille kaapin paikkaa jne. Olin kyllä treeneissä palkitsemisen kannalla, mutta arjessa koiran pitäisi toimia ilman nakin nakkia. Otin jossain vaiheessa arjessakin palkkiot käyttöön, mutta muutoin en toimintatapaani muuttanut. Esimerkiksi odottamisessa ja taukokäytöksessä palkitsin makupaloin rauhallisesta olemisesta. Lopputulemana emme edenneet kovinkaan paljon, sillä tauolla ruoka ei ollut se mitä koira tavoitteli. Koira tavoitteli tuolloin toimintaa ja siksi äänteli tai valui pois matolta.

Hoitotoimenpiteistä kirjoitin jo aiemmin, että niiden taso tympii minua. Se käsittelet vain varmoin ottein niin se tottuu mantra ei ole tuntunut tuottavan haluamaani tulosta. On vähän hölmöä pyydystää koira ensin ja vasta sitten pukea sille valjaat/mantteli, trimmata/harjata tai mitä ikinä. Olisi niin paljon helpompaa ja koiran hyvinvoinnin kannalta parempaa, jos se tulisi mihin tahansa haluankin, vapaaehtoisesti. Jopa erikseen pyytämättä. Aina sitä löytää ja oppii uutta ja voi naureskella omalle aiemmalle tekemiselleen. Sekä tiestysti yrittää omaksua uusi toimintatapa ja opettaa se koiralle.

Halusin jakaa tämän, koska olen kokenut sivuston todella hyödyllisenä. Olen saanut videoista aivan uutta näkökulmaa, ideoita ja motivaatiota. Ehdoton plussa on se, että koulutusvideot voi katsoa/kuunnella koska itse haluaa ja ehtii. Tiski- ja pyykkitouhut sujuvat kyllä mielekkäämmin, kun voin samalla kuunnella itseäni kiinnostavia koulutusvideoita. Itse koulutustuokion voi toteuttaa koska ehtii/jaksaa/haluaa, mikä on hyvä juttu. Ilman jäsenyyttä en näkisi videoita, enkä todennäköisesti tarttuisi toimeen minkään suhteen koska arkemme on jo ihan hyvää.  Vaikka monilla arki onkin ihan hyvää, ei kannata jämähtää. Opiskelu on mukavaa aivotyötä itsellekin ja jos koira hyötyy siinä sivussa, niin mikäs siinä.

Eläinkoulutus.fi jäseneksi pääset tästä

*Jäsenyys on mahdollista ostaa myös vain kuukaudeksi kerrallaan

Konttaisen tuulessa

Ensimmäisen reissupäivän lähinnä huilasimme, eikä pieni päivälenkki Rukalla tuottanut haluamiani kuvia. Siispä hypätään suoraan kolmanteen reissupäivään, jolloin kiipesimme Kuusamossa mökin lähettyvillä olevalle Konttaiselle. Valtavaara oli toinen vaihtoehto, mutta vauvan kantaminen pelkälle Konttaiselle oli ihan riittävän hikistä hommaa. Savu intoa piukassa kun viimein päästiin ulkoilemaan, vaan vauhtipa tasaantui portaissa nopeasti. Itsekin tuli siinä rappuja kiivetessä hiukan puuskutettua ja kyllä koirakin muutaman kerran kääntyi katselamaan taakseen.

Konttainen osoittautui hurjan kauniiksi vaaraksi näköaloineen ja ilta-aurinko teki tunnelmaan vielä oman lisäyksensä. Savu nuuski tuulta ja katseli tarkasti maisemia. Kova tuuli huipulla kävikin ja se aluksi poropuolikasta vähän ärsytti, tukka menee huonosti. Oma lihapullapussi sai Savun silmät syttymään - viimein koirakin on muistettu. Suorastaan taiteelliset maisemat olivat miellyttävää vaihtelua kuvausmiljöölle ja Savu laittoikin parastaan. Postauksesta voineekin huomata, että osannut päättää, mitä julkaisisin...

Temppuilun, tasapainoilun ja portaissa kiipeilyn jälkeen Savu käpertyi hyvillä mielin auton peräluukkuun nukkumaan. Ei jaksanut enää auton viereen kävelevälle porollekaan tuhahtaa. Poroista puheen ollen, Savu osoittautui ihan loistotyypiksi. Kyllähän porot kovasti kiinnostivat, mutta saivat olla rauhassa. Lukuunottamatta yhtä, joka sai häädön mökin pihasta. Muutoin Savu suhtautu poroihin vähän kuin niitä kävelisi täälläkin vastaan. Poroja olikin ihan todella paljon, joten uutuudenviehätys kaikkosi nopeasti.

Koska kuvia on reissusta todella paljon, päädyin julkaisemaan kuvia pötkönä. Sen sijaan että yrittäisin väkisin keksiä kuvien väliin jotakin kirjoiteltavaa. Lisää kuvia täällä.

Lomalta paluu

Lomasta toipuminen käynnissä... Kävelyn ja yökukkumisen sijaan väsyn kaikista eniten autolla ajamisesta ja kyydissä olosta. Tuntikausien istuminen useana päivänä saa aikaiseksi nuutuneen olon. Palasimme viikon reissulta kotiin varhain tiistaiaamuna. Yöajelu ei ole juttuni, ei edes kyydissä oleminen.

Reissu oli kaikintavoin mieleinen, palauttava, rentouttava, lataava, piristävä... Tarkempia reissupostauksia taitaa tulla pari, sitä mukaa, kuin saan kuvia valmiiksi. Vaikka vauva ei muutoin verota, niin kuvien käsittely yksin on nykyään harvinaista herkkua. Yllätyksekseni video kuitenkin valmistui melko nopeasti, joten tässä pieniä klippejä reissusta!

Majoituimme siis Kuusamoon, josta vierailimme eri luontokohteissa, sekä Sallassa, Ranualla ja Suomussalmella. Täysin koirareissu ei ollut tämä, sillä hoidimme samalla myös mm. sukuloimiset.