31 maaliskuuta 2019

Hitaammat kuulumiset

Selailin jokin aika sitten vuosien takaisia blogitekstejäni. Voi kun meno on ollut toisenlaista, erilailla aktiivisempaa, jännittävämpää, mutta toisaalta myös huolimatonta ja stressaavaa. Olimme kolme vuotta sitten vasta muuttaneet näille seuduille (mutta emme vielä tähän taloon), minä vaihdoin työpaikkaa ja kaavailin aktiivista harrastuskesää koirien kanssa. Kesä kuitenkin oli hyvin erilainen, kun menetin koirani. Lopulta asuntokin vaihtui, samoin työt. Vanhoja on kiva muistella kultauksen kera, mutta aikansa kutakin. Tuolta kolmen vuoden takaa minulla ei ole mitään muuta tuttua jäljellä, kuin se silloin armeijan harmaista kotiutunut mies. Nykyinen elämänvaihe on omalla tavallaan ihanaa, hidasta ja huolellisempaa. Olen oppinut kohtaamaan koirani oikeasti ja pysähtynyt kuulemaan sitä. Olen ahminut rutkasti teoriatietoa ja oppinut viimein ymmärtämään näitä parhaita ystäviämme - siis vain hiukan aiempaa paremmin.

Pitenevät päivät ja valoisammat illat ovat ihan lottovoitto! Ihan kuin vuorokaudessa olisi heti lisää tunteja. Valoisuus mahdollistaa myöhäisemmätkin iltalenkit - olen huomattavasti pirteämpi illemmalla, kun on valoisaa. Mies tekee niin pitkiä työpäiviä, että päiväaikaan minun on mahdoton lähteä minnekään ilman lasta. Siispä valoisat illat ovat enemmän kuin tervetulleita, olenkin ikävöinyt kesäisiä yölenkkejä suunnattomasti. Toki niihin kesäisiin lenkkeihin on vielä tovi.

Olen aina ollut enemmän toiminnallinen hutkija, kuin rauhallinen hetkessä eläjä. Uusi elämänvaihe onkin opettanut tässä paljon ja olen viimein oppinut pysähtymään myös koiran kohdalla. Aiemmin laatuaika koirien kanssa oli jatkuvaa menemistä, sillä minulle se on ollut rapsuttelua luontevampaa. Aiemmat koirani eivät myöskään olleet erityisen seurankipeitä. Savu sen sijaan pitää läheisyydestä, oleskelusta ja pitkistä rapsutteluhetkistä. Siltä kannalta ajateltuna tämä pikkulapsiarki on Savun kulta-aikaa. Olenkin panostanut rapsutteluun ja silittelyyyn nyt huomattavasti. Meillä on ollut oikeastaan meneillään varsinainen lämpökausi. Tämän myötä Savun mm. satunnainen kerjääminen ja hetkittäinen vinkuminen on vähentynyt. Lisättäköön vielä, että paijaan Savua silloin kun se itse pyytää ja haluaa. Savun rapsuttelulla on ollut ihan huikea vaikutus koiran käyttäytymiseen, eikä ei toivottua -käytöstä tarvinnut erikseen kitkeä!

On ollut motivoivaa ja piristävää katsella muiden (perheellisten) koiranomistajien treenejä ja kisasuorituksia. Tämä vaihe on siis ohi menevä ja mekin kyllä heräilemme tämänhetkisestä treenihorroksesta. Olisimme heräilleet jo, jos miehen työtilanne olisi toisenlainen. Ei sovi kuitenkaan valittaa, hienoa että on töitä, sillä vain se mahdollistaa tämän hitaamman eläimisen. Some toki toisaalta tuo omat paineensa; kaiken pitäisi olla tehokasta ja nopeaa kellon ympäri. En kuitenkaan onnekseni ole ainoa, joka havahtui tuon viestin epärealistisuuteen käytännössä.


Vaikka tokorintamalla ja kahden keskeisissä metsälenkeissä on toivomisen varaa, ovat käsittelyharjoitukset kivalla mallilla. Savuhan kyllä pysyy paikallaan kun niin käskee ja antaa kyllä harjata (tai mitä tarvitseekaan tehdä), mutta joka kerta suhteemme saa siitä särön. Ylipäänsä mikä tahansa väkisin tehty toimenpide laskee ohjaajan arvoa huomattavasti. Kun harjaaminen hoidetaan koiran tahtiin, ei Savu loppupäivää välttele minua. Toki harjaamisesta Savu ei vieläkään tykkää, enkä minäkään. Turkin kanssa on ollut vähän hankaluuksia muutenkin, mutta kirjoitan niistä lisää myöhemmin.

Meillä treenattavia käsittelytoimenpiteitä ovat mm. pannan, valjaiden ja takin pukeminen, harjaaminen ja kynsien leikkaaminen. Savulle on aina saanut kaikki edellä mainitut tehtyä sen vastustelusta huolimatta. Vaikka Savu ei ole mistään pitänyt, on vastustelu tavallaan tosi hyvä merkki. Se kertoo koiran toimintakyvystä ja oma-aloitteisuudesta. Vastaantaistelun sijaan kannattaa antaa koiralle valinnanvapaus ja sen kautta kouluttaa tehtävistä mieluisia. Passiivinen koira joka ei vastustele, on usein luovuttanut aikoja sitten.

Kynsien leikkaamiseen tarvitsin ammattiapua. En ole onnistunut kynsien leikkaamisessa vapaaehtoisesti yhdenkään koirani kanssa ja aloin olla tehtävän suhteen neuvoton. Onneksi apua on saatavilla, eikä koiran kynsiä todellakaan tarvitse leikaya väkisin! Muita tehtäviä olen kouluttanut Savulle itse. Manttelin pukeminen on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, eikä toisaalta ihmekään. Pukemistilanteisiin on liittyntt monia epämiellyttäviä tilanteita ja tunteiya mm. ahtaita tiloja, muiden ihmisten huutamista, lähellä olevien koirien rähinöitä ym. sekä tietysti se konkreettisin - olen pukenut manttelin aina väkisin, Savun perääntymisistä huolimatta. Kunhan joskus saan edes miltei valmista em. suhteen, kuvaan käsittelyistä tänne videon.

Nykyisellään minua joissain määrin ärsyttää sana "totuttaminen". Koira voi oppia sietämään epämiellyttävää tilannetta, mutta jos arki täyttyy kaikesta mitä pitää vain sietää, ei lopputulos ole kovinkaan miellyttävä. Monet arkiset asiat voi kuitenkin opettaa jopa huippuhauskoiksi vuorovaikutustilanteiksi. Haastan kaikki tämän lukeneet pohtinaan arkisia askareita uudelleen ja tekemään koirastaan aktiivisen osallistujan.

Olen pohtinut myös aiempia koulutustapojani. Nykyisellään johtajuusteoria ja laumavietti kuulostavat korvaani myyteiltä, joita ne toki ovatkin. On jopa epäterveen kuuloista, että toista - edes koiraa - pitäisi hallita 100% nimenomaan nöyryytyksen kautta. Passiivisella eläimellä jonka on toteltava mitä vain rangaistuksen pelossa (tai muka hakemalla hyväksyntää), ei ole paljonkaan tekemistä kouluttamisen kanssa. Onneksi uusi tieto tavoittaa koko ajan useampia ihmisiä ja jokainen voi alkaa toimimaan toisin. Se mihin vannoin vaikkapa viisi vuotta sitten, on mielestäni nykyään ihan järjetöntä. Kaksipiippuinen juttu, mutta toisaalta on positiivista havaita oma kehityksensä.

Yritän tämän vuoden aikana ehtiä päivittämään joitain vanhoja tekstejäni. Niissä on suoranaisia asiavirheitä ja/tai olen esittänyt mielipiteeni uskottavan kuuloisesti faktana. Mielipiteitä minulla on tietysti edelleen, mutta pyrin nykyisellään kirjoittamaan ne mielipiteinä - en absoluuttisina totuuksina. Tieto sitä paitsi muuttuu ja kehittyy koko ajan, joten osa teksteistä - silloisesta itseluottamuksestani huolimatta - ovat tiedoiltaan vanhentuineta ja vääristyneitä. Tulen linkittämään päivitetyt tekstit jonkin tulevan tekstini yhteyteen. Tällä hetkellä linkki sivu on päivitetty ja täydennetty.

Huhtikuu tulee olemaan kiireinen, mutta kalenteriin on varattu tilaa muutamalle retkelle ja tietysti niille pitkille iltakävelyille. Kuulumisia ehtinen kirjoittaa uudemman kerran vasta kesällä. Tekemistä on niin paljon ja olen päässyt aiempaa paremmin kiinni käytäntöön. Se aika, minkä ennen käytin kuvien käsittelyyn ja monipuolisiin teksteihin, oli oikeasti koirilta pois. Minulla olisi edelleen se lähes samanmittaine aika käytettävissä läppärillä oleskeluun. Olen kuitenkin viimein oivaltanut, että Savua ei kiinnosta, mitä nettikansa siitä tai meistä ajattelee. Savua kiinnostaa se, mitä me tehdään nyt ja miten kivaa meillä tänään voi olla. Siispä, sulje some ja kysy koiraltasi, mitä se haluaisi.

15 maaliskuuta 2019

Savu ja pehkot poluilla

Kiiran postaus

Maanantai on mainio päivä aloittaa viikko ulkoilulla uusissa maastoissa. Retkeilyä onkin ollut ikävä ja johan edellisestä (Ruskaretki Salamajärven kansallispuistoon +Pyhä-Häkki 9/2018) keikasta Kiiran kanssa oli kulunut puoli vuotta! Nopealla aikataululla sovittiin päiväretki naapuri maakuntiin, tarkoituksena katsastaa Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistot. Ajomatka oli kohtuullinen, vaikkakin varsin maksimaalinen päiväkohteisiin. Molemmat kansallispuistot ovat myös suhteellisen pieniä, joten senkin vuoksi ajateltiin käydä kahdessa paikkaa kerralla.

Edellisenä yönä oli satanut lunta varsin reilusti ja heti pohjoisemmas ajettua maisema oli oikeastaan talvinen. Suomen kevätkeli aidoimmillaan, kuten kuvistakin huomaa. Koirat nukkuivat lähes perille asti ja ryhtyivät autosta päästyään heti leikkimään. Itsellä meni hetki oppia erottamaan, kumpi pehkoista on Koda ja kumpi Kelmi. Selkeästi erinäköisiähän nuo ovat, varsinkin kun livenä tapaa. Vaan kylläpä oli Kelmi kasvanut ihan rutkasti sitten viime näkemän! Savua jättiläiseksi kasvanut pentu vähän kauhistutti, sillä Savu ei pidä liian tuttavallisista koirista. Hyvät leikit koirat saivat kuitenkin pystyyn ja oikeasti Savuki tykkäsi kavereistaan.



Savulla oli varsin erikoinen käsitys poseeraus/asettelukuvista. Harmikseen olin varannut mukaan vain tavallisia kuivanappuloita, vaikka yleensä Savu saa palkkioiksi lihapullaa. Asianmukaisen palkan puute näkyi hiukan koiran ilmeissä ja tahti oli hiukan "no kyllä kun pyydät mutta missä karkit..." tapaista. Kuivanappulakin kyllä kelpasi, mutta tietenkään Savu ei sitä vastaan tee kovin täysiä mitään. Siitä huolimatta herrasmies haukkuni tarjosi kaikenlaisia sirkustemppuja, vaikka ihan tavallinen istuminen olisi kelvannut. Savu yritti kaikilla neljällä jalallaan seistä myös opaskyltin päällä ja kävikin siinä, kuvaa vain emme ehtineet saada. Nuotion vieressä oli aivan pakko peruuttaa penkille ja sillan kaiteen päälle piti mennä seisomaan. Hyvin ovat temput iskostuneet, kun pelkkä niiden tekeminen ilman pyytämistä on koirasta noin mukavaa! Osasyy ynseisiin ilmeisiin oli myös terävä lumissade, joka välillä muistutti vähän räntääkin.

Kauhaneva-Pohjankankaalla kävelimme ehkä 3-4km. Tarkoituksenamme oli kävellä nuotiotauon jälkeen takaisin eri reittiä, mutta tulimmekin toisiin aatoksiin. Lammen ympäri reitti oli merkattu vähän kehnosti olosuhteisiin nähden, kova tuuli pyyhki jälkemme lähes välittömästi ja repussa matkustava Papu ei piitannut kovasta tuulesta. Talvinen suomaisema näin suomalaisittain ajateltua, olisi tuskin ollut lammen toisella puolella yhtään kummoisempi.



Jatkoimme matkaamme autolla Lauhanvuoren kansallispuistoon. Olin lukenut netistä sen verran infoa, että näkötorni on talvisin suljettu. Kalenterin perusteella maaliskuu on kuitekin kevättä, mutta näkötorni oli silti lukittu. Tämä harmitti aikas paljon, sillä muutoin parkkikselta lähti vain latu ja lumen peittämä polku. Lumisadekin oli vähän kiihtynyt, joten Lauhanvuoden kanssa kävi samanlailla, kuin syksyllä Pyhä-Häkissä. Kävimme siis vain parkkipaikalla ja hieman ympäristössä, ottaen muutamia kuvia. Alueella olemme siis käyneet, mutta Lauhanvuorella on ehdottomasti käytävä joskus uudelleen. Kesäaikaan alue on varmasti parhaimmillaan.

Paluumatkalle olimmekin lähdössä jo niin hyvissä ajoin, että päätimme kiertää vielä Kuninkaanlähteen kautta. Koirat pääsivät sopivasti tarpeilleen ja pienelle sillalle poseeraamaan. Olisin ehdottomasti kaivannut laajakulmaputkea lähdekuviin, vaikka Kiiran lainaama kiinteä 50mm objektiivi oli muutoin passeli. Ja jos vielä vähän voi jostain valittaa, niin lumisade. Miten ärsyttävän vaikea onkaan tarkentaa koiraan ja kun nekin reppanat joutuvat vielä siristelemään silmiään. Vaikka talvesta pidänkin ja Savu myös, niin kyllä kevät kurakeleineen olisi jo varsin tervetullut.

Kiitos jälleen Kiiralle retkiseurasta! Jos vain sää ja aikataulut sallivat, tahdomme ehdottomasti kevään aikana vielä yönyliretkellekin ♥

11 maaliskuuta 2019

Kuvapostaus #1

Muutamia menneen talven kuvia jäältä ja metsälenkeiltä. Kuvissa Savun parhaat koiraystävät, metsän takaa naapurista. Lenkkeilyn kannalta lumien sulaminen on ihanaa ja päivän piteneminen vielä parempaa. Lumettomaan metsään pääsee kävelemään kauemmas ja syrjempään vähemmällä vaivalla ja valoisia lenkkejä on mahdollista tehdä taas anivarhain tai iltamyöhään. Parasta ♥
   
Pitkäkyntisen koulutusoperaatio on vielä hiukan kesken, sen vuoksi kaikkia kynsiä ei ole vielä leikattu.

05 maaliskuuta 2019

Päiväretki Hämeenkankaalla


Jos eilen satoi lunta, niin viime viikolla sentään oli keväistä! Ajelimme tiistaina Niinisaloon hakemaan Even ja Sanin kyytiin, josta jatkoimme Hämeenkankaalle. Olen käynyt Hämeenkankaalla viimeksi muutamia vuosia sitten edesmenneen koirani kanssa ja aivan eri kelissä ( Tuntemattomat ovat luontopolut 11/2015). Tämän kertainen reissu oli huomattavasti onnistuneempi - kaunis kevättalvinen keli, emmekä eksyneet reitiltä.

Alunperin olimme ajatelleen kävellä kaksi eri reittiä, joista olisi tullut yhteensä n. 11km matka. Epäilin kuitenkin omaa kuntoani kantaa vauvaa repussa niin "pitkästi" ja kaavailin alle 5km riittävän valokuvauksen kannalta. Toisin kuitenkin kävi ja alan viimein oppia että viis suunnitelmista, antaa hetken viedä. Niinpä lähdimme parkkikselta kävelemään Sormelan laavulle, tarkoituksena kiertää luontopolku. Koirat spurttailivat alkuun hiukan enemmän ja jolkottelivat reitillä aivan kuin useamminkn tapailisivat.

Kävelimme koko matkan hiitoladunpohjaa. Latu oli kuitenkin todella roskainen ja paikoin sulanut lähes käyttökelvottomaksi. Paluumatkalla pari hiihtäjää tuli kuitenkin vastaan. Sivakoijat olivatkin sopivan yllättävää ohitustreeniä Savulle! Sormelan laavu tuli vastaan aika pian, vaikka olimme kävelleet "jo" 2km. Tasainen maasto yllätti helppoudellaan ja kun laavulla oli kuusirankojen pilkkomiseen vain tylsä saha, jatkoimme matkaa Ruskalaavulle.



Ruskalaavulle kävelyä olikin sopivasti ja yhteensä reilun 6km talsimisen jälkeen laavu tuli vastaan. Nuotiopuutilanne ei ollut juurikaan parempi, mutta sahan lisäksi liiterissä oli kirves. Ihan itse siis jouduttiin suhteellisen isot rangat sahaamaan ja sen jälkeen pilkkomaan. Pilkkominen olikin haasteellisempaa, sillä alustaksi tarkoitettu pölkky oli laho ja vähän pieneksi kulunut. Puut saatiin kuitenkin pilkottua ilman tapaturmia ja nuotiokin syttyi - suorastaan historiallisesti vain yhdellä tulitikulla.

Auringon paiste, hiljaisuus, pari koiraa ja lämmin nuotio. Tunnelma sopi meille kaikille hyvin ja koiratkin pääsivät kyttämään eväitä. Erityisesti pikkuhimisen leivänkannikka kiinnosti kovasti ja Sani lopulta totesi sen koiran syötäväksi. Savullekin jäi leipää, sillä Papu tiputteli murusia pitkin poikin.  Eivätkä koirarukat sentään pelkällä leivällä retkeilleet, kumpainenkin saivat Wahlsténin kalkkunankaulat ja lopuksi vielä makkaroiden tähteet.

Makkaranpaiston jälkeen hiukan kuvailimme ja keskustelimme koiran koulutuksesta. Tarvitsisin itse ajan lisäksi runsaasti motivaatiota, jotta osaamisemme etenisi. Treeneistämme kirjoittelen myöhemmin lisää. Savu ja Sani suostuivat kaverikuvaan, kunhan saivat asettua omasta mielestään sopivalle etäisyydelle toisistaan. Kaverikuvat onnistuvatkin yleensä kivemmin - ja rähinöiltäkin vältytään - kun koiria ei asetella toistensa kylkiin kiinni.

Paluumatka taittuikin tuttuun tapaan nopeamman tuntuisesti, kuin laavulle kävely. Hämeenkankaan maasto on miellyttävän tasaista kulkea ja niinpä pidempikin lenkki taittuu suhteellisen kevyesti. Kaiken kaikkiaan kävelimme 13,4km, koirat varmasti huomattavasti enemmän. Päiväretki piristi suuresti ja luontoon pitäisi päästä ehdottomasti taas useammin. Savu on varmasti samaa mieltä, sillä kevään tuoksut saavat koiraankin ihan uutta puhtia. Tämä viikko menee nyt hiukan rauhallisemmin ja keskitymme kotimetsän lenkkeihin ja käsittelyharjoituksiin. Kuulemani mukaan, ensi viikolla ollaan taas nuotion äärellä.

01 maaliskuuta 2019

Toinen koira, miksi ei?

Otsikosta ei kannata hämääntyä, meille ei toistaiseksi ole tulossa toista koiraa. Tasaiseen tahtiin minulta on kuitenkin kysytty joko meille on tulossa toinen koira, koska meille tulee toinen koira ja mikä koira meille tulee seuraavaksi. Ensimmäisen kerran toisesta koirasta kysyttiin keväällä, kun julkaisin instagramissa tiedon, että Louna muutti meiltä pois. Sen jälkeen kyselyt ovat jatkuneet, joten ajattelin avata aihetta hiukan enemmän. 

Aloitetaanpa Lounasta, joka meille aikanaan tuli väliaikaismajoitukseen. Asennoiduin niin että tarvittaessa se voi asua meillä loppuelämänsä, mutta jos vanhempieni työnkuva muuttuisi, koira menisi heille. Louna olisi alunperinkin muuttanut vanhemmilleni, mutta heidän työnkuvansa salli toisen koiran vasta viime keväänä. Yleisestä harhaluulosta huolimatta, Louna ei vaihtanut kotia Papun syntymän vuoksi. Asiat vain sattuivat järjestymään silloin koiran eduksi ja Louna sai jäädä pyörimään rauhallisempiin kuvioihin. Lounan alkutaipaleesta voi ulkopuolinen lukea lisää täältä

Vaikka meillä olikin parin vuoden ajan kaksi koiraa, ei meillä käytännöllisesti katsoen ole koiranpaikkaa auki. Louna tuli, koska se oli silloin järkevin ratkaisu sen suhteen. Olisi vähän hassua hankkia Lounan tilalle toinen koira, sillä Lounakin oli ns. ylipaikalla. Savuhan hankittiin ainoaksi koiraksi, kunnes tilanne joskus toiseksi muuttuu. Savu ei Lounan muuttamisen jälkeen ole näyttänyt mitään merkkejä siitä, että isommin kaipaisi toista koiraa kämppiksekseen. Savu tapaa tuttuja koirakavereitaan sopivasti ja muun ajan se on aktiivisesti meidän kanssamme. Varsinkin nykyään kun olen kotona koko ajan, Savu saa seuraa enemmän kuin mikään koirani koskaan aiemmin.

Vain harvoin koiraa nykyään hankitaan siksi että sitä varsinaisesti tarvittaisiin. Ensisijaisestihan koira hankitaan koska halutaan ja syitä haluta koira on varmasti miljoona. Niin huippuja otuksia nämä ovat ja siksi minäkin haluan myöhemmin pitää useampaa koiraa kerralla. Haluta saa tietysti kaikenlaista, mutta ennen käytännön toimiin ryhtymistä, on hyvä kartoittaa tilanne edes osittain järjen kanssa. Meidän kohdalla lopputulema oli se, että toinen koira ei nyt hetkeen ole ajankohtainen.

Isoin syy sille, että koiranhankinta ei ole ajankohtaista - saati järkiperusteista - on toive lapsiluvun kasvamisesta. Papu ei toivottavasti jää ainoaksi lapseksi, ellei niin sitten ole tarkoitus. Olisi aika typerää ottaa tähän väliin pentu, jos kerran tietää toivovansa lähitulevaisuudessa uutta raskautta. Uskon että pärjäisin kyllä koiran, taaperon, pennun ja vauvan kanssa, mutta pidän nykyään mukavasta arjestamme  niin paljon, etten hevillä luovu tästä. Pidän haasteista, mutta en tahdo rasittaa itseäni äärirajoille, jos ei ole pakko. Uusi perheenjäsen (oli se sitten koiranpentu tai oma vauva) ei sitä paitsi kosketa pelkästään minua, vaan jokaista taloudessamme asuvaa. Sen vuoksi asiaa ei voi harkita liikaa.

Savun kannalta toinen koira on aika neutraali asia. Savu tietysti pitää muista koirista, mutta se arvostaa myös olemista omissa oloissaan. Kaikista eniten Savu nauttii siitä, että se aika mitä Papusta jää, on 100% Savun aikaa. Uskaltaisin väittää, että Savu ei kovin mielellään puolita siivuaan pennun kanssa. Eikä minulla olisi tässä vaiheessa resursseja tarjota Savulle riittävästi omaa aikaa - ilman pikkulapsia ja pikkupentuja. Vaikka Savu onkin arjessa koko ajan läsnä, en ehdi esim. treenata sitä niin paljon, kuin haluaisin ja miten paljon tarvitsisi, jotta etenesimme nopeammin. Tällä hetkellä treenirintaman kannalta, toisen koiran hankkiminen olisi silkkaa idiotismia.

Varsinaisia esteitä toiselle koiralle ei olisi, mutta painavaksi punnittuja syitä kyllä, joiden vuoksi koiran hankinta ei ole kovin pitkälle harkittua tässä vaiheessa. Yksi isoin syy on myös se, että en todellakaan tiedä, mikä koira meille sopisi. On helpompi luetella koiria, jotka meille eivät sovi. Sekarotuista meille tuskin enää tulee, sillä vastuullisia kasvattajia ei liikaa ole. Kodinvaihtajaa en pidä vaihtoehtona, mutta siitä kirjoitan alempana lisää. Rotukoiriin siirtyminen on minulle hyppy tuntemattomaan ja jo pelkästään mieluisaan rotuun päätyminen vaatii rutkasti selvitystyötä. Sopivan kasvattajan etsimisestä puhumattakaan.

Se nyt on selvää, että seuraava koira ei tule olemaan harrastuskoira. Tarkennuksena, tämä ei tarkoita sitä että se olla möllöttäisi passiivisena jossain tontin nurkassa. Seuraavan koiran kanssa vain ei tule olemaan kilpailutavotteita, vaikka jotain saattaisimmekin harrastaa. Toinen koira tulee olemaan ensisijaisesti perhekoira ja kaveri Savulle. Vaikka muut harrrastukset ovatkin välillä vähemmällä, perusulkoilun lisäksi retkeilemme enemmän ja vähemmän. Tämä asettaa joitain vaatimuksia turkille ja koolle, sillä koiran pitäisi ainakin plussakelissä kyetä nukkumaan ulkona ilman suurempia ongelmia.

Rotuja en ole kovin paljon pohtinut, koska miksi turhaan kiusata itseään. Ei kuitenkaan liian suurta, ei liian pientä, ei liian liioiteltua eikä liian mitään. Rotuja selailen sitten kun koiran hankinta näyttää ajankohtaiselta. Etukäteen ei viitsi tehdä suuria suunnitelmia, sillä muutoin päädyn (itseni tuntien) johonkin hätiköityyn ratkaisuun. Älköön kukaan nyt ymmärtäkö väärin, koirani ovat kyllä aina olleet tarkoin harkittuja ratkaisuja sen hetkisellä tiedollani ja taidollani.. Ilman parempaa puoliskoani voisi kuitenkin käydä niin, että meillä asuisi sekalainen seurakunta kaikenlaisia koiraeläimiä.

Kodinvaihtajaa tai rescueta en toistaiseksi pidä vaihtoehtona lapsiperheeseen. Minulla ei ole muun arjen ohella kiinnostusta painia todennäköisten käytösongelmien parissa, vaikka ne muutoin kiinnostuksen kohteisiini kuuluvatkin. Lapsiperheen resurssit ovat erilaisia, kuin yksinasuvan. Kodinvaihtajan koulutukseen pitäisi sitoutua erilailla talouden jokaisen aikuisen, joten senkin suhteen savotta olisi aivan liian raskas. Äärimmäisen harva luovuttaa uuteen kotiin ongelmatonta, valmiiksi koulutettua aikuista koiraa - varsinkaan ennalta tuntemattomalle ostajalle. Siispä ne harvat hyvätkin kodinvaihtajat, menevät minulta tällä erää ohi. Aloitan mieluummin kaiken pennun kanssa alusta, kuin korjailemalla toisten virheitä.

Vaikka sitova vauvavuosi jää pian taakse, on uusi ja ihmeellinen taaperoaika edessä. Tässä on meille kaikille paljon uutta ihan ilman toista koiraakin. Haluan panostaa arkeemme tämän hetkisellä kokoonpanolla, ilman resurssien äärirajoille viemistä.  Juuri nyt ensisijainen tavoitteeni koira-asioissa on treenata Savu koevalmiiksi ja harrastaa sen kanssa niin paljon, kuin haluamme ja on mahdollista. Pohdiskellaan toista koiraa sitten, kun sille näyttää olevan paikka auki ja kohdalle osuu jokin aidosti kiinnostava tapaus. Aika näyttää, mitä tulevaisuudessa on tapahtuva.

Kärsivällisyyttä ja malttia onnistuneisiin koirahankintoihin! :)

08 helmikuuta 2019

Koira ja lapset - konfliktitilanteet

Koira ja vauva - valmistaudu etukäteen 9/2018
Viikko ja kolme koiraa - havaintoja arjesta +video 10/2018

Tämä (hiukan rönsyilevä) postaus on suunnattu kaikille, jotka ovat edes vähäisesti tekemisissä lasten ja koirien kanssa. Teksti käsittelee koiria ja pieniä (alle kouluikäisiä) lapsia yleisesti, niin vieraita, kuin omankin perheen jäseniä. Pienten lasten ja koirien kanssa vahinkoja - purematilanteita - sattuu harmittavan usein, vaikka suuri osa niistä olisi helposti estettävissä. Postauksen on tarkoitus antaa ajateltavaa ja uutta näkökulmaa aiemman "pureva koira monttuun" käsityksen tilalle.

Haluan lähettää myös kiitokset kaikille lapsille, lasten vanhemmille, koiran omistajille ja ns. asetelman ulkopuolisille, jotka vastailitte kysymyksiini ja annoitte aiheesta monenlaista näkökulmaa. Toivottavasti tästä tekstistä on apua ja iloa monille. Monet ongelmatilanteet johtuvat siitä, että on yliarvioitu omat taidot tilanteen hallinnasta. On ehkä annettu lapselle epäselvät ohjeet koiran kanssa toimimiseen tai ei ole huomattu tai osattu lukea koiran varoitusmerkkejä. Pienen lapsen vastuulle ei voi jättää koiran elekielen  lukemista, eikä koiran vastuulle pelin poikki viheltämistä.

Miksi koirat purevat? Eikö tuttu koira olekaan lapsirakas? Onko koira arvaamaton? Puriko koira turhaan? Pitäisikö koiran kestää lapsilta kaikki, miksi? Voiko koiran jättää pienten lasten kanssa valvomatta? Onko oikein antaa koiran purra lasta siksi, että lapsi oppisi olemaan koirien kanssa? Nämä ja monet muut kysymykset ovat kuultuja ja itsekin pureskeltuja. Toivottavasti löydät näihin vastauksia tästä tekstistä.

Käytän tekstissäni sanaa konfliktitilanne, kuvaamaan niitä tilanteita, joissa koira ajautuu käyttämään purukalustoaan - vaikka vain ilmassa näykkäisyyn. Konfliktitilanne tässä tekstissä on se, kun tapahtumaketju eskaloituu siihen pisteeseen, ettei koiralla syysta tai toisesta ole muuta vaihtoehtoa, kuin purra. En henkilökohtaisesti pidä lasten ja koirien vertailemisesta keskenään, joten pyrin välttämään tätä asetelmaa tekstissäni. Leikkitilanteet lasten ja koirien välillä ovat osapuolen näkökulmista katsottuna varsin erilaisia ja yritän niitä parhaani mukaan avata tekstin edetessä. Koira voi innostua riehumaan niin, että puree lasta vahingossa samalla, kun tavoittelee lelua tämän kädestä. Lapsi voi kesken kaiken halata koiraa ja takertua tähän kiinni siten, että koira hermostuu.

"Unohda vietit ja vaistot, keskity olennaiseen."

Myytti siitä että koira voisi petoeläimenä viettiensä vallassa yhtäkkiä hyökätä mielivaltaisesti pikkulapsen kimppuun, ei pidä paikkaansa. Koira ei ole mikään automatisoitu robotti, joka toimisi ihan miten vain sattuu mieli tekemään. Koirat lähettävät meille jatkuvasti viestejä ja signaaleista mielenliikkeistään, jos vain osaisimme lukea niitä. Koirat ovat yksilöitä ja niillä on erilaisia ominaisuuksia. Jotkin koirat voivat pelätä lapsen kiljaisua, kun taas toinen koira voi kiihtyä siitä niin, että innostuessaan kaataa lapsen. Juoksevat lapset aiheuttavat koirissa hyvin erilaisia reaktioita, joku koira pakenee, toinen juoksee perään ja voi näykkäistä esim. paimentaessaan. Näitä tilanteita voi onneksi harjoitella.

Ei ole tarkoituksenmukaista, että lapsi joutuu koiran aikana olemaan, kuin ei olisi olemassakaan. Ei myöskään ole kohtuullista, että koiran tulisi lamaantua passiiviseksi pehmoleluksi lasten aikana. On sekä koiralle, että lapselle stressaavaa, jos joutuu olemaan jatkuvasti varovainen toisen suhteen. Sen sijaan rauhallisia yhdessäolo tilanteita kannattaa harjoitella erikseen.

Vastaavasti vietteihin ja vaistoihin uskomisen sijaan, tulisi keskittyä olennaiseen. Miksi koira toimii, niin kuin toimii ja mikä tilanteessa on sille haasteellista? Miltä vauvan itku kuulostaa koiran korvaan ja miten se reagoii juokseviin lapsiin? Ennen kaikkea, miksi se reagoi omalla tavallaan? Koiran käyttäytymisesta ja mielenliikkeistä on nykyään saatavilla runsaasti faktapohjaista tietoa vanhanaikaisen mutun tilalle ja olenkin tekstin loppuun kerännyt listan hyödyllisistä luettavista.

Pureminen on aina koiran viimeinen oljenkorsi, johon se turvautuu silloin, kun muu ei auta. Ennen puremista koira on näyttänyt lukuisia merkkejä siitä, että ei pidä tilanteesta. Murina tai irvistäminen on hyvin selkeä merkki siitä, että koiran sietokyky ylittyy ja tilanteeseen on puututtava. Puuttuminen ei kuitenkaan saa olla sitä, että koiraa rangaistaan ei toivotusta reaktiosta. Koiraa ei saa kieltää murisemasta, sillä tällöin evätään koiralta keino varoittaa. Jos koira ei saa murista tai irvistää, se saattaa tarvittaessa purra ilman ennakoivia merkkejä. Murina on kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi ilmoitus tilanteesta, kuin lapsen pureminen. Jos koira pyrkii pois lasten luota, on sille ehdottomasti annettava siihen tilaisuus.

"Mikäli luotettava koira yhtäkkiä puree, on eläinlääkärissä selvitettävä, onko koiralla kipuja."

Yllättäviä puremia ovat lähinnä tilanteet, joissa koira pelästyy. Nukkuva koira voi säikähtää saamaansa osumaa hyvinkin pahasti ja tällöin purema on lähinnä refleksinomainen. Tilanne on poikkeuksetta hyvin ikävä, etenkin jos puremakohteena on lapsi. Mikäli aiemmin kiltti ja luotettava koira yhtäkkiä alkaa purra, on eläinlääkärissä selvitettävä, onko koiralla kipuja.

Toisinaan kuulee että "tälle koiralle voi tehdä mitä vain, eikä se sano mitään". On tietysti hienoa, että toiset koirat sietävät enemmän ja paremmin, kuin toiset. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koira suoranaisesti pitäisi kovakouraisista otteista. Se ei myöskään tarkoita sitä, että koiraa saisi kiusata. Omaakaan koiraa ei voi repiä ja murjoa mielensä mukaan. Koira ei ole lelu, vaan elävä ja tunteva eläin, jota ei saa satuttaa, kiusata tai ahdistella. Näiden tulisi olla aivan perusasioita. Ketään, tai mitään, ei kuulu satuttaa tai kiusata - ei edes koiraa, oli se miten kiltti hyvänsä. 

Toinen hyvin ikävä lausahdus on "lapset saavat tehdä koiralle mitä vain, eikä se saa vastustaa".  Minusta on rehellisesti kirjoittaen huolestuttavaa, jos koiran kiusaaminen ja satuttaminen olisi moraalisesti oikein. Miksi koiran tulisi sietää satuttamista, kuten vaikkapa päälle hyppimistä tai hännästä repimistä? Millaisen mallin haluamme opettaa jälkikasvullemme? Haluammeko oikeasti, että lapsi ei näe satuttamisessa ja kiusaamisessa mitään väärää? On todella kyseenlaista, jos aikuiset pitävät koiran kiusaamista sallittuna, jopa hauskana. On vastuutonta vaarantaa lapsen turvallisuus koiran kustannuksella. Koiran tehtävä ei ole opettaa lapselle pelisääntöjä puremalla. Eikä ole tarkoituksenmukaista, että lapsi kiusaa koiraa sietokyvyn yli. Miksi ihmeessä eläimen pitäisi kunnioittaa epäluotettavaa ihmistä, joka kiusaa?

Pieni lapsi voi olla tahattomastikin kovakourainen. Lapsi ei ilman ohjausta ymmärrä, että koiran päälle ei voi kiivetä tai että turkista ei saa kiskoa. Vasta liikkumaan oppineet lapset voivat myös pahaa tarkoittamattaan ottaa koirasta tukea tai kaatua koiran päälle. On aikuisen tehtävä opastaa lasta ikätasonsa mukaan toimimaan koiran kanssa turvallisesti. Aivan pientä lasta ei myöskään kannata jättää koiran kanssa kahden. Sen sijaan että koira olisi arvaamaton lapsen kanssa, voi pieni lapsi keksiä tehdä koiralle jotakin salaa, kun vanhemmat eivät näe. Haastavia tilanteita ei saa sysätä koiran vastuulle, ei edes kiltin koiran. Näillä nk. kilteilläkin koirilla, tulisi olla vapaus lähteä tilanteesta pois ja ottaa etäisyyttä lapseen silloin, kun koira haluaa.

Koira ei lähtökohtaisesti ole arvaamaton, vaan ongelma on siinä, että emme osaa lukea koiraa. Tämän johdosta konfliktin jälkeen todetaan, että koira puri ilman mitään varoitusta ja vieläpä ilman syytä. On tietysti ikävää, että puremisen kohteena on lapsi. Koiran silmissä lapsi on kuitenkin varsin arvaamaton ja vaikeasti ennakoitava. Pelästyminen ja kipu, ovat luonnollisia syitä ärähtämiselle. 

"Koira ei ole lelu, vaan elävä ja tunteva eläin."

Koira ei ole sen epäluotettavampi, kuin omistajansakaan. Kuka, tai mikä tahansa yksilö on epäluotettava, jos pelkää, tuntee voimakasta kipua, ahdistusta ta joutuu sietokykynsä äärirajoille. Vai olisitko itse vain täysin neutraali, jos joku tuntematon repisi sinua hiuksista? Koira voi tietysti vaikuttaa arvaamattomalta henkilön silmissä, joka ei tunne koiraa, ole koirien kanssa tekemisissä tai ei ymmärrä koirien elekieltä.

Koiran näkökulmassa lapset ovat arvaamattomia; kovaäänisiä ja vilkasliikkeisiä ja näin vaikeasti ennakoitavia. Kaikki koirat eivät koe oloaan turvalliseksi lasten seurassa, juuri ennakoimattomuudesta johtuen. Kaikki koirat eivät kuitenkaan välttämättä pakene lapsia, vaan toiset voivat kiihtyä juuri lasten vilkkauden vuoksi. Kiihtyessään koira voi alkaa leikkimään liian rajusti ja tämän johdosta joko näykkiä lasta tai hypätä lapsen kumoon. Varsinkin isot ja vilkkaat koirat, ovat aivan pienten lasten kanssa tämän johdosta omalla tavallaan haasteellisia. Onneksi koiralle voi opettaa itsehillintää, ns. impulssikontrollia sovellettuna vaikka juokseviin ja kiljuviin lapsiin.

Myytti lapsirakkaista koiraroduista on hyvin riskialtis, sillä koirat ja lapset ovat yksilöitä. Automaattisesti mikään rotu ei ole turvallinen tai vaarallinen lapsille. Toiset koirat ovat rauhallisempia ja pitkäpinnaisempia, kuin toiset. Siitä huolimatta kilttiäkään koiraa ei saa ylikuormittaa. Vaikka perheessä olisi oma koira, ei se anna mitään takuuta lapsen suhtautumisesta koiriin. Toimitatavat oman perheen koiran kanssa voivat olla hyvin erilaiset, kuin vieraan koiran kanssa. Myöskään koiran suhtautuminen vieraisiin lapsiin ei ole suoraan kytköksissä siihen, että perheessä olisi lapsi. Koira voi suhtautua perheen omaan lapseen välinpitämättömästi ja silti olla hyvin varovainen vieraiden kanssa. Lapsiperheen koira ei automaattisesti ole lapsirakas, eikä sellaistakaan koiraa saa repiä ja tökkiä kuten haluaa.

Vinkkejä, vastuuta ja velvollisuuksia
- älä jätä pientä lasta valvomatta koiran kanssa
- järjestä koiralle lapsivapaa alue, jossa se saa olla rauhassa
- anna koiralle nukkumis- ja ruokailurauha
- vanhempien vastuulla on huolehtia lapsestaan niin, ettei hän toiminnallaan aiheuta vaaraa koirille tai itselleen
- koiranomistajan vastuulla on huolehtia koirastaan niin, ettei se toiminnallaan aiheuta vaaraa lapsille tai itselleen
 - hae apua ongelmatilanteisiin ammattilaisilta
- jos olet epävarma koirasi suhtautumisesta lapsiin, älä pakota sitä olemaan lasten kanssa (älä esim. päästä lenkillä lapsia koirasi luo)
- vanhempi, opeta lapsesi lähestymään koiraa rauhallisesti ja kohtelemaan nätisti. Muistuta, että vieraaseen koiraan, ei saa koskea ilman lupaa.

Jos aikuiset olisivat tilanteen tasalla, eivät tilanteet etenisi liian pitkälle, eikä koiran tarvitsisi turvautua puremiseen. Ensisijaisesti koiria ei tulisi halailla tai repiä, eikä niiden päälle todellakaan saa kiivetä. Oman koiran kanssa voi toki syntyä erilaisia tapoja olla yhdessä, mutta vain harva koira kuitenkaan aidosti tykkää, edes omistajan tai oman perheen lasten halailusta ja sylissä pitämisestä. 

"Ei ole oikein kiusata tai satuttaa koiraa."


Kokosin tähän vielä joitain kohtuuttomia vaatimuksia, ja puskaradiosta kuultuja juttuja. Joskus joku lenkkeilijä on saattanut vaatia, että lapset lopettaisivat pallon pelaamisen leikkikentällä, sillä koira kiihtyy. Toisaalta taas joku vanhempi on ollut sitä mieltä, että kävelytiellä kulkeva koira ei saa murahtaa, vaikka taapero menisi sitä vahingossa pyörällä päin. Puolin ja toisin on jätetty myös kunnioittamatta ne pyynnöt välttää kohtaaminen, kun jompikumpi osapuoli pelkää. Lapsen pelkääminen, on ihan yhtä tosi, kuin koiran pelkääminen. Pelkäävälle lapselle on aivan yhtä tyhjän kanssa, onko koira kiltti vai ei. Sama pätee pelokkaan koiran kanssa. Ei ole tarkoituksen mukaista väkisin tunkea koiraa pelkäävän lapsen luokse tai toisinpäin. Väkisin totuttamisella ei ole mitään tekemistä pelon hälvenemisen kanssa.

Mahdumme kaikki tänne pallolle varsin hyvin, kunhan muistamme ottaa huomioon, että toisilla niitä koiria ja/tai lapsia tulee olemaan, halusimme tai emme. Parhaimmillaan lapsi ja koira voivat olla hyvät ystävät, kunhan molempien suhteen vallitsee luottamus ja kunnoitus toista kohtaan.

Hyvän maun rajoissa, sana kommenttiboxissa on vapaa!


22 tammikuuta 2019

Reissu jäätävässä Savossa


Kyllä oli kylllllmä! Kova pakkanen haittasi vähän ulkoiluita ja kaikenlisäksi lumi paakkuuntui tassuihin. Savulle on nyt postissa matkalla uusi, sopiva mantteli, jota se olisi automatkoilla kaivannut. Muutoin pitkäturkkinen koira on talvella onnellinen tapaus, sillä onhan puuhkasta pakkaskelillä iloa. 

Runosuoneni ei oikein nyt syki ja reissustakaan ei montaa kuvaa tullut, sillä kameran laturi on kateissa. Lähtöpäivänäni poikkesimme Jyväskylän laitamilla vanhalla tutulla, moikkaamassa edesmenneen Vilkku koirani veljeä Kirppua. Ja omistajaansa tietty myös. Kiitos aamukahveista Moonalle!

Kuopiossa menomme oli vähän totuttua rauhallisempaa, mikä oli monen sattuman summa. Kävimme kuitenkin Kolin kansallispuistossa katselemassa maisemia Ukko- ja Akka-Kolilla. Visiitti oli melko pikainen, sillä huipulla kävi tuuli ja olimme kaikki aivan jäässä. Savu oli koko miltei viikon mittaisen reissumme jälleen mallikas, oli kyse sitten tuntikausien autoilusta, vauvan viihdyttämisestä tai iltaisesta kävelylenkistä kaupungilla. Majoituksesta, seurasta ja kestityksestä kiitokset Leenalle ja rapsuja koirilleen ♥

Kuvien kanssa oli vähän haparontia, sillä talvikuvien käsittelytaidot ovat päässeet ruostumaan ja kesken puuhan iski todellinen black out. Videon sentään sain koottua niistä pätkistä, mitä muistin reissussa ottaa. Nyt reissun päälle sainkin flunssanpoikasen, joten tämä viikko menee aika rauhaksiin koiratouhuissa.

Blogin suhteen ideoita on vähän suuntaan ja toiseen ja mielellään kuulisin, jos postaustoiveita, on mielessä. Kevään aikana postauksia tulee ainakin käsittelytoimenpiteistä ja koirien ja lasten konfliktitilanteista.

Jos jotain toiveita tai kysymyksiä mielessä, niin kommenttia alas!