28 joulukuuta 2021

Vuoden 2021 koirakulut 2272,19€





Tämän vuoden kulut pomppasivat huomattavasti edellistä vuotta korkeammaksi. Toki vierailin eri halleissa vierailijamaksuilla, sekä kävin koulutuksissa ja kokeissa niin aktiivisesti kuin pystyin. Alla kategoriakohtainen läpikäynti kuluista. Kannattaa huomioida pienet laskuvirheen mahdollisuudet tai jonkin kuitin katoaminen - koiran kuppiin menneet kananmunat ovat jääneet laskuista pois. Koen summan muutoin olevan realistinen, enkä tietääkseni ole unohtanut isoja summia.

Varusteet  225,39€
Tänä vuonna hankitut varusteet ovat olleet hyödyksi ja käytössä, joten siinä suhteessa raha ei mennyt hukkaan. Alkuvuonna hankin mm. pihdit ja kertakäyttöhanskoja hajutyöskentelyyn. Sittemmin ostimme kaverin kanssa puoliksi trimmauskoneen terän, jolla saatiin paksuvillaiset koirat kesäturkkiin. Savu sai myös vihdoin hyvin istuvat valjaat. Toki ostin vähän tokovarusteita lisää itselle, sekä uutena että käytettynä ja tablettitelineitä kylttitelineiksi - näitä pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän. Kuluihin on kirjattu myös kaksi treenikalenteria, kun hankin ensi vuoden kalenterin vähän ajoissa. Pentua varten ostin paracordia, josta punoin hihnan. Valjaat ostin käytettyinä.

Ruoka 385,34€
Kuivanappulaa, lihaa, märkäruokaa ja lihapullia. Pari settiä luita, jotka eivät Savulle maistuneetkaan ja menivät siten kaverin koirien mahoihin. Uusi lihatilaus osui joulukuulle, ja nyt nappulaa ja lihaa on arviolta ainakin maalikuulle asti. Ravitsemuksen kannalta tämä oli siinä määrin huonolaatuisin vuosi, että Savu söi eniten nappulaa aiemman 5/5 ruokinnan sijaa. Kuivaruokia on toki eri merkkisiä mutta tämän vuoden lopputuleman ryhdistäydyn ja palaamme takaisin lihapainotteisempaan ruokaan. Siten Savun paino on ollut helpompi pitää kurissa ja toisaalta enhän itsekään syö pelkkää e-koodilla kyllästettyä valmisruokaa. Nyt vähän ajatus lipsahti, mutta miksi söisi koiranikaan 😁

Terveys 467,38€
Lisäravinteita ja haljenneen kynnen ensiapusetti. Tälle vuodelle useampi osteopaattikäynti. 

Harrastaminen 1194,08€
Seurojen jäsenyydet, hallimaksut, kurssimaksut, sekä lisenssi, kokeet ja Sporttirakin jäsenyys. Pelkällä omatoimitreenillä ulkona säästäisi paljon ja vielä enemmän säästäisi kun menisi kokeeseen hakemaan suoraan tulokset eikä vain kokeilemassa onneaan 😂 Tulipa kuitenkin käytyä usemmassa kokeessa, nyt on taas viisaampii ja ehkä vihdoin iskostuu selkärankaan ettei kiirehtiminen ja oikominen auta asiaa. Sisällytin harrastusmaksuihin myös Loimun hinnan, kun en muutakaan keksinyt, eikä koiran hankinta ole kuitenkaan vuosittainen kulu.

Paljon olisi tämän vuoden kuluissa voinut säästää ja karkeasti noin pari sataa meni ns. hukkaan. Mielenkiinnolla odotan kuitenkin ensivuoden laskelmia. Ihan ei voi ennalta tietää mitä mikäkin tulee maksamaan, mutta pyrkimys olisi pysyä alle kolmessa tonnissa. Nähtäväksi jää, on tuokin summa joskus rikottu. Auton kuluja en näe järkeväksi laskea koirakulujen yhteyteen, sillä tällä sijainnilla omistaisin ja käyttäisin autoa muutenkin.

Laskiko joku sillä puolella koirakuluja?

27 joulukuuta 2021

Tunturiketun Fenna

Vuoden virallisesti pimeimpänä päivänä Savun olo ainoana koirana päättyi ja pieni Loimu liittyi laumaamme. Tätä on odotettu ja toivottu kauan, ja olen ollut aivan innoissani että vihdoin tämä on totta! Laumanvahvistus on rodultaan islanninlammaskoira ja viralliselta nimeltään Tunturiketun Fenna. Muutaman tunnin ajomatka kotiin pennun kanssa sujui hyvin, vaikka hakumatkalla auton käsijarru ehti jäätyä tankkausjonossa kiinni. Puolen tunnin jännittämisen ja renkkaamisen jälkeen käsijarru aukesi ja ehdittiin juuri täsmällisesti Loimua hakemaan - luulen nyt oppineeni, että ei käsijarrua päälle kovilla pakkasilla 😅

Kotipihassa päästin Savun ulos, ennen kuin aloin ottaa Loimua autosta. Savu haisteli housujani tarkasti ja kiirehti takaluukulle. Ja siellä se oli, pieni karvainen mytty vaaleanpunaisessa kuljetushäkissä. Savu ei autossa olevasta tulokkaasta kummia tuumannut, joten siirryttiin kaikki sisälle. Olin laittanut keittiön ja makkarin ovelle portin sillä ajatuksella, että koirat katselisivat toisiaan pari päivää pieneltä välimatkalta. Mutta hui hai vaan, Loimu paineli heti portille kutsumaan Savua leikkiin ja ihmettelemään, miten tuon huoneen pääsisi tutkimaan. Koska Savu suhtautui pentuun neutraalisti avasin portin. 

Loimu tutki ensimmäisen illan aikana kaikki huoneet, ravisteli niin lasten pehmot kuin Savun rotankin ja kutsui Savua leikkimään. Savu ei riehakkaista leikkiinkutsuista välittänyt. Loimu sen sijaan tuntui vain innostuvan pienestä murinasta, mutta jättää Savun rauhaan jos yhtään huuli nousee. Eli vaikka onkin rohkea ja vauhdikas pentu, niin järkevä silti. Ja Savu nyt on suhtautunut Loimuun niin hyvin kuin voi, paremmin kuin odotin. Savu on ihan valtavan kärsivällinen ja ensimmäisestä huomautusmurinasta on pinnaa vielä pitkä pätkä jäljellä. Ja kuten joskus riehuvia lapsia, yliväsynyttä iltahepuli pentua Savu haluaa paeta portin taakse omaan rauhaan 😁


Jo toisena päivänä ulkoillessa Savukin innostui ja lähti Loimun leikkiinkutsuun mukaan. Sittemmin Savu on leikittänyt pentua pihassa oma-alotteisestikin. Ja nyttemmin minusta tuntuu siltä, kuin Loimu olisi ollut meillä jos ei nyt aina, niin ainakin kauan. Niin hyvin se solahti joukkoon ja arkeen mukaan hurmaten kaikki, jopa isännän ja Savun hyvin nopeasti.

Tuntuu ihan uskomattomalta että kaikki selvittely ja pitkä odotus on ohi ja minulla on vihdoin toinen koira, islanninlammaskoira. Loimu on näiden ensipäiviensä perusteella kaikkea sitä mitä odotin ja toivoin. Se on sopivan vilkas, peloton, kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Loimu pitää ruuasta ja yhtä paljon silityksistä. Loimu on oikeastaan melkoinen halikirppu, mikä onkin ihan loistavaa. Tätä täytyy samantien vahvistaa sosiaaliseksi palkaksi ruoka- ja leikkipalkan lisäksi.

Tämä vauhdikas ja rohkea neiti ei juurikaan meininkiä ihmettele, vaan on siellä missä tapahtuu. Loimua kiinnostaa kaikki lasten touhut, kova metelikin. Ulkona sekin halusi koeistua kaikki pulkat ja olla ahkion kyydissä. Tältä osin kaikki onkin mennyt kuten toivoin, sillä tähän arkihärdelliin tarvittiin nimenomaan iloisesti kaikkeen osallistuva hulivili koira. Loimu vaikuttaisi erittäin osuvalta tyypiltä 😄


Lapset pitävät Loimusta, mutta eivät sen hampaista. Alunperin Papu vähän pettyi sillä hän olisi halunnut kissanpennun. Onneksi Loimu on sentään siskoni kissojen värinen. Sittemmin Papu ehdotti pennun palauttamista, kun se vain puree ja hyppii. Yksittäisten iltavillien ulkopuolella Loimu on lasten kanssa lähinnä rapsutuksia kaipaava sylikirppu. Alla olevassa kuvassa tulimme juuri ulkoa sisälle riisumaan, kun Loimu kiiruhti Papun syliin ja nukahti siihen. Pipan mielestä Loimu on ihanan pehmeä ja vähän tuhma koska hampaat. Mutta silti Loimu on ihana koiranpentu, koska Pipa tykkää koirista joka tapauksessa.

Jouluaatto aamuna poikkesin koirien kanssa Canisportilla omatoimivuorolla. Loimu hillui vapaana tai nuuskumatolla syömässä sen aikaa, kun treenasin Savua. Savun taukoillessa leikin Loimun kanssa. Molemmat koirat olivat sopivasti väsyneitä hallilla käynnin jälkeen ja jouluvierailu mummulassa sujui kivasti.

Loimun "treenit" ovat olleet pelkkää syliä, leikkimistä ja namien syöntiä naksuttimen kanssa. Noin muuten se on saanut tutustua uuteen ympäristöön ja ihmisiinsä rauhassa.  Pureminen ja haukkuminen tosin väheni huomattavasti, kun aloin vahvistella istumista. Nyt Loimu tulee viereen istumaan (ei sentään perusasentoon 😂) jos sillä on jotakin asiaa, sen sijaan että se murisisi ja roikkuisi puntissani. Muutaman päivän kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että useimpina rähinäkertoinaankin Loimu olisi vain halunnut vähän paijaamista. Istumalla rapsutusten pyytäminen on miellyttävämpää ja sellaista koiraa lapsetkin mielellään silittävät.

Teksti voi olla vähän hajallaan ja sekava, mutta olkoot. Onnea ja iloa on nyt joka tapauksessa kahden koiran verran, enkä malta odottaa opinmatkaani Loimun kanssa! Alla lisää kuvia.

26 joulukuuta 2021

Joulukuun treenikooste

Joulukuussa lajitreenit jäivät suunnitellusti vähemmälle, mutta käsittely-, temppu- ja sienitreeniä tehtiin kyllä. Ulkoharjoituksissa vähän sormet jäätyivät ja hallille ehdittiin vain paristi, joten kaikki mitä pystyi, tehtiin keittiössä. Keittiö onkin tähän aikaan vuodesta aika hämärä, kun aamuvirkkuina treenailemme jo kauan ennen auringonnousua. Siispä videokooste ei valoisuudellaan loista.

Temppukurssin antimina olemme harjoitelleet Savun kanssa mm. kuonon koskemista tassulla, jalkojen välissä seuraamista, liikkeestä istumista, kohdetyöskentelyn eri variaatioita, ihmisten katsomista ja sen jälkeen kontaktin tarjoamista sekä tekemisen ja tauon erottelua. Temppukurssilta tuli vaikka mitä muutaakin ideaa ja pohdittavaa, mutta nämä nyt päällimmäisinä.

Savu taukoilee matolla kohtuullisen hyvin, mutta jos minun pitäisi kesken treenin jutelle vaikkapa kouluttajan kanssa, alkaa Savu haukkua jaloissani. Olen nyt tehnyt treeneissä niin, että kehoitan Savun tauolle ja katson itse samalla muualle, josta seuraa palkkio. Näin Savu oppisi, että kaikki on ihan hyvin vaikka yhteytemme katkeaakin minun keskustellessa. Aloin myös vahvistaa jo olemassa olevaa leuka maahan temppua. Tavoitteena on tehdä siitä niin vahva, että minu puhuessani kouluttajalle, Savu makaisi leuka maassa odottamassa. Tämä olisi sille myöskin niin selkeä tehtävä, ettei sen tarvitsisi arvuutella pitikö maata vai haukkua.

Sienitreenit menevät nyt hetkeksi jäihin. Purkkiradalta Savu löytää ja ilmaisee kantarellit, mutta treenit ulkona olivatkin mahdottomat - Savu kun ei mielellään kylmässä maassa makaa, joten ilmaisua oli turha odottaa. Palaamme sieniasioihin kun maa sulaa, joskin keittiössä voidaan silti erotella kantarelleja vielä häiriöhajuista.

Käsittelytoimet etenivät yllättävän nopeasti ja kivasti! Ihan vielä en Savun kynsiä treenitilanteessa leikannut, mutta pystyn kuitenkin koskemaan kynsiin ilman vastustelua. Lisäksi Savu itse ojensaa tassunsa, eli minun ei tarvise sitä erikseen pitää kiinni. Pompan pukeminen ei nyt vielä ole Savun lempparijuttu, mutta treeneissä se työntää päänsä itse paikalleen ja sietää jo pientä pukemista. 

Vaikka yhdellä ja kahdella treenillä ei vielä harjata koko koiraa tai leikata kynsiä, on treenit helpottaneet varsinaisia toimenpiteitäkin. Itse olen erotellut niin, että ilman hanskoja kyseessä on harjoittelu jossa Savun mielipiteellä on väliä. Hanskat kädessä tilanne on se, etä kynnet on pakko leikata. Mitä enemmän ollaan ehditty omaehtoista käsittelyä treenata, sen vähemmän Savu vastustelee varsinaisissa toimissakaan. Huippua!

Tuleva vuosi aloitetaankin järjestelmällisemmällä tokon treenaamisella, sekä pyrimme saamaan vieraista ihmisistä sellaisen rutiinin, että selvitään rallytokon voittajasta vielä joskus mestariinkin. Tavoittesta tulee kuitenkin myöhemmin oma postauksensa. Siihen on ideat kypsyneet mukavasti tässä kuukauden "treenaa kaikkea muuta paitsi lajeja" tauolla 😁

19 joulukuuta 2021

Hyvää Joulua!

Näiden kuvien myötä toivotan lukijoillemme oikein hyvää Joulua ja rauhallisia pyhiä!

© Essi Vuorenmaa

© Essi Vuorenmaa

© Essi Vuorenmaa

11 joulukuuta 2021

Jouluiset rallytokon ratatreenit

Perjantaina vietettiin vähän kuin pikkujouluja rallytokon ratatreenien merkeissä. Herkkuja haukattiin aina kun ehdittiin ja oikeastaan treenit olivat pikkutonttujen toimesta niin tehokkaat ettei ennätetty edes glögiä juoda. 😂 Muuttujista huolimatta saatiin treenit pidettyä ja joulufiilistelytkin hoidettua. Kaikkinensa kivaa oli kaikilla!

Mira oli suunnitellut jälleen kivan radan jolla oli meille sekä helppoja että haastavia liikkeitä. Etenkin ihmisten ohituksiin oon tosi tyytyväinen, sillä Savu ei karannut haukkumaan kumpaakaan treenikaveria! Ei, vaikkei Essiäkään olla tavattu pitkään aikaan ja Savua olisi moikkailu houkuttanut. Ylipäänsä radan liikkeet menivät tosi kivasti, pientä takkua ja tahmaamista aiheutti Savulla väärään kurkkuun mennyt nami ja Pipan radalle kylvämä herkkumeri (me siivottiin lattia ennen lähtöämme, ei huolta). Ihan pikkuisen houkutuksen pehmot tuoksuivat kiinnostaville ja yhtäkkiä pikkutonttu seisoi vieressämme ojentelemassa Savulle nameja, mutta muuten oikein kiva kokonaisuus!

Aiempiin treeneihin peilaten meni kyllä tosi kivasti; Savu ei haukkunut eikä karannut, toisinsanoen ohjasin sitä selkeämmin ja annoin sille aikaa suorittaa liikkeet. Pikkuisen nenä meinasi viedä, mutta se näkyi lähinnä hitautena ja kutsumalla Savu kyllä palasi hommiin. Draivi oli mainio aina kun sen sai päälle. Itse on ollut ihan parhaimmillani, sillä radan pitäminen kuosissa pikkuväen läsnäollessa on vähän kuin hatara korttitalo, mutta selvittiin 😂

Kiitos Essille ja Miralle sekä treeniseurasta että kärsivällisyydestä!

Kuvassa sheltti Rudi, Savu, Papu ja Pipa, seka aussi Kida

07 joulukuuta 2021

Odottavan aika on lyhenevä

Viimeinen kuukausi on kääntänyt vatsassani lepattavat perhoset ympäri kerran jos toisenkin. Melko pian pentutoiveita postaukseni jälkeen alkoi tapahtua ja täydellisen tuurin, sattuman ja onnenpotkun jälkeen minulle tarjoutui mahdollisuus ottaa haikailemastani pentueesta sijoitusnarttu. Asiaa puntaroituani tartuin ilman muuta tilaisuuteen, sillä mitään syytä kieltäytyä ei ollut.

Itsenäisyyspäivänä heräsin tapani mukaan aamuyöllä, mutta olin poikkeuksellisesti automatkalla jo ennen kuutta. Onnekkaasti pääsin reissuun yksin ja innostumisen voimalla kakkinensa 12h ajomatka pääasiassa pimeässä ja lumisateessa taittui sujuvasti. Ihan heppoisin perustein en olisi moista reissua päiväseltään tehnyt, mutta kun kyse on islanninlammaskoirasta, niin kaikki on pelkkää asennekysymystä 😅

Saavuin kasvattajalle perille puolilta päivin ja pääsin katselemaan paimennusta. On aina mielenkiintoista nähdä itselle uusia harrastuslajeja ihan livenä ja toki aina parempi mitä enemmän issikoita ehtii tavata. Päivä koirien ja koiraihmisten kanssa vierähti nopeasti, tietysti pentuja ja pentuni sukulaisia paijaten. Jos pysyin laskuissa mukana, olen tavannut pennun emän lisäksi, tädin, mummon(?) ja serkun. Jokatapauksessa useamman lähisukulaisen, ja voin sanoa olevani myyty.

Minun tuurillani juuri meille tulevasta punaruskeasta pennusta ei tullut yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Tässä kuitenkin muutama otos suloisista pennuista, jotka vikkeline liikkeineen olivat vähän haasteellisia kuvattavia sisätiloissa. Kaikki pennut olivat utelaita ja vilkkaita ja kuvaushetkelläkin useampi kiipeili sylissäni. Olen onnellinen ja innoissani, tuntuu ihan uskomattomalta että vihdoin.

Pennulle on jo suurin osa varusteista valmiina, mahdollisesti hieman pienemmät valjaat täytyy ostaa, sillä arvoin koon vähän yläkanttiin. Narulelun ja hihnan punoin itse ja noin muutenhan meillä on ollut jemmassa kuppeja, pentuaitaus jne.

Vuoden kululaskelma ei siis olekaan valmis vielä Savun osteopaatin jälkeen 😂 Näin ne tilanteet muuttuvat ja asiat järjestyvät. Vuoden loppuhuipentuma onkin saada odotettu laumanvahvistus kotiin ja pyöräyttää uusi vaihe arjessa käyntiin 💛

03 joulukuuta 2021

Joulukuu, vuosi loppusuoralla

Pimeä marraskuu menikin ihan tosi nopeasti ja nyt vuosi lähestyy jo loppuaan. En ole varsinaisesti jouluihmisiä, mutta kyllä vuoden viimeisessä kuukaudessa on aina oma tunnelmansa. Blogien joulukalentereista lienee aika ajanut ohi, enkä tänä vuonna ehtinyt väsätä kalenteria Instagramiinkaan. Instassa on kuitenkin monta kivaa kalenteria useilla eri teemoilla. Omalla tililläni on käynnissä ainoastaan temppuhaaste, johon osallistuneiden kesken arvon isokokoisen nuuskumaton.  Upotin julkaisun tuohon alle, mikäli joku löytää sen näin blogin kautta 😊




Tämän vuoden treenikalenterissa on vähän niukasti kirjoitustilaa, joten päätin jakaa joulukuun treenisuunnitelmat tänne. Jos jossain on tilaa, niin blogissa ja toisinaan runosuonen sykkiessä minä tarvitsen rajattomasti tekstialaa 😄 Savu on nyt joulukuun tauolla varsinaisesta lajitreenistä, lukuunottamatta rallytokon ratatreenien pikkujouluja. Tekemistä joulukuussa silti riittää, sillä innostuin laatimaan suunnitelman moneen muuhun juttuun ja osaa on jo aloitettukin.

Tassu kuonolle temppu on aloitettu, mutta kyllä tässä työsarkaa riittää. Tavoitteeni on saada Savu pitämään tassua kuonollaan, mielestäni se olisi hauska temppu valokuvaukseen. Istuallaan tämä tempun aloittaminen tuntui olevan Savulle motorisesti vaikea. Tällä hetkellä Savu makaa kyljellään ja yritän käsitargetin avulla saada sen fokuksen nimenomaan kuonoon. Nyt Savu vain sinnikkäästi koskettaa kättäni, mutta onhan tämä uutta meille molemmille.

Harjaaminen ja kynsien leikkaaminen "sujuvat", mutta Savu ei pidä kummastakaan lainkaan. Olen jo aiemmin erotellut "pakkotoimenpiteet" hanskoilla tehtäviksi ja silloin kun Savu saa valita, olen ilman hanskoja. Harjoittelu on kuitenkin jäänyt tosi vähälle ja tarpeen tullen olen vain hanskat kädessä harjannut Savun ja leikannut sen kynnet. Toki Savu ei tämän erottelun myötä enää varsinaisesti pakene, mutta välillä rimpuilee kyllä, eikä ihmekään. 

Kynsileikkureiden kanssa aloitin kahdenlaiset harjoitukset: Savu saa palkkion leikkurien tökkäämisestä, sekä leikkurien läsnäollessa extrapalkkaa tassun antamisesta. Kynsileikkureita kohtaan asenne on kertakaikkisen kielteinen, joten tässä meillä työsarkaa ihan ensivuodellekin.

Harjaamisen suhteen töitä on tehty vähän enemmän kohdetyöskentelyn kanssa. Nyt aamuisissa keittiötreeneissä Savu on pitänyt päätään jakkaraa vasten merkkinä sille, että voin harjata. Ja kun Savu nostaa leukansa, lopetan harjaamisen. Sainkin tähän kaverilta heti oivan huomion, että myös Savun ehdottamasta tauosta tulee palkita. Minusta koiran valinnanvapaus ja mielipiteiden kuuntelu on todella mielenkiintoista, palkitsevaa ja tehokasta, enkä malta odottaa että pikkuhiljaa oma harjoitteluni tuottaa tulosta ja saan koko koiran harjattua Savun omasta aloitteesta. Tämä ei varmastikaan tule tapahtumaan joulukuussa, mutta kuitenkin 😅

Kantarellin ilmaisu oli yksi roikkumaan jäänyt asia, jonka haluaisin kuntoon. Tarkoitus oli ehtiä tänä vuonna metsään merkkaamaan harjoitussieniä, mutta nyt maassa on ollut ja kaksi viikkoa lumi. Toivon että lumi pysyisi läpi talven ja tehdään kantarellille hajuerottelua ja ilmaisua nyt vain sisällä. Lenkiltähän voi poimia häiriöhajuiksi vaikka mitä ja ollaan sitten keväällä vahvoilla kun sulanmaan aika koittaa.

Varusteiden pukeminen on asia josta olen kirjoitellut jo silloin ja tällöin aikaa sitten. En kuitenkaan ole muka ehtinyt tehdä asialle mitään. Ja jälleen, Savulla saa puettua pannan, valjaat ja pompan, mutta se ei pidä mistään edellä mainitusta. Tämä asia on tarkoitus tehotreenata nyt loppuvuonna kuntoon, sillä vetokausikin alkaa taas tuota pikaa. Nyt joulukuussa ollaan ehditty harjoitella pompan pukemista pari kertaa ja eteneminen on ollut melko nopeaa. Olen ajatellut viedä harjoituksen sen verran pitkälle, että Savu voisi treeneissä itse valita, mitä tahtoo päällensä.

Kaupan parkkipaikalla hengailu, tarkemmin ihmisten bongailu vihjeestä on varmasti läpi talven kestävä treenikuurimme. Nyt yhdet treenit tehteenä täytyy myöntää, että tuollainen ihmisten seassa treenailu on ohjaajalle huomattavasti vaikeampaa. Harjoitus tekee siis hyvää molemmille. "Kato ihminen" saa Savun jo valpastumaan ja kiinnittämään katseensa johonkin ihmiseen, josta palkitsen. "Tässä" merkitsee kontaktiin palaamista, jota sitäkin on harjoiteltu. Hetken ihmettelyn jälkeen pieni pätkä seuraamista kauempana ihmisistä sujui tosi hyvin. Uskon että tämänkaltainen säännöllinen harjoittelu kantaa ajanmyötä myös kokeissa.

Omassa pihassa olen tehnyt pohjia lasten kanssa tähän Savun ihmishäiriöongelmaan. Savu vain ei reagoi lapsiin mitenkään vihjeellä "ihminen" ja mitä lähemmäs lapsia mennään, sen paremmin se fokusoituu minuun. Hyvä tietysti näin, mutta nyt tuntuu että voisin toistaiseksi asua vähän lähempänä supermarketteja 😂 Voidaan lasten kanssa tehdä sitten vähän hankalampia harjoituksia, kun heidän läsnäolonsa muuten ei ole haaste.


Vaikka tavoitteita ja motivaatiota on, yritän olla ahnehtimatta treenejä kohtuuttomasti. Tarkoitus ei ole ylirasittaa Savua, varsinkaan kun sen on tarkoitus osittain lomailla treeneistä. Ehkä jopa aktiivisen kuuloisista suunnitelmista huolimatta Savulla on myös vapaapäiviä, kun ei tehdä kummempia tai käydään vain lenkillä. Savun onneksi ohjaajalla on kädet täynnä keskeneräisiä villasukkia ja tiskirättejä, joiden paketoimispäivämäärä lähestyy uhkaavasti. En siis ennätä naksutella koiralleni tai analydoisa treenejä yhtään niin paljon kuin haluaisin - ehkä hyväkin näin.

Ensi vuonna minun on tarkoitus pitää treenikalenteria bujo tyyliin. Olen kuullut bujosta, eli bullet journalista jo vuosia sitten, mutta vasta nyt se on alkanut kiinnostaa. Koska en ennätä enää nykyään joka treenin jälkeen läppärille tekemään koontia blogiin, olen käyttänyt koko vuoden säännöllisesti paperista treenikalenteria. Valmis kalenteripohja vain ei palvele minua, joka olen pääasiassa kotona - ja jos onkin joku meno, se täytyy merkata seinäkalenteriin jotta mieskin saa siitä näköhavainnon. Päivän- ja kellonajantarkka kalenteri ei siis tällä hetkellä tule tarpeeseen, joten nyt pöydällä odottelee Leuchtturm pistevihko. Vain kynät enää puuttuvat (kyllä, olen joskus siivonnut kaikki taiteilijanvälineeni pois ja myös kalenterimerkintöihin sopivat tussit 😆) ja sitten pääsen suunnittelemaan ensi vuoden treenejä. Perinteiset tavoite- ja yhteenvetopostaukset teen myös tänne blogiin.


Treenien ja villasukkien lisäksi joulukuussa on aina pientä jännitystä. Vaikka sitä, että pysyyhän tuo lumi tänä vuonna jouluun ja sen yli? Eikä me olla unohdettu reissuja, retkiä tai kivoja kimppalenkkejä. Kalenterimerkintänä Savulla on ensi viikolla osteopaatti. Silmämääräisesti Savun liike näyttää minusta hyvältä ja tietysti toivon, ettei se ole enää jumissa. Osteopaattikäynnin jälkeen tämän vuoden kululaskelmat tulevat päätökseen ja jaan koonnin lähiviikkoina tänne.

Aurinkoisia talvipäiviä 🌞

Alla oleva kuva on tämän viikon spontaanilta kaverilenkiltä.