28 tammikuuta 2022

Tammikuun treenikooste

 


Ja näin on loputtomalta tuntunut tammikuu aivan loppusuoralla, siistä on treenikoosteen aika. Alkujansa pohdin että mistä edes kirjottaisin, kun eihän me mitään treenattu. Toki puolitoista viikkoa menikin vähän masistellessa ja tekemättä mitään Loimun ripulin vuoksi, mutta ennen ja jälkeen sitä on kyllä treenattu varsin aktiivisesti.

Savun kanssa osallistuimme myös Jaana Pohjolan Reaktiiviset ryhmässä koulutukseen, sen lisäksi käytiin Canisportilla tokovalkussa ja siihen perään vielä OT-tokoryhmän ensimmäiset treenit. Ennätettiin myös kahdesti rallytokon ratatreeneihin ja näiden lisäksi on käyty hallilla itsenäisesti sekä piiperretty keittiössä kaikkea mitä keittiössä voi treenata. Joten toimettomuus on täysin väärä sana tammikuutta kuvaamaan - myönnän kyllä että liikuttiin varmasti vähemmän kuin koskaan... Lenkkimotivaatio oli vähän hukassa, eikä taidettu kiertää kympin lenkki kuin kerran. Jokapäiväistä noin kolmen kilometrin kävelyä en laske liikunnaksi, jos joku nyt ajattelee että ei olla kotipihasta poistuttu lainkaan 😅 Mutta huomattavasti normaalia vähemmän on liikuttu syistä x, y ja z. Valoisat illat tekisivät paljon!


Tokoon keskityttiin etenkin tokovalkussa ruudun merkeissä. Omatoimisesti tein Savun kanssa hyppynoutoa, johon oon vinoa perusasentoa lukuunottamatta ihan super tyytyväinen! Perusasentoihin tuloja kapula suussa täytyy tehdä vielä erikseen, samoin perusasennossa kapulaan tarttumista ensimmäisenä. Liikkurointitreenit tokossa meni tosi kivasti ja selkeetä kehitystä on havaittavissa. 

Keittiössä ollaan treenattu etenkin asentoja ja niiden vaihtoa, kaukoja ja jääviä ajatellen. Harjoittelu on ollut hiukan tahmeaa kun en ole ihan satavarma vielä tekniikasta. Eniten oon keskittynyt vihje-erotteluun ja käsimerkkien häivyttämiseen. Tekniikkaakin on helpompi hioa, kun koira tietää paremmin mitä siltä pyydetään. Liikkeestä istumista alettiin harjoitella jo hallillakin, mielestäni ollaan päästy kivasti alkuun.

Rallytokoa tehtiin muutaman ratatreenin verran, sekä etenkin ihmishäiriö näkökulmasta. Savu on rallykokeissa karkaillut tai "melkein karannut", joten ollaan tehty meille hankalia liikkeitä ihmisten lähellä. Etenkin ohjaajan ympäri kiertäminen ja saksalainen täyskäännös ovat olleet niitä, mistä Savu singahtaa haukkumaan lähimmän ihmisen. Ja ai ettien että miten hyvä fiilis on, kun Savu tekee annetun tehtävän karkaamatta! 😍 Jatkamme parin minuutin tehotreenejä kauppojen parkkipaikoilla, sekä tietysti kimppatreeneissä. Muutoin rallytokoliikkeet jäivät vähän vähemmälle, ne kun ovat hallussa kohtalaisesti.

Vetotreenit jäivät tänä talvena tosi vähäisiksi, laskin että varsinaista vetoa tuli maksimissaan 10km 😂 No toki veto ei meidän päälaji olekaan, saati ainoa liikuntamuoto. Potkukelkka hajosi heti ensimmäisellä vetolenkillä, sitten tie suli, tuli hiekotus, oli super liukasta, loskaa, jäälle aurattu reitti jatkuvasti ummessa jne. Lisäksi pieni motivaatio- ja aikapula, kun yksin vetäminen on meillä vielä pelkkää harjoittelua eikä varsinaista vetämistä. Lapsetkin ovat taas isompia kuin vuosi sitten, eikä Savu jaksa vetää täyttä ahkiota. Pikkuväki ei vielä vuorottele kovin taitavasti, joten heidän kanssaan vedeltiin pätkiä vain pari kertaa. Vetohommiin laskee yhden jos toisenkin mielenkiinto sitä parkumista kuunnellessa 😆 Josko ensi talvena saa Loimunkin valjaisiin ja sitä myötä valjaiden kiinnityksen kelkkaan korkeammalle. Tämän hetkiset valjaat eivät ole ihan ykkösvalinta ahkion vetämiseen, mutta toki parempi kuin ei mitään ja meidän vähäiseen käyttöön ihan jees.

Käsittelytoimia treenattiin harjaamisen, kynsien leikkaamisen ja valjaiden pukemisen merkeissä. Savu ei näistä mistään vieläkään tykkää ja etenkin valjashommat tuntuu junnaavan kuin paikallaan. Vaan niin tuntui kynsitreenitkin junnaavan vaikka nyt yhtenä päivänä leikattiin treeneissä ensimmäinen kynsi 😍 Jatkamme siis harjoituksia, sillä omaehtoisen käsittelyn treenaaminen on vähentänyt Savun vastustelua merkittävästi myös niissä tilanteissa, kun turkki on pakko harjata tai kynnet leikata.


On ollut erittäin virkistävää vaihtelua aloittaa treenit ihan alusta pikkupennun kanssa. Vaan kyllä sitä tuntee samalla itsentä tyhmäksi ja osaamattomaksi, kun vanhasta tottumuksesta heittää koiranpennulle namin, joka ei saa sitä kiinni eikä osaa lähteä myöskään etsimään maahan pudonnutta namia. Ylipäänsä tuntui että ensimmäiset pari viikkoa Loimu yritti syödä pääasiassa vihkisormukseni eikä avokämmenellä olevia herkkuja 😂 Nyt meillä on jo aika kiva yhteinen sävel, enkä minäkään tunne itseäni enää niin kömpelöksi. Loimu on ihan hurjan nopea oppimaan ja potentiaalinen kaikkeen. Ollapa itse vielä taitavampi niin tuosta pennusta olisi varmasti vaikka mihin. On sitä jo jokunen kommentoinut, että erottuu kultakimpaleena monien muiden joukosta. Eli kelpaa aloittaa harrastusura tämän rakettiketun kanssa!

Palkkasignaalit otettiin harjoitteluun heti aluksi. Naksuttimen äänestä seuraa aina nami, samoi "jes" tarkoittaa ruokaa. Leluun hyökätään heti kun kuuluu "oke" ja syliin tullaan kun kädet ovat levällään ja lässytetään "vau" Loimu leikkii hyvin ja vaihtaa jo hienosti lelulta namille ja namilta lelulle. 

Istumista Loimu on tarjonnut alunpitäen tosi helposti, joten sitä aloin vahvistaa samantien. Loimu tuleekin kertomaan asioitaan ensisijaisesti istuen, paitsi jos se jo pursuaa riemua ja intoa niin hyppien. Mutta hienosti Loimu on tarjonnut istumista niin hallilla kuin klinikallakin! Istumiseen on myös liitetty jo vihje, jota nyt yleistetään eri ympäristöihin. Maahanmenoa alettiin harjoitella myös, mutta siihen ei ole vielä vihjettä.

Perustemppuna on myös harjoiteltu käsikosketusta jonka Loimu hoksasi nopeasti. Myös tasapainotyynyyn on ehditty muutaman viikon aikana tutustua.

Taukokäytöstä olemme harjoitelleet muutaman kerran ja ai että miten taitava pentu! Koska haluan tulevaisuudessa treenata kahta koiraa samalla hallikerralla, on rauhallinen taukoilu aivan välttämätön taito. Loimulla ei ole tähän minkäänlaisia luontaisia taipumuksia, sillä se kiljuu ja sinkoilee ympäriinsä kentän laidalla odotellessa. Kokeilin kerran ja totesin etten kokeile toiste, vaan nappaan hallille aina jonkun apulaisen pentuvahdiksi mukaan jos aion treenata Savuakin oikeasti 😁

Nyt Loimu osaa tarjota häkkiin menemistä ja siellä makaamista. Ollaan samaan yhteyteen harjoiteltu myös luopumista niin, että pidän nameja avokämmennellä syöttäen niitä samalla Loimulle. Vähän vanhempi variaatio luopumisesta on se, että nami on nyrkissä ja koira saa sen lakattuaan tavoittelemasta namia. Loimu on niin nopea ja temperamenttinen että sen kanssa mielelläni välttelen kaikkea turhaa turhaumaa ja tämä toisenlainen luopumistreeni onkin tuntunut oikein hyvältä. Loimu pystyy jo sekunnin pari malttamaan, tai jo hieman vetäytymään nähdessään namin ja tämän jälkeen se saa tietysti heti palkkion.

Käsittelytoimia olen tehnyt vähän laiskasti, pari kertaa on harjoiteltu valjaiden pukemista. Nyt on ehdottomasti ryhdistäydyttävä, sillä Loimu on jo kertonut inhoavansa kaikkea kiinnipitämistä, pukemista ja tassujen tutkimista. Loimu onkin ensimmäinen koirani, jolle tajuan opettaa näitä toimia jo pentuna. Ei vasta sitten, kun minulla on aikuinen koira jota ei voi käsitellä ilman valtavaa rimpuilua. Raportoin videoin ja kommentein käsittelytreenien etenemistä tänne. Tavoitteena on siis hoitaa esim. valjaiden pukeminen ja kynsien leikkaaminen niin, ettei Loimu halua vastustella.

Ihan aikaan saava tammikuun pienestä kankeudesta huolimatta.

27 tammikuuta 2022

Rallytokon ratatreenit

© Piia Perttilahti

Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa Tamskilla. Muistiinpanojen mukaan ensikerran sitten marraskuun jälkeen. Tamskin halli ei ole ollut helpoin treenipaikkamme, vaan niin toko- kuin rallytokosuorituksetkin ovat rakoilleet siellä aika paljon. Kuitenkin eilisissä treeneissä oli jotenkin tosi hyvä flow aiempaan verrattuna, vaikka muutama haukahdus ja haistelu tulikin. Suunnittelimme Netan ja Miran kanssa jokainen oman miniradan, joka olikin tosi kiva idea Miralta.

Itse suunnittelemallani radalla oli pääasiassa käännöksiä, tarkalleen kyltit 34, 44, 67, 47, 6 ja 9. Toisella radalla tehtiin pysäyttäviä liikkeitä joissa kierrettiin koiran ympäri ja viimeiseksi jätetyllä radalla oli hyppy ja putki - varsinainen vauhtirata siis.

Oltiin Savun kanssa toisena treenivuorossa. Sössittiin heti ensimmäinen kyltti, ohjaajan ympäri kiertäminen. Savu tulikin oikealle puolelle perusasentoon, joko se ei ihan kuullut mitä pyysin tai olin epäselvä. Otettiin ympäri kiertäminen uudestaan ja jatkettiin koko minirata loppuun tosi kivassa kuplassa. Pieniä ohjaajan mokia joissa liikkeiden tekniikka koki särön, mutta muuten tosi kivasti. Savu ei karannut tai edes yrittänyt karata, vaikka aiemmin se on järjestäen käynyt haukkumassa videota ottavan Neta. Marraskuun ratatreeniin nähden ihan huima kehitys!

Pysäyttävällä radalla meinasin ensin itse kompastua. Viimeisellä kyltillä Savu pysähtyi perusasentoon vähän hitaasti ja haukahti kertaalleen jollekin ympäristössä. Maahan se meni pyydettäessä ja pysyi hiljaa ja paikallaan sen ajan kun kiersin koiran ympäri.

Viimeinen rata me tehtiin kahteen kertaan. Molemmat suoritukset menivät kyllä kivasti, mutta ensimmäisellä kierroksella Savu meni haistelemaan ja uusittiin pyöriminen. Toisella kierroksella juosten seuraaminen oli tosi kiva, mutta Savu hämmentyi sitten jotenkin putkesta. Pienin sählän jälkeen se juoksi putkeen ja loppurata meni oikein mallikkaasti.

Kiitos jälleen treeniseuralle, taas on toiveikas olo kokeiden suhteen😄

23 tammikuuta 2022

Tokovalkku ja OT-tokoryhmä

© Piia Perttilahti
Lauantai olikin oikein Savun päivä, kun päästiin pitkästä aikaa liikenteeseen ihan kahdestaan. Ensimmäisenä suuntasimme Onnenlemmikit myymälään ja poikettiin Pupukahvilassa kakkukahvilla. Koska oli tilaisuus, enkä voinut jättää sitä käyttämättä. Savu oli mainio kahvilakoira jälleen kerran. Harmillisesti valitsemani luu ei vain kolahtanut Savun makuhermoon, ensi kerralla täytyy valita sille jokin muu herkku 😅 Ennätin kahvitellessa kirjoitella hiukan treenisuunnitelmaa iltaa varten, sekä jakaa kimppatreenien vuorot ja jokaiselle apparin sekä videoijan vuorot.

Kahvilasta suuntasimmekin Canisport koiravalmennuskeskukseen. Saimme Savun kanssa viime hetkellä paikan Janikan tokon kuukausivalkkuun. Kuukausivalkku sopiikin meille paremmin kuin nenä päähän - tähän on helppo sitoutua ja mielelläni hukkaan kerran kuukaudessa kokonaisen lauantain koiraharrastukseen. Tokikaan valmennus ei kestä koko päivää, mutta ennen ja jälkeen sen voi ahnehtia hiukan muitakin koiramenoja. Vaikka kahvilakäynnin, kimppatreenit tai yhteislenkin.

© Piia Perttilahti


Tokovalkussa oli pari koirakkoa meidän lisäksi ja oli mielenkiintoista seurata pitkästä aikaa muidenkin treenejä. Jokaiselle oli reilusti yksilöaikaa ja kentällä olikin vain yksi koira kerrallaan. Sopi meille hyvin, kun ei tarvinnut vilkuilla olkansa yli vaan pystyin keskittymään täysin Savuun vuorollamme.

Aluksi otettiin Savun kanssa tilaa haltuun kontaktipelillä. Aiemmin olen vain kutsunut ja maanitellut Savua mukaani, mutta eihän se kovin häävisti työskentele jos sen haistelut sun muut on keskeytetty. Savulle haistelu on toisinaan todella tärkeää, eikä se tarve mihinkään poistu vaikka miten kieltäisin. Savu heräsikin kivasti hommiin, kun sen tarjoamasta kontaktista aina aktivoiduin juoksemaan vähän karkuun ja heittämään namin. 

Otettiin työn alle ruutu, se on ollut meillä vähän sellainen höntsyliike. Ollaan siis tehty ruutua viime vuonna paljonkin, mutta vailla tietoa siitä miltä liikkeen tulisi kokeessa näyttää. Treenit meni ruudun osalta huippuhyvin, Savu menee kosketusalustalle tosi varmasti, mutta on niin kivasti kuulolla että pysähtyy käskyllä ruutuun vaikka kosketusalusta olisi kauempana. Kokeiltiin ilman ruutua myös maahanmenoa kauempaa ja sekin sujui kylmiltään tosi kivasti.

Kotiläksynä vahvistetaan "kii" palkkasanaa tarkoittamaan eteenpäin juoksemista ilman käsimerkkiä. Tavoitteena on että Savu lähtisi käskyllä juoksemaan myös perusasennosta. Nyt perusasento on niin vahva, että Savu ei siitä ilman hämmennystä lähde minnekään juoksemaan. Ruudun kanssa jatketaan omatoimisesti läpijuoksua, pitkää matkaa ja pienien häiriöiden haltuun ottoa. Tarkoitus on luoda ruudulle paljon arvoa ja Savulle motivaatiota juosta niin pitkälle kunnes stoppikäsky kuuluu.

Perusasentoa en sotke ruutuun lähetykseen vielä hetkeen, vaan ruutuun lähetän Savun vielä toistaiseki tempun kautta. Tosi kivasti Savu lähti ruutuun niin kiepistä kuin ohjaajan ympäri kiertämisestäkin. Seuraavat ruututreenit täytyy ottaa videolle! 

Tarkoitus oli katsoa valkussa vähän myös kiertoa, mutta en käyttänyt aivan koko treeniaikaa loppuun ettei Savu väsähtäisi. Se juoksi niin sujuvasti ruututreenissä monta kertaa, etten halunnut lässäyttää hyvää flowta turhautuneeseen haukkumiseen. Ei ehkä tehty kaikkea mitä aioin, mutta päästiin tavoitteeseen siinä määrin että toimin arvojeni mukaan lopettamalla treenin silloin kun koira oli vielä hyvässä terässä.


© Piia Perttilahti

Jäin Savun kanssa suoraan tokovalkusta hallille laittamalla tokokehään pari hyppyä ja siivoilemalla ruudun pois. Jokin aika sitten hain instagram tililläni treeniseuraa, tavoitteenani kuukausittain vaihtelevilla halleilla pyörivä omatoimi tokoryhmä. Yllätyin miten paljon kiinnostuneita hyppäsi kelkkaan mukaan ja eilen saatiin vihdoin ensimmäiset treenit pidettyä. Paikalle tuli lisäkseni kolme koirakkoa ja oli kyllä tehokkain kaksituntinen pitkään aikaan! Olin tosiaan jakanut ennalta treenivuorot ja sen kuka kuvaa tai apparoi ja jokaisen vuorot kellotettiin. Kukaan ei tainnut käyttää aikaansa kerralla loppuun, vaan ehdimme kaikki treenata kahdesti yksi kerrallaan ja paikkiksen jälkeen otettiin vielä kaikki koirat kentälle niin että jokainen treenasi omaa juttuaan. 

Treenien jälkeen oli kyllä hyvä fiilis, kaikki sujui ihan mielettömän kivasti, vaikka osallistujat olivat keskenään vieraita 💪🔥 Odotan innolla seuraavia kimppatreenejä ja etenkin ulkokenttäkautta, jolloin aikataulun kanssa ei tarvitse olla niin tarkka - kentät kun ovat useimmiten ilmaisia käyttää, mutta hallista jokainen maksaa, jolloin ei viitsi käyttää aikaa pelkkään rupatteluun.

Savun kanssa treenattiin "kato ihminen" juttua alkuun ja tehtiin perusasentoja sekä seuraamista muiden lähellä. Yllätyin miten kivasti meni, vaikka toki videolla pari mokaakin tallentui. Savu on kuitenkin aiemmin karannut ihan järjestäen haukkumaan kaikki, joten kehitys on ollut valtavaa. 

Koska Savu oli tosi kivasti mukana, eikä vaikuttanut kovin väsyneeltä, tehtiin liikkuroidusti myös kapulan pitoa. Savu ei aina meinaa tarttua kapulaan ensimmäisellä käskyllä, jos meitä liikkuroidaan, mutta eilen illalla saatiin onnistumisiakin tämän suhteen. Liikkuroidusti teimme myös kaukojen jättämistä. Savu kun on vähän nukahtanut sillä välin kun otan pari askelta, niin nyt palkkailin sitä pelkästä odottamaan jäämisestä. Olen myös vaihtanut "oottaa" yleisvihjeen hiukan tarkemmin vihjeeksi "kaukot". Varsinaisia asennonvaihtoja ei tällä kertaa tehty.

Loppuun otimme vielä hassutellen hyppyä liikkuroidusti ja siinähän Savu on täysi kymppi. Ylipäänsä liikkurijutut menivät tosi kivasti. Pikkuhiljaa liikkurin puheista "käsky, liike alkaa ym." alkaa muodostua Savulle selkeä vihje kontaktista minuun. Vaikka hetkellisesti juttelinkin treenikaverille, Savu piti perusasennossa kontaktia silti mikä on ihan mahtavaa!

Paikkiksen jokainen suoritti kuten parhaaksi näki. Huihai kokeenomainen puutunut makaaminen, kaikki pelasivat varman päälle ja hyödynsivät treenin - vieraiden kanssa rivissä makaaminen onkin koiralle hyvä juttu muiden käskyt meinaavat sitä että kuuntele omaa ohjaajaa. Savu mussukkakaan ei nyt ennakoinut käskyissä, vaikka sitä vähän bonusliikkuroitiinkin! Meni silti ekalla käskyllä maahan ja nousi myös ensimmäisellä pystyyn. Kummasti hommat etenee kun niitä treenaa.

Aivan superkiitos jokaiselle eilen paikalla olleelle ja Piialle kiitos kuvista ja videoista. Vilpitön kiitos myös jokaiselle omatoimitokoryhmästä kiinnostuneelle. Eiköhän kuukausien mittaan saada sovittua päiviä, jolloin muutkin pääsevät paikalle. Omatoimiryhmää olen paitsi tarvinnut, myös kaivannut. Savukin pisti hienosti parastaan, vaikka oli jo ruututreenit alla. Nykyään on kuitenkin niin harvinaista, että päästään kaksin minnekään, joten treeniaika on niin arvokasta ettei siinä pieni väsymys paina.

Viimeistelisin, että olipa aika mahtava lauantai.

© Piia Perttilahti

19 tammikuuta 2022

Pentu- ja lapsiarjen yhdistäminen

Toista koiraa hankkiessa minua varoiteltiin ja tsempattiin etenkin pennun sovittamisesta tämänhetkiseen pikkulapsiarkeeni. Nyt miltei kuukauden yhteiselon jälkeen täytyy todeta, ettei tämä paremmin ois voinut mennä - no Loimun ripulitaudin olisin mielelläni skipannut mutta muuten 😅 Lapset ovat juuri sen verran pieniä tai isoja, miten päin sen haluaa ottaa, että koiranpentu sopi porukan jatkoksi paremmin kuin hyvin. 

Ehkä osin sujuvuuden kokemukseen vaikutti se, ettei Loimu ole ensimmäinen koirani. Tiesin jo etukäteen useimpien pentujen purevan kaikkia ja kaikkea, sekä vasta harjoittelevan sisäsiisteyttä. Vilkkaan pennun riehumisista ja metkuista huolimatta koen tämän pissakakkarumban ja jatkuvan lattioiden pesemisen kaikista kuormittavampana osuutena - kuten aiemminkin. Mutta kokemuksesta tiedän, ettei tämäkään onneksi kovin kauaa kestä. 






Ennalta en tiennyt, pitäisikö pentua suojata lapsilta vai lapsia pennulta. Tämä on varmasti ihan yksilökohtaista, mutta meidän tapauksessa lapset tarvitsevat turvaa pennun hampailta enemmän kuin Loimu heiltä 😆 Loimu on peloton ja määrätietoinen pieni piraija, joka tappaisi lasten pehmolelut tuosta vain ja mielellään murisee myös lasten punteissa. Pienin porttijärjestelyin täällä on onneksi jokaisella tilaa ja turvallista kasvaa.

Jokunen väliaikainen erikoisjärjestely väsättiin ennen pennun tuloa. Lastenhuoneen oviaukoille asetettiin portit ja makuuhuoneeseen pentuaitaus. Keittiöstä siistittiin pentuturvallisin huone ja desinfiointisuihke on käden ulottuvilla. Portit ovat ihan kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi. Lasten lelut eivät ole Loimua varten (lisäksi ne ovat nieltyinä vaarallisia), eikä lastenhuoneen räsymattoja ole talvella kovin kätevä alkaa pesemään. Siispä Loimu ei ole lastenhuoneessa pienintäkään hetkeä valvomatta.

Pentuaitaus on meillä vain yökäytössä, sillä Loimu kiipesi sieltä pois jo alle yhdeksän viikkoisena. Haluan että yöt ovat niin rauhallisia kuin mahdollista, enkä välitä että lapset ja pentu törmäilevät toisiinsa öisin saati mahdollisista eritetahroista siellä täällä. Siispä on kaikkien kannalta kätevintä, että yön nukkuma-alue on hiukan kompaktimpi kaikki muuttuja huomioiden. Aitauksesta ei siis löydy ihan hillitöntä määrää erilaisia virikkeitä, koska Loimu ei siellä muuta aikaa vietä. Iltaisin se hakeutuu pentuaitaukseen itse nukkumaan, sillä siellä saa oleskella rauhassa.


















Vaikka meille osunut pentu on mielellään mukana kaikessa, on Loimullekin taattava nukkumarauha. On päiviä jolloin pentu ei kiinnosta lapsia lainkaan ja päiviä kun he eivät malttaisi jättää Loimua rauhaan. Hiukan samanlaista sykliä noudattaa Loimu itse; on päiviä kun se on lasten kanssa rauhallinen ja päiviä, kun se ei voi olla riehumatta lasten kanssa. 

Se että pentu murisee ja puree vähän kaikkea luvatontakin, on aika normaalia. Pyrin välttämään tilanteita, joissa Loimu käyttäytyy ei toivotusti, jotta esimerkiksi lasten puntissa roikkuminen ei vahvistu. Ja silloin kun Loimu on lasten kanssa rauhallisesti, sitä palkitaan siitä. Leluilla leikkiminen lasten ja Loimun kesken sujuu aikuisen valvonnan alla tosi kivasti. Lapset tykkäävät leikittää Loimua ja Loimu haluaisi leikkiä aina. On mielekkäämpä seurata vastavuoroista lelulla leikkimistä sen sijaan, että pikkupentu laittaisi lapset itkemään tai että lapset härnäisivät pentua.

Kuinka aika riittää kaikelle? Yllättävän hyvin. Ihminen on siitä jännä tyyppi että aikaa löytyy kaikelle tärkeälle vaikka kiven alta. Yksi merkittävin ero aiempiin pentuaikoihin on se, etten ehdi kuvata ja videoida yhtä aktiivisesti saati että ehtisin kirjoittaa blogiini monta kertaa viikossa - se ei myöskään ole minulle enää niin tärkeää kuin aiemmin. 

Jokainen voi pohtia omalla kohdallaan, sopiiko elämään mukaan koira ja jos, niin millainen? En ole mikään sanomaan juuta tai jaata sen suhteen, sopiiko koira jonkun toisen lapsiarkeen vai ei. Tärkeää on ottaa asioista etukäteen selvää, jolloin mahdolliset arjessa ilmenevät haasteetkin on helpompi kohdata.

Arki voisi tuntua kurjemmalta ja kaoottisemmalta jos en pitäisi koirista tai olisi selvittänyt yhtään mitä koiraa olen hankkimassa. Meille tuli kuitenkin juuri sellainen pentu jota olin toivonut ja joka ei vähästä hätkähdä vaan osallistuu kaikkeen. En malta odottaa, että Loimu kasvaa ja oppii uusia taitoja, jolloin esim. kahden koiran samalla kertaa treenaaminen helpottuu. Varmasti myös yhteiselo lasten ja pennun kanssa sujuvoituu, kun kaikki hieman kasvavat.

Loimu istuu meidän arkeen erinomaisesti 💛


10 tammikuuta 2022

Reaktiiviset ryhmässä -koulutuspäivä

Lauantaina osallistuin Savun kanssa Canisportilla järjestettyyn Jaana Pohjolan "Reaktiiviset ryhmässä" koulutuspäivään. Keskustelu koiran reaktiivisesta kääntyy helposti siihen että reaktiivinen koira on kiihkeä kaikkeen ja rähjää kaikelle. Tai toisaalta katsoen, "tämä koira on niin reaktiivinen ettei siitä ole tähä/tuohon". Äkkiseltään Savu ei istu kiihkeän koiran kuvaukseen, mutta reaktiivisuutta on sen reagointi jännittäviin ihmisiin. "Millainen on reaktiivinen koira?" artikkelin voi lukea tämän pohjaksi tai lisäksi.

Savu reagoi haukkumassa etenkin vieraisiin aikuisiin ihmisiin ja havaintojeni mukaan paikallaan seisovat ja meitä tuijottavat ovat Savulle vaikeimpia. Savu toki haukahtaa herkästi ja jos se ei pääse riittävän kauas sitä jännittävästä kohteesta se alkaa haukkua vähäisemmistäkin ärsykkeistä. Koesuoritukset ovat jos ei kokonaan niin osittain kosahtaneet siihen, että Savu reagoi kentällä seisovaan liikkuriin tai tuomariin. Savu ei välttämättä heti hauku, vaan saattaa suorittaa annettuja tehtäviä hitaammin ja jäykemmin - tai tehtävästä riippuen tilanne leviää käsiin ja Savu säntää haukkumaan.

Koulutuksessa saimme hyödyntää sekä rivissä istuvia että yksittäin seisovia ihmisiä. Olennaista oli (jonka usein unohdan) että palkkaan Savun poispäin jännittävästä kohteesta. Pelkän lähestymisen lisäksi teimme ihmisten lähellä Savulle helppoja tehtäviä. Olen positiviisesti yllättynyt, miten selvisimme saksalaisesta täyskäännöksestä lähellä ihmisiä, kun se on ollut yksi niin 2karkaamisriski" liikkeistä. Nytpä on työkaluja omatoimitreeneihin ja toivottavasti säännöllisemmin ihmisiäkin.

Koulutuspäivä oli itsellenikin hyvä harjoitus. Jos on vähän vaikea nimetä haasteita julkisesti, niin muiden katsellessa koiran leikittäminen vasta vaikeaa onkin. Ensimmäiset palkkauksenikin olivat tasoa kuiskaus tuulessa ja nami 😂 Heti kun sain kasattua hermoni paremmin, Savukin leikki hyvin ja lähti ylipäänsä innokkaammin mukaani. Ja varmasti kuuli palkkasanat myös, toisin kuin aluksi. Taisi jossain määrin jännittää ohjaajaa enemmän kuin koiraansa.

Savu oli koko treenin tosi hyvässä mielentilassa, eikä haukkunut oikeastaan yhtään (en laske paria ääniaaltoa mitkä vain kävelivät koiran suusta pihalle). Tämä jo itsessään on tosi palkitsevaa, mutta myös se että Savu tarjosi ihmisten lähellä kontaktia. Ja silloin kun Savu katsoi ihmisiä, se katsoi niitä hiljaa. Olisin halunnut ehtiä treenaamaan näitä asioita kaupan parkkipaikalla enemmän ja useammin, mutta selvästi vähäinenkin panostus on tuonut edistystä!

Kummasti koira ja ohjaaja oppivat uutta, kun vain viitsii tarttua toimeen. Täytyy ottaa eilen saadut vinkit käyttöön omatoimitreeneissä ja jakaa niistä videoita vaikka muillekin. Ei Savu sentään maailman aina koira ole tämän haasteen kanssa.

08 tammikuuta 2022

Talvipäivän retki

Vetokuvat © Hanna Worne

Alkuperäinen lauantai suunnitelma kaverin ja koirien kanssa hiihtoretkestä lumituiskussa vaihtuikin vetoretkeksi melkein auringonpaisteessa. Ei hullumpi vaihtoehto! Aurinko nyt ei sentään häikäissyt, mutta tavallisista retkikeleistämme poiketen, taivaalta ei satanut mitään. Hanna ja koirat saapuivat meille puolen päivän aikaan ja suuntasimme jalkasin Kyrösjärven jäälle. Pieni alkulämmittelylenkki, jonka jälkeen kytkimme koirat kelkkoihin kiinni.

Hanna karautti Kuuran ja Ranan kanssa edelle ja minä lähdin Savun ja Aurin vetäminä perään. Porokoiranpuolikas ja melkein eläkeikäinen karhukoiransukuinen koira eivät tietenkään vauhdin puolesta kilpaile riisenin ja bordercollien kanssa, mutta kyllä minä silti nautin matkasta. Valjakon nopeudella ei niin hirveästi ole väliä, hyvä fiilis tulee joka tapauksessa ulkoillessa ja koirien juostessa. Savu ja Auri kuitenkin juoksivat ja vetivät omalla vauhtikapasiteetillaan ja olen jo siihen erittäin tyytyväinen.


Savu on vetänyt pohjakunnoksi ahkiota ja toki muutoinkin liikumme paljon. Pehmeällä moottorikelkkauralla Savu ja Auri eivät olleet parhaimmillaan ja niinpä potkutteli koirien helpotukseksi. Kaksikko kyllä veti mukavasti, vaikkakin välillä menivät vain kävelyvauhtia rinta rinnan 😅 Selvästi kivaa koirilla kuitenkin oli, joskin viimeinen puoli kilometriä oli ehkä hiukan liikaa. Savu veti kaikkinensa 3,4km. Vauhtia oli siis sen verran, että matkaa taittui huomaamatta vähän överisti. Savulle olisi varmasti 2km riittänyt oikein hyvin, mutta kolmikilometrisen se jaksoi kuitenkin juosta.

Vetoretken jälkeen asetuttiin evästauolle. Pysähtyessä tuli vilu, sillä olin muutoinkin pukenut vaatetta ihan liian vähän. Vaikka vetokoirieni kanssa vauhti ei päätä huimannut, tuntui pääni silti jäätyneen järvellä käyneen viiman vuoksi. Lämmin tomaattikeitto ja jälkkäritee mutakakun kanssa pitivät kuitenkin fiiliksen kohdillaan. Sitä paitsi muistoja jää mieleen paremmin, kun tunnelma on luissa ja ytimissä, tällä kertaa oli aika jäätävä olo 😆


Hiukan vetokuvia yritettiin ottaa, mutta kamera teki taas temput tarkennuksen kanssa. Viimeksi alkuviikon retkellä (hyytävässä viimassa umpihangessa lasten kanssa lounasretkellä koska päätin niin 😂) kamera ei tunnistanut kumpaakaan objektiiviani eikä automaattitarkennus toiminut lainkaan. Aikani sisätiloissa renkkasin kalustoa ja sain putket ja tarkennukset toimimaan. Objektiivin pitäisi vielä jatkaa toimintaansa, mutta yli kymmenen vuotta vanha runko taitaa tulla piakkoin tiensä päähän. Vielä tänään saatiin kuitenkin ihan kelpo kuvia tärähtäneiden lisäksi.

Evästauon jälkeen koirat saivat jatkaa retkeä vapaina ja ihmiset potkukelkkaillen. Kelkkailtiinkin sitten toiset 3km lämpimiksemme. Muutaman tunnin ulkoilu mukavassa juttuseurassa ja koirien seuraamisesta nauttien tulikin tosi tarpeeseen. Vetotouhut on kyllä parasta, mitä koiran kanssa voi talvella tehdä. Niin se on ollut minusta ihan pikkutytöstä asti. Ja niinpä perinteitä kunnioittaen hajosi tämäkin potkukelkka, en tosin tiedä missä kohdassa. Suksia minulla ei ole, mutta hakusessa kyllä. Hiihto itsessään ei kiinnosta, mutta koiran kanssa sekin on kivaa!


Savun vetosuoritukseen olen kyllä tosi tyytyväinen. Se vähän haukkuu lähdössä ja alkumatkasta muutenkin, välillä vähän matkallakin. Siitä huolimatta se vetää tosi kivasti, eikä haukku ole kesken juoksun sellaista turhaumaulinaa vaan enemmän iloista haukkua. Ja sitä paitsi jos Savu tykkää juostessaan vähän louskottaa, niin antaa louskottaa kunhan juoksee liinat kireänä 😏 Ei sitä kaikessa tarvitse olla niin just jämptisti pilkun tarkka, riittää kun olennaiset asiat sujuvat.

Vaikka aiemmin olen potkutellut huomattavasti isompien tai nopeampien koirien kanssa, on Savun ja Aurin kanssa kelkkailu vähintään yhtä kivaa. Sitä osaa nykyään arvostaa iisimpää tahtia, kun matkasta voi oikeasti nauttia eikä vain vältellä vaaratilanteita ja arvioida riskejä 😄 Loimusta kasvaa varmasti oiva vetopari Savulle, kenties jo ensi talvena kokeillaan valjaita.

Kaikkinensa kiva ja lataava (no vähän syväjäädyttävä mut mitäs pienistä) retki. Kiitos seuralle ja toivottavasti ehditään tämän talven jäillä uudestaankin!

03 tammikuuta 2022

Tavoitteet 2022




Historiallinen hetki, sillä perinteinen joka vuoden ensimmäisenä päivänä julkaisemani tavoitepostaus on myöhässä. Vaan hyvä se on rikkoa kaavaa, ettei liiaksi ole rutiiniensa orja. Vaikka ennätän kirjoitella ajatuksiani tavoitteista ja tämän vuoden määränpäistä vasta nyt, olen näitä pohtinut ja makustellut koko joulukuun. Somessa, niin blogeissa kuin instagramissakin, useampi on kirjoittanut suhteestaan tavotteisiin. Toisille ne aiheuttavat paineita varsinkin julkisesti kerrottuina, toisille jotain muuta.

Pelkän tavotteiden listaamisen sijaan päätin kirjoittaa aiheesta vähän muutakin. Vaikka olen vuosikaudet kirjoittanut tavoitteet julkisesti, aiemmin ehkä jopa vähän uhoten, asetan niitä ensisijaisesti itseäni varten. Tykkään kirjoittaa ja pohtia, sekä olla avoin, joten minusta on ihan luontevaa julkaista tavoitteeni tänne blogiin, josta ne voi kuka vain lukea. Koiraharrastukseni alkutaipaleella tavoitteet olivat suurpiirteisiä, korkealentoisia ja epärealistisilla tulostavotteilla varustettuja. On osin vaikea asettaa tavotteita, kun ei vielä tiedä mihin on ryhtymässä. 

Esimerkiksi Savun pentuaikana kuvittelin siitä tulevan tuosta vain tokovalio. Jonkin aikaa märehdin epäonnistumistani tavoitteen saavuttamattomuuden suhteen, mutta nykyään olen asian kanssa oikein sujut. Tokovalio on nykyään henkilökohtainen tavoitteeni, ei koirakohtainen. En usko, että ihan lähitulevaisuudessakaan olen vielä niin taitava, että koirani valioituisivat tokossa. Titteli ei myöskään ole minulle enää niin tärkeä, vaan arvostan opinmatkaa ja itseni haastamista enemmän.

Olen (ainakin omasta mielestäni) oppinut tavotteiden suhteen realistisemmaksi, eivätkä ne enää ole muodostuneet elämää suuremmiksi. Olen ylipäänsä oivaltanut että epäonnistumiset ja "mikään ei mene suunnitelmien mukaan" ovat osa elämää. Aika suunniteltu aikahaarukka ei riitä tavotteiden saavuttamiseen ja se on ihan fine. Koiran elämänlaatuun vaikuttavat kuitenkin ihan muut asiat, kuin se, käydäänkö kisoissa hyvillä tuloksilla vai ei.

Tänä vuonna kokeilen ensimmäistä kertaa treenikalenteria bujotyyliin. Heti kun saan joistakin sivuista edes jokseenkin kivannäköiset, jaan ajatuksiani bujoilusta tännekin. Tarvitsin tilaa kirjoitteluun ja omaan kynällä suttaamiseen, joten edellinen vanha kalenterivihko ei ihan palvellut kuten toivoin. Saapa nähdä, mitä saan tyhjille sivuille aikaiseksi.

Viime vuoden tavoitteet saimme osin täytettyä. Saimme RTK2 koulutustunnuksen ja korkkasimme voittajan. Tokossa jäi koulari saamatta, mutta saatiin se kapulan pito kuntoon ja yksi tosi hieno ykköstulos. Tuloksista viis, kapula oli meille niin iso ongelma että olen jo pelkästään siitä ylpeä sekä erittäin tyytyväinen. Pääsimme myös irtotunneille ja ratatreeneihin useammin kuin olisin arvannutkaan. Päiväretkiä tehtiin melko paljon, yön yli reissut menivät viime vuonna hiukan pieleen ja Päijänteen ja Teijon kansallispuistot jäivät toistaiseksi käymättä. Sanoisin silti, että viime vuosi kaikkine erävoittoineen oli hyvä.

Se ajatuksista, alla ensi vuoden tavoitteet listattuna pienin selostuksin.


Savu

Rallytokon voittajaluokasta hyväksytty tulos. En tavoittele koularia, sillä se vaatisi kolme hyväksyttyä tulosta ja yhdessäkin on meille tarpeeksi. Ratakokonaisuudessa ontuu vielä yks jos toinen juttu. Kisaamisestakaan en ole aivan varma, sillä eriarvoistavaa koronapassia en tule periaatesyistä käyttämään - jätän sitten kokeet väliin, niin tärkeää kuin se minulle onkin.


TK1 sillä varauksella että kokeisiin pääsee. Jos ei ole koemahdollisuutta, niin kasataan avoimen liikkeet kuntoon. Tavoitteena olisi olla tämän vuoden aikana koevalmius avoimeen.

Kantarellien ilmaisu maastossa. Olisi huippua, jos saisin tämän tehtävän opetettua Savulle loppuun ja ensi syksynä se osaisi ilmaista sienet pyynnöstä.

Käsittelytoimissa eteneminen - ja vihdoin tännekin videota niistä.


Loimu

Yhteinen kupla ja suhde. Hamstrataan hyviä kokemuksia, harjoitellaan palkkasignaaleja ja palkkaamista, sekä tutustutaan toisiimme.

Rallytokon ja tokon pohjataitoja, joita on helppo jatkojalostaa pennun kasvaessa.

Käsittelytoimia; varusteiden pukeminen, harjaaminen ja kynsien leikkaaminen heti pennusta asti kivaksi.

Retkikoiran tärkeät taidot, kuten pitkoksilla kävely, takana kulkeminen ja taukoilu.


Yleisesti toivon tietysti että niin koirat kuin ihmisväkikin, saataisiin olla mahdollisimman terveenä tämä vuosi. Retkikuume on melkoinen, joten retkihaasteen ja uusien kansallispuistojen tutkimisen nimissä haluan päästä samoilemaan ja myös yöpymään maastoo. Koirien kanssa tietysti. Kaikki muun on sitten kirsikkaa kakun päälle.