DIY parhaat treeninamit



Koiria kouluttaessa ja palkatessa sapuskaa kuluu paljon. Ja sitten kun sitä kuluu paljon, ei voi syöttää enää lisänä ruokaa. Ja kun koko ravintoympyrä koostuu palkkaamisesta, ei auta viskata kitaan Frolicia tai pelkkää juustoakaan. Siispä, tehdään tehokkaat palkat itse, joihin ei tule mitään lisättyä.

Käytän itse paljon sisäelimiä, sekä kieliä koirillani palkkana nappulan seassa. Suhteilla munuaisia ja kieliä saa melko helposti, mutta niitä löytyy usein alennuslapuilla myös kaupan hyllystä. Meillä on mennyt kielen ja munuaisen lisäksi myös sydäntä ja maksaa. Kaikki palkat ovat maistuneet yhtä hyvin.

Munuainen on kaikista nopein valmistaa. Koostumukseltaan mukavaa pilkkoa, saa pieniksi paloiksi. Munuainen on valmis vajaan puolen tunnin keittämisellä. Huono puoli on se, että munuaiset ovat kovin pieniä, noin niin kuin palkan määrää ajatellen.

Kieli on kaikista hitain. Olen keittänyt kieliä tunnin, hieman reilunkin. Koostumukseltaan myös ärsyttävämpää pilkkoa, sillä kieli on sitkeää ja menee pilkkoessa hieman mössöksi. Jos jollain jäi epäselväksi, kuvissa esiintyy porsaan kieli.

Sydän lienee yleisin ja helpoin, siihen tutustuin itsekin ensimmäisenä. 30-45min riittää sydämen keittoajaksi, vähän koosta riippuen. Helppo pilkkoa ja koostumukseltaan miellyttävä, tiivis ja saa pieniksi palasiksi.

Maksa on mainio A-vitamiinin lähde ja näin ollen täydentää koiran ruokavaliota mukavasti. Maksaa taisin keittää liki tunnin, mutta possun maksa kokonaisena on melko isokin. Maksa on helppo pilkkoa ja koostumukseltaan pysyy koossa, mutta on pehmeähköä.



Itse käytän palkkoina siis noita neljää. Keittoaika vaihtelee, liian pitkään ei periaatteessa voi keittää, kunhan muistaa pitää kattilassa vettä. Minä poltin joskus munuaiset pohjaan, kun arvioin ajan väärin... Keitetty elin tai lihas nostetaan jähtymään ja pilkotaan. Palkat on helppo pakata päiväyksen ja nimimerkinnän kanssa vaikkapa minigrip pusseihin.

Pieni minigrip pussi riittää meillä mainiosti yksiin treeneihin, etenkin jos lisänä on nappulaa. Palkat säilyvät pakastimessa määrittelemättömän ajan. Pienet pussit sulavat huoneenlämmössä sopivan nopeasti, jolloin ne saa lyhyelläkin varoitusajalla treeneihin mukaan.

Millaisia reseptejä teillä on?

Kommentit

  1. Vielä en ole omia nameja Jymy-Jamille tehnyt. Koirani on sellainen hidas mussuttaja, jos annan peukalonpään kokoisen palan kestää kauan, ennenkuin se on syöty. Pentukoulussa siitä tavasta oli jopa haittaa, siitä syömiseen keskittymisestä. Suunnitelmissa nuo omatekoiset palkat kyllä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Savu on kanssa semmonen mussuttaja ettei tosikaan. Täytyy tosi pieniksi pilkkoa aina :)

      Poista
  2. nakkia kaupan hyllyltä :D joskus lihapullaa vaihtelun vuoksi. ikinä ei mitään tuon suurempaa ole tehty, eikä varmaan tule tehtyäkään.

    ruokaa kyllä kuluu niiin vähän reeneissä, kun kaikki tehdään aina pallolla, joten hukkaan menisi jos alkaisi erikseen kokkailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pyrin treeneissä käyttämään koirien ruuan, jos ruokaa käytän. Raakaa kun syövät, niin pitää vähän taiteilla, että palkat ovat järkeviä taskuun, kanankoipi on vähän hankala ja sula jauheliha leviää kurjasti :D

      Poista
  3. Tällä hetkellä en ole sen kummemin valmistellut palkkoja, kun treenit ovat lähinnä sellaisia ”naksutellaan nyt jonkin tempun alkeet", mitkä eivät kestä kovinkaan kauaa, niin yleensä koitan päivän ruokia käyttää, eli nappulaa ja sitten lihaa silloin, kun annan sen sulaa ennen, kuin tuo sen saa. Sydämiä on tarkoitus ollut tilata jossain välissä, ja maksaa ostaa lisukkeeksi, niin noita voisi kokeilla treeninameinakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee Lounalla nappulaa noiden sisäelinten kanssa, se kun syö vielä 5/5 mallilla :) Savulta on helppo korvata päivä raakaruoka noilla ja koostumukseltaan ovat mukavan siistejä palkkanameiksi. Yllättävän vaivattomia myös tehdä, suosittelen :)

      Poista
  4. Vois kokeilla, kiva postaus! Haiseeko noista mikään hurjan paljon kun keittää? Nimim. Omistan hajuherkän miehen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munuainen ja kieli tuoksahtavat vähiten. Itse olen saanut hajuhaittapalautetta sydämestä ja maksasta, hajuherkältä mieheltä :D

      Poista
  5. Mä olen kuivatellut hauhaun koiranmakkaroita, hirven roippeita ja tehnyt nameja perus sikanautajauhelihasta. Kaikki menevät mutta kaksi ensimmäistä pilaantuu varsin herkästi ja kovinkaan kauaa ei voi jääkaapissa seisottaa. Tokotreeneissä käytän kohtuullisen paljon nameja ja tällä hetkellä syötän naturis fresh- makkaraa sen maistuvuuden ja koostumuksen vuoksi.
    Koetilanteessa ennen kehään menoa palkkailen nakeilla kun ovat koirastan mielestä niin superhyviä, treeneissä en suolaisuuden vuoksi viitsi käyttää.

    Pitääpä itsekin koitaa noita sisäelimiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän treeneissä välillä kans Naturis makkaroita ja Natural Menun nappulaa :) Sisäelimet on kuitenkin hyviä jos ajattelee että raakailisi treeneissäkin, tai jos koira on kovin allerginen :)

      Poista
  6. Possun kieli ja broilerin sydän keitettynä toimii parhaiten meillä. :) Olen myös pohtinut josko kokeilisi possun sydäntä seuraavaksi.

    Itse pilkon kielet raakana pienemmiksi palasiksi, niin keittämisaika lyhenee noin 10 minuuttiin. Mielestäni koostumuskaan ei ole silloin mössömäinen (johtuu varmaan siitä, kun pienet palat kypsyy nopeammin) vaan enemmän kinkkumainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos vinkistä! Mä olenkin heittänyt nuo kattilaan suoraan jäisinä, voisikin pilkkoa etukäteen jos maltan sulattaa :)

      Poista
  7. Mä oon tehnyt jauhelihasta nameja näin
    https://luimupupu.wordpress.com/2016/06/12/koiran-treeninamit-diy/
    Nykyisin laitan sekaan vähän perunajauhoa rakenteen takia. Säilyvät viikon verran jääkaapissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keskustelethan asiallisesti.

Viikon luetuimmat

Koiravieraita, terveyshuolia ja Kurjenrahkan kansallispuisto

Pohjataitoja tavoitteellisille pennuille 24.10

Kevätkuulumisia kuvina

Muutoksia, haasteita ja yllätyksiä

Minä kouluttajana

Savu hoitokoirana, kuulumisia ja perheenlisäystä

Mikä koirarotu meille? - pohdintaa