Päiväretki Hämeenkankaalla


Jos eilen satoi lunta, niin viime viikolla sentään oli keväistä! Ajelimme tiistaina Niinisaloon hakemaan Even ja Sanin kyytiin, josta jatkoimme Hämeenkankaalle. Olen käynyt Hämeenkankaalla viimeksi muutamia vuosia sitten edesmenneen koirani kanssa ja aivan eri kelissä ( Tuntemattomat ovat luontopolut 11/2015). Tämän kertainen reissu oli huomattavasti onnistuneempi - kaunis kevättalvinen keli, emmekä eksyneet reitiltä.

Alunperin olimme ajatelleen kävellä kaksi eri reittiä, joista olisi tullut yhteensä n. 11km matka. Epäilin kuitenkin omaa kuntoani kantaa vauvaa repussa niin "pitkästi" ja kaavailin alle 5km riittävän valokuvauksen kannalta. Toisin kuitenkin kävi ja alan viimein oppia että viis suunnitelmista, antaa hetken viedä. Niinpä lähdimme parkkikselta kävelemään Sormelan laavulle, tarkoituksena kiertää luontopolku. Koirat spurttailivat alkuun hiukan enemmän ja jolkottelivat reitillä aivan kuin useamminkn tapailisivat.

Kävelimme koko matkan hiitoladunpohjaa. Latu oli kuitenkin todella roskainen ja paikoin sulanut lähes käyttökelvottomaksi. Paluumatkalla pari hiihtäjää tuli kuitenkin vastaan. Sivakoijat olivatkin sopivan yllättävää ohitustreeniä Savulle! Sormelan laavu tuli vastaan aika pian, vaikka olimme kävelleet "jo" 2km. Tasainen maasto yllätti helppoudellaan ja kun laavulla oli kuusirankojen pilkkomiseen vain tylsä saha, jatkoimme matkaa Ruskalaavulle.



Ruskalaavulle kävelyä olikin sopivasti ja yhteensä reilun 6km talsimisen jälkeen laavu tuli vastaan. Nuotiopuutilanne ei ollut juurikaan parempi, mutta sahan lisäksi liiterissä oli kirves. Ihan itse siis jouduttiin suhteellisen isot rangat sahaamaan ja sen jälkeen pilkkomaan. Pilkkominen olikin haasteellisempaa, sillä alustaksi tarkoitettu pölkky oli laho ja vähän pieneksi kulunut. Puut saatiin kuitenkin pilkottua ilman tapaturmia ja nuotiokin syttyi - suorastaan historiallisesti vain yhdellä tulitikulla.

Auringon paiste, hiljaisuus, pari koiraa ja lämmin nuotio. Tunnelma sopi meille kaikille hyvin ja koiratkin pääsivät kyttämään eväitä. Erityisesti pikkuhimisen leivänkannikka kiinnosti kovasti ja Sani lopulta totesi sen koiran syötäväksi. Savullekin jäi leipää, sillä Papu tiputteli murusia pitkin poikin.  Eivätkä koirarukat sentään pelkällä leivällä retkeilleet, kumpainenkin saivat Wahlsténin kalkkunankaulat ja lopuksi vielä makkaroiden tähteet.

Makkaranpaiston jälkeen hiukan kuvailimme ja keskustelimme koiran koulutuksesta. Tarvitsisin itse ajan lisäksi runsaasti motivaatiota, jotta osaamisemme etenisi. Treeneistämme kirjoittelen myöhemmin lisää. Savu ja Sani suostuivat kaverikuvaan, kunhan saivat asettua omasta mielestään sopivalle etäisyydelle toisistaan. Kaverikuvat onnistuvatkin yleensä kivemmin - ja rähinöiltäkin vältytään - kun koiria ei asetella toistensa kylkiin kiinni.

Paluumatka taittuikin tuttuun tapaan nopeamman tuntuisesti, kuin laavulle kävely. Hämeenkankaan maasto on miellyttävän tasaista kulkea ja niinpä pidempikin lenkki taittuu suhteellisen kevyesti. Kaiken kaikkiaan kävelimme 13,4km, koirat varmasti huomattavasti enemmän. Päiväretki piristi suuresti ja luontoon pitäisi päästä ehdottomasti taas useammin. Savu on varmasti samaa mieltä, sillä kevään tuoksut saavat koiraankin ihan uutta puhtia. Tämä viikko menee nyt hiukan rauhallisemmin ja keskitymme kotimetsän lenkkeihin ja käsittelyharjoituksiin. Kuulemani mukaan, ensi viikolla ollaan taas nuotion äärellä.

Kommentit

Viikon luetuimmat

Koira ja lapset - konfliktitilanteet

Naksutinkoulutus - mitä se on?

Mikä koirarotu meille? - pohdintaa

Hormooniturkki vai kesälook?

Savu vaelluksella - Pirkan taival

100 retkeä koiran kanssa