10 syyskuuta 2020

Kisapettymys takana, uudet haasteet edessä

Pitkästä aikaa tuntuu kivalta bloggailla, kun uusi läppäri alkaa pikkuhiljaa tuntua omalta. Acerista ja Windowsista siirtyminen Applen Maciin on melkoinen hyppy ja alkutakkuaminen aiheutti lähinnä harmaita hiuksia. Kirjoitusvirheitä tulee varmasti enemmän kuin aiemmin, sillä uusi näppis ei vielä ole aivan hallussa.

Kesää odotettiin vaikka miten kauan ja huis vain se meni ohi. Nautittiin hyvistä keleistä, treenattiin kotona paljon ja käytiin retkeilemässä. Kaikkinensa hyvä kesä, vaikka aiempiin verratuna meillä oli vähän hitaampi flow. Syyskuun tullen arki jatkui, jos nyt kotona olevana niin voi sanoa. Esikoinen aloitti kuitenkin kerhon ja olen hyödyntänyt siitä seuraavaa "vapaa-aikaa" Savun järjetelmällisempään treenaamiseen.

Sanoista teoiksi, vapaaharkka on taas maksettu, yhdet kisat takana ja kolmet edessä. Puolen vuoden tauon jälkeen avoimen luokan rallykisa jännitti ihan kiitettävästi. Kun vielä viime hetken vauvanhoitojärjestelyt vähän muuttuivat, olo oli aivan hirveä kisapäivänä. Emme ole vauvan kanssa olleet erossa kovin menestyksekkäästi, enkä varsinaisesti koe tarvetta jättää vauvaa minnekään. Käytännön syistä olin kisapäivänä vauvasta erossa tunnin ja tästä paremmin selvisi vauva itse. Kaiken stressin ja jännityksen sekoituksesta minua huimasi, kuvotti ja olin aivan tuskastunut vuoroamme odottaessa. Kun meidät sitten kutsuttiin kehään, Savu olisi vain jäänyt haistelemaan kukkia. Eikä ihme, en ole ikinä edes treenannut niin kamalassa olotilassa!

Radalla oli muutama meille vaikea liike ja kävelin meille heti ensimmäisillä kylteillä hylkytuloksen. Savu ei oikein ollut kartalla eteen tuloissa ja uusiminen meni aivan penkin alle. Kuinkas muutenkaan, mieleni oli aivan muualla kuin siinä kisakentällä kylttiä lukemassa. Kun tajusin hylyn jo tulleen, jokin mutteri hiukan löystyi ja saimme hyvän kisadraivin päälle. Erityisen ylpeä olen spiraalista, jonka suoritimme juosten. Pyörähdysliikkeenkin Savu teki haukkumatta, vaikka temppu on ollut meillä melko kiihdyttävä. Alkupaniikin jälkeen meidän rata meni tosi hyvin ja oli onnistunut "kamalan olon treeni". Normaali olosuhteissa olisi saatettu tehdä hienokin tulos, sillä yllätyin todella positiivisesti Savun paineensietokyvystä. Kisapäivän kokeilusta viisastuneena, seuraaviin kisoihin Pipa-neiti mukaan ja vauvanvahdin mukaan järjestely vähän aiemmin.

Rallystarttimme jälkeen ilmoitin Savun samantien seuramme kaksiin rallykisoihin. Koska ehdimme kisojen jälkeen tehdä myös tokon kisatreenin, rohkaistuin ilmoittamaan meidän tokokisoihinkin. Viimeisin melkein kaduttaa jo nyt, mutta joskus se tokokin on korkattava. Noutokapulan pitämistä emme tee, emmekä lähde tulosta tavoittelemaan, mutta pidän kisakokemusta tärkeänä etappina harrastustaipaleellamme. Ehkä vielä innostun ja onnistun sen kapulankin kanssa!

Harrastusten suhteen olenkin laittanut tavoitteitamme hiukan uuteen järjestykseen. Jos neljä vuotta sitten kuulutin kovaan ääneen että Savusta tulee käden käänteessä tokon varjovalio, niin nyt myönnän nöyrästi nielleeni nuo sanat takaisin. En silloin tiennyt mistä on kyse, enkä ollut tunnistanut vatsani pohjassa kytevää kisajännitystä. Niinpä olen erittäin onnellinen, jos meillä on joskus tuloksena TK1. Sen sijaan rallytokosta olen innostunut siinä määrin, että RT4 olen alkanut asettaa ihan vakavaksi tavoitteeksi. 

Tavoitteista huolimatta me treenataan ja kisataan resurssien sallimissa rajoissa ja fiiliksen mukaan. Olen saanut miltei kokonaan heitettyä suorattajaminäni romukoppaan ja sen tilalle on tullut aito ilo ja motivaatio tehdä asioita koiran kanssa. Myös Savu nauttii tekemisestä enemmän, kun en itse ole takakireänä "pakkopakkopakko" asenteella.

Savu on ryhtynyt yllättävän tarkaksi vahdiksi vauvamme myötä. En rehellisesti sanoen aivan tiedä miten asiaa työstäisin, mutta yritän ensisijaisesti ehkäistä tilanteita jotka Savu kokee uhkina. En muista, että Savu olisi esikoista kovin kummoisesti pitänyt silmällä. Nyt Pipan kohdalla Savu ei kuitenkaan päästä vieraita ihmisiä saati koiria lähellekään rattaita. Ollessani kentällä omatoimitreenaamassa, äitini vahti lapsia. Kun hän sitten laittoikin lapset rattaisiin ja poistui ennen meitä kentältä, Savu hätääntyi. Mielestäni aika nurinkurista, mutta lasten pitämä kaoottinen sirkus on Savulle niin turvallista tuttua, että sen läsnäolo kenttätreeneissä on tärkeää. Tavallansa tietysti hyvä juttu ja oikein toivottua, että jälkikasvuni on Savullekin tärkeä osa laumaa.

Tällä erää ei kummempia. Jatkamme ahkerasti treenejä ja lenkkeilyä hirvikärpästen parissa. Toivottavasti saan lähiaikoina kertoa mieluummin tuloksista kuin hylätyistä suorituksista. ^_^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustelethan asiallisesti.